Gradua aloitellessani olen sen huomannut: yliopistoni kurssit eivät valmentaneet tulkitsemaan alani uusimpia tutkimustuloksia ja käytännön työssä sovellettavia menetelmiä.
Olen suorittanut pääaineeni kurssit nelosen ja vitosen arvosanoin, mutta ne eivät todellakaan ole luoneet pohjaa kunnollisen gradun tekemiseen tai alalla työskentelyyn. Kursseilla käsitellyt asiat ovat olleet uutta joskus 70-80-luvulla, mutta nykyään niitä ei enää sovelleta. Valmiita kurssipohjia ja kurssimateriaaleja uusimmista jutuista löytyisi kasapäin, mutta kursseja ei jostain syystä ole kehitetty.
Tästä ei kehtaa kellekkään valittaakkaan. Laitoksemme johtaja on ehkäpä arvostetuin tutkija yliopistossamme, hänen auktoriteettinsa vaikuttaa aika kyseenalaistamattomalta.
Kurssit eivät tarjonneet pohjaa tehdä hyvää gradua
12121221
1
527
Vastaukset
- ` valitettavasti
Työ on tehtävä itse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1162995EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje311383- 1031237
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621017Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661007Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133988- 57881
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22703- 40698
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta111654