Meillä on melko takkuinen tilanne. Vauva tuli yllätyksenä, mutta hyvänä sellaisena :) laskettu aika ensi keväänä. Olemme 20-vuotiaita, toinen amiksesta valmistunut ja itse olen ylioppilas.
Miehellä alkoi siviilipalvelus vähän aikaa sitten, saimme asunnon (3h keittiö) suht. halpaan vuokrahintaan kaupungilta.
Itselläni ei ole töitä, enkä suoraan sanottuna edes tiedä mistä hakea, sillä uskoni ei oikein riitä siihen, että joku palkkaisi raskaanaolevan ylioppilaan, jolla ei ole juurikaan työkokemusta eikä ammattia. Ja kuitenkin rahaa pitäisi jostain saada.
Kela maksaa kaikista kuluista puolet, eli miehen osuuden. Minua ei katsota hänen omaisekseen ennen kuin lapsi on syntynyt; ja ilmeisesti silloin Kela maksa molempien asumis- yms. kulut.
Kuitenkin tässä on nyt puolisen vuotta edessä, ilman töitä, ilman rahaa ja näköjään ilman tukia. En ole oikeutettu ilmeisesti (jos ymmärsin oikein) mihinkään tukiin Kelalta raskaanaoloni aikana, koska mies suorittaa sivaria ja hänelle korvataan jo kaikki kulut.
En ole tottunut istumaan kotona tekemättä mitään, ja pelkään että tulen seinähulluksi jos tähän tilanteeseen ei tule helpotusta.
Emme varmasti ole ainoa pari, jolle on sattunut samantyyppinen tilanne.
Apua!
Vauva tulossa,isä sivari, äiti työtön ja rahaton
3
933
Vastaukset
- 39+2
.
- ratkaisu.
Olet asiasta avannut jo yhden keskustelun http://keskustelu.suomi24.fi/node/9214937 ja vastauksia siellä saanut. Ilmeisesti vastaukset eivät sinua miellytä, mutta muita vaihtoehtoja ei vaan ole.
Yritä nyt ottaa itseäsi niskasta kiinni ja pistä asiasi kuntoon ennen lapsen syntymää. - jostakin apua
ratkaisu. kirjoitti:
Olet asiasta avannut jo yhden keskustelun http://keskustelu.suomi24.fi/node/9214937 ja vastauksia siellä saanut. Ilmeisesti vastaukset eivät sinua miellytä, mutta muita vaihtoehtoja ei vaan ole.
Yritä nyt ottaa itseäsi niskasta kiinni ja pistä asiasi kuntoon ennen lapsen syntymää.Jos olet ilman tuloja, niin oletko hakenut toimeentulotukea?
Alla toimeentulotuenlaskuri.
http://www.sosiaalikollega.fi/asiakkaat/copy2_of_toimeentulotukilaskuri/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka892523- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841403EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81933
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta103799- 54783
- 30706