Ei paljon kehuttavaa

Luulen, että johtuu siitä, että valitettavasti Virossa ei ole paljon kehuttavaa. Maan talous-,sosiaali- ja ulkopolitiika on epäonnistunut täysin. Tästä Suoni on saanut osansa viimeisten 20:n viime vuoden aikana.
8226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mitä hyvää olen kokenut asuttuani jo kauan Virossa:

- oikeaa ystävyyttä, joka ei perustu hyötymiseen
- luovuutta joka puolella
- sivistystä: ihmiset lukee paljon ja on perillä maailmasta
- kulttuuria
- yksilöllisiä ruokapaikkoja
- historiallisia ympäristöjä
- oman kielen arvostusta
- sosiaalisuutta, ihmiset välittää oikeasti toisistaan. Naapurit tuntee toisensa

.

Äänestä
  • asunut syntymästäsi saakka virossa.

    Äänestä

  • Varmasti ei missään maassa suomalaisia ole huijattattu, varastettu ja ryöstetty yhtä paljon kuin Virossa.
    Minä en todellakaan arvosta sentin vertaa kansaa joka toimii noin, eikä toiminta ole rajoittunut ainoastaan Viroon. Kuitenkin Suomi 90%sti on elättänyt Viron jo 20 vuotta, on turha tulla puhumaan arvostuksen puutteesta moiusen jälkeen.

    Äänestä

  • This is it kirjoitti:

    Varmasti ei missään maassa suomalaisia ole huijattattu, varastettu ja ryöstetty yhtä paljon kuin Virossa.
    Minä en todellakaan arvosta sentin vertaa kansaa joka toimii noin, eikä toiminta ole rajoittunut ainoastaan Viroon. Kuitenkin Suomi 90%sti on elättänyt Viron jo 20 vuotta, on turha tulla puhumaan arvostuksen puutteesta moiusen jälkeen.

    Te nyt ette vaan Tunne Viroa ja virolaisia oikeasti ja kunnolla. Silleen olet tavallaan oikeassa, että minut on Viron henkilötunnuksessa merkitty syntyneeksi Kuressaaressa, mutta oikeasti olen syntynyt Helsingissä, käynyt kouluni ja yliopisto-opintoni Helsingissä ja minulla on edelleen Suomen passi.
    Viron kansalaisuuskielikokeesta sain täydet pisteet. En ole kuitenkaan hakenut kansalaisuutta vielä.

    Äänestä

  • ei materiaalista kirjoitti:

    Sinua ei siellä ilmeisesti pidetä suomalaisena, koska olet noinkin integroitunut. Silloin tietysti suomalaisten kokemukset eivät tavallaan koske enää sinua, olet yksi heistä. Ja vastaavasti kokemukset ovat sisäpiirikokemuksia.

    Äänestä

  • funtsaaaja kirjoitti:

    Sinua ei siellä ilmeisesti pidetä suomalaisena, koska olet noinkin integroitunut. Silloin tietysti suomalaisten kokemukset eivät tavallaan koske enää sinua, olet yksi heistä. Ja vastaavasti kokemukset ovat sisäpiirikokemuksia.

    Juuri näin on kaiketi tilanne. Itsekin koen itseni jo enemmän virolaiseksi kuin suomalaiseksi. Eli juuri tällä tavoin nousen puolustamaan heitä, iloitsen heidän vain pitääkö jo sanoa meidän menestyksestä.
    Ei minulla mitään suomalaisia vastaan ole, he ovat täällä liikkuessaan lähinnä koomisia hahmoja. Täällä pidetään keskivertosuomalaista varakkaana ja hieman hölmönä junttina, jolla ei ole käytöstapoja.
    Tietenkin tämä ennakkokäsitys murenee useissa tapauksissa, jos ja kun paremmin tutustutaan.

    Äänestä

  • eimateriaalista kirjoitti:

    Ihmetyttää tuo alituinen valitus Viron suunnalla koetuista pikkuharmeista.
    Se että lahden eteläpuolella ei ihan olla samalla tavalla kaikessa kuin meillä, johtuu 50 vuoden kokemuksista ja vaikutuksista NL:n ja kommunismin osana. Eivät ne vaikutukset heti muuksi käänny. Kirjoittajat itsekin ymmärtänevät oman hitautensa oppia jotain uutta, esim. suvaitsevampaa suhtaumista ulkomaalaisiin.
    Eikä pidä unohtaa suomalaisten votkaturistien ja talousrikollisten "kouluttavaa" vaikutusta etenkin Tallinassa. Ehkäpä liian moni virolainen yrittää jäljitellä noita surkimuksia kansalaisiamme, joista me onneksemme olemme päässeet eroon!!

    Äänestä

  • eimateriaalista kirjoitti:

    Juuri näin on kaiketi tilanne. Itsekin koen itseni jo enemmän virolaiseksi kuin suomalaiseksi. Eli juuri tällä tavoin nousen puolustamaan heitä, iloitsen heidän vain pitääkö jo sanoa meidän menestyksestä.
    Ei minulla mitään suomalaisia vastaan ole, he ovat täällä liikkuessaan lähinnä koomisia hahmoja. Täällä pidetään keskivertosuomalaista varakkaana ja hieman hölmönä junttina, jolla ei ole käytöstapoja.
    Tietenkin tämä ennakkokäsitys murenee useissa tapauksissa, jos ja kun paremmin tutustutaan.

    pidetään epäluottavina kusettajina. Valitettavasti kuva vahvistuu monesti oikeaksi heihin tutustumisen jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihan normia kirjoitti:

Luulen, että johtuu siitä, että valitettavasti Virossa ei ole paljon kehuttavaa. Maan talous-,sosiaali- ja ulkopolitiika on epäonnistunut täysin. Tästä Suoni on saanut osansa viimeisten 20:n viime vuoden aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu