viisi

päivää sitten suomi valittiin maailman parhaimmaksi maaksi ja tenään maailmanparhaimmaksi ruokahuollon suhteen, eikös meillä ole asiat hyvin kun vaan jatketaan sitä vastikkeetonta rahan pumppamista maaseudulle!?
7296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Toimittaja: Usko Tyykkä | 10.06.2005 |

Ruokadieetti vie monen nuoren syömishäiriöön. Ruuansyöjiä jo iso joukko joka luokalla.

Tavallinen sekaruokavalio on yhä suositumpi nuorten keskuudessa. Samaan aikaan syömishäiriöt lisääntyvät, ja niitä on ruuansyöjillä selvästi yleisemmin kuin muilla. Myös kouluterveydenhoitajat ovat yllättyneet, kun sekaruokailijoiden määrä kasvaa koko ajan yläasteilla ja lukioissa.

“Ennen yhdellä luokalla oli pari ruuansyöjää. Nyt lukiotytöistä arviolta yli kolmannes ja joka luokalta joku poikakin ilmoittaa tiukasta linjasta. Myös yläasteella on sama kehitys”, kertoo terveydenhoitaja Urho Kaleva Kekkonen.

Vain osa kouluikäisistä ruuansyöjistä perehtyy aihepiiriin tarpeeksi tai saa kotijoukkonsa valmistamaan muutakin kuin ruokaa. Näin arvioi ravitsemussuunnittelija Ahti Karjalainen.

Ruuansyönti karkasi käsistä

Juuri 18 vuotta täyttänyt opiskelija Rainer (nimi muutettu) kertoo, että ruokakokeilut alkoivat jo 12-vuotiaana. “Aluksi se oli porukan juttu, joka aina kuukauden kokeilun jälkeen muuttui sekaruokailuksi ja unohtui. Vähitellen dieettipuuhastelu tiivistyi”, hän sanoo.

“Noudatimme tiukkaa linjaa ja söimme tasaisesti vaaleaa ja punaista lihaa, kalaa, maitoa ja vihanneksia. Munia ja hedelmiä silti pisteltiin. Se oli sitä sekakäyttöä”, Rainer selvittää. “Voin jo kuitenkin paremmin käytyäni ammattiavussa. Tajusin itsekin ajautuneeni ruokakierteeseen.”

Rainer arvioi, että ”homma karkasi käsistä rippikouluiässä”. “Vanhemmat ja tuttu opintoohjaaja neuvoivat minut ammattiapuun. Kesti kuukausia ennen kuin suostuin.”

Rainer on viimeisen vuoden aikana päässyt ruokailussaan omien sanojensa mukaan ”järkilinjalle”. “Vuoden takaiset kuvat näyttävät jo semmoisilta kuin niissä olisi joku tyyppi keskitysleiriltä”, hän muistelee.


Ole kaveripiirisi ensimmäinen joka suosittelee tätä."

http://lehti.samizdat.info/2005/06/yhe4_useampi_koukussa_ruokaan/


Ranskalainen ruoka ei suomalaisten suosiossa

Toimittaja: Heimo Näätä | 14.07.2005 |

(COL DU CALIBIER) Jacques Chiracin ja Silvio Berlusconin alentavat kommentit suomalaisesta ruuasta herättävät edelleen voimakkaita tunteita kansan keskuudessa. Monien suomalaisten mielestä suomalainen ruoka on hyvää suomalaista ruokaa.

Esimerkiksi savolainen Juutas Käkriäinen kertoo syövänsä mielellään paljon hyvää suomalaista ruokaa ja usein.

“Parhaimmillaankin maukas suomalainen ruoka on hyvää ja terveellistä”, Juutas selvittää ja täräyttää vaimonsa Rosinan tiineeksi.


Ranskalainen ruoka ei suomalaisten suosiossa

Toimittaja: Heimo Näätä | 12.07.2005 | 2 lukijakirjettä

(KUOPIO) Eurooppalainen ruokakeskustelu velloo edelleen voimakkaana. Jacques Chiracin ja Silvio Berlusconin alentavat kommentit suomalaisesta ruuasta nostattavat voimakasta närää kansan keskuudessa.

Esimerkiksi kuopiolainen Kari Ai-Joku-Neekerivai kertoo pitävänsä enemmän kalakukosta ja piiskaryypystä kuin ulkomaalaisten pullista.

“Minä pidän enemmän kalakukosta ja piiskaryypystä kuin ulkomaalaisten pullista”, Ai-Joku-Neekerivai kommentoi iltapäivälehtensä takaa.

“Enemmän kuin ulkomaalaisten pullista, pidän kalakukosta ja piiskaryypystä”, hän vielä lisää."


http://lehti.samizdat.info/2005/07/ranskalainen_ruoka_ei_suomalaisten_suosiossa/

Äänestä

Toimittaja: Juhani Urja | 01.07.2004 |

“Kyllä tuntuu hyvältä”

Suomi voitti ylivoimaisesti eilen päättyneen. Vaikka alku oli äärimmäisen hankala nihkeän tuomarityöskentelyn vuoksi, eivät pohjolan uroot lannistuneet vaan hikisen karhun tavoin väänsivät loppuun saakka. Lopputulos olikin kaikkien mielestä enemmän kuin ansaittu.

“Kyllä nyt tuntuu hyvältä. Varmaan paremmalta kuin ennen. Ei tuntuisi varmaan yhtään näin hyvältä, jos ei olisi voitettu”, vakuuttaa Suomi yhtenä miehenä.

“Nyt tuntuu hyvältä”

“Kyllä hyvältä tosiaan tuntuu”, jatkoi joukkue vakuutteluaan. “Siinä alussa oli hankalaa, mutta nyt tuntuu kyllä hyvältä.” Kaikki muut paitsi Suomi hävisivät. Naamoista päätellen ei tuntunut yhtään niin hyvältä kuin suomalaisista."

http://lehti.samizdat.info/2004/07/suomi_voitti/


"Suomi voitti
Toimittaja: August Elokuu | 13.08.2005 |

(STADION) Suomi voitti lauantai-iltana MM-kisoissa. Suomi voitti niiiin paljon ettei mitään rajaa, kertoivat kaikki.

“Hip hei!” hihkaisivat muiden muassa Kalevi ja Reiska Orimattilasta ja hyppäsivät UKK-muistomerkkiin.

Lehden toimittajan puolestaan nähtiin syövän jo valmiiksi leipomaansa nisupuukkoa kulman takana häpeissään.

http://lehti.samizdat.info/2005/08/suomi_voitti/


Lisää aiheen vierestä:

"Suomalainen voitti saunakilpailun

Toimittaja: Usko Tyykkä | 11.08.2004 |

(HEINOLA) Oululainen levyseppä-hitsaaja Reimo Suomalainen voitti saunassa istumisen maailmanmestaruuskilpailun tänään iltapäivällä järjestetyssä kilpailussa. Suomalaisen pahimmiksi kilpailijoiksi arvioidut Ruotsin Sven Svensson ja Norjan Ola Dunk hävisivät selvästi.

Kilpa ratkesi varsin erikoisella tavalla, kun Suomalaisen sukuelimet juuttuivat lauteiden väliin suorituksen 78. minuutin aikana. Hän pääsi irroittautumaan vasta tuntia myöhemmin, joka takasi selkeän voiton. Muut kilpailijat nimittäin keskeyttivät jo puolentoista tunnin kohdalla.

“Sattuihan se, mutta mitäpä en tekisi maani eteen”, kommentoi Suomalainen. Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen aikovat kisata mestaruudesta uudestaan ensi vuonna."


http://lehti.samizdat.info/2004/08/suomalainen_voitti_saunakilpailun/

Äänestä

Markkos, kun olet joutunut palstaterrorismin uhriksi.

Tavallaan huvittaa, kun ne jotka ruikuttivat palstan aikaisemmista kirjoittajista ole nyt pukahtaneetkaan, vaikka nyt tämä kirjoittelu on todella yksipuolista. Leikkaa, liitä ja linkitä - todella tylsää. Mutta taitavat ne reippaammat keskustelijat olla muualla nettiavaruudessa tai blogeissa.

Mustikoita poimimaan vaan...

Äänestä
  • mistähän haluaisit keskustella? minulla on varma vastaus siihen kyllä! ja kyllä itse pienillä aivoillani olen tämän copy-paste-linkki systeemin kohdistetun erääseen toiseen henkilöön. any way olen aina pitänyt komiikasta ja näitä on ihan mukava lukea, vaikka ovatkin lainattuja.

    Äänestä

  • - - tosi-tv-ohjelmaan

    Toimittaja: Usko Tyykkä | 20.04.2009 |

    (MAINOSKATKO) Katsojat järkyttyivät lauantaina, kun Pelkokerroin-tosi-tv-ohjelmassa ruutuihin pelmahti puhdasoppinen tolvana eli niin sanottu vesipää idiootti.

    “Ei voi mihinkään luottaa enää maalaisliittolainen sosialidemokraatti tässä maassa. Päästävät nilviäisiä televisioon! Ei Kekkosen aikana vaan”, molemmat katsojat vuodattivat järkytystään Lehdelle.

    Ohjelman tuottajat ovat paljastuksesta yhtä shokeeraantuneita kuin katsojat.

    “Kaikkemme teimme, että ohjelmaan ei pääsisi mukaan ketään vajakkia. Tarkkaan seuloimme: sanoimme, että strutsin anus pitää syödä ja äänestää keskustaa eurovaaleissa, koska se on liberaalipuolue, mutta silti tahtoivat mukaan. Miten olisimme voineet tietää, että hän paljastuisikin tohlopiksi? Ihan oli mahdotonta tätä ennustaa”, tuottajat tilittivät."



    "Erilainen nuori kirjoitti 21.04.2009:

    Mullapa on Hitler-viikset tatuoituna ylähuuleen :=)"



    "E kirjoitti 24.04.2009:

    No niin, tästä näette, miten alhaiselle tasolle kommentit vajoavat (ks. ensimmäinen kommentti), kun ruvetaan tavoittelemaan äänestävän yleisön suosiota. Pitää samaan kommenttiin tunkea tissit ja kaikki muu, eikä siltikään kelpaa.

    Muuten katson, että äänestysmahdollisuuden voi poistaa."



    http://lehti.samizdat.info/2009/04/shokkijarkytys-idiootti-paasi-tosi-tv-ohjelmaan/


    Marsalkka Mannerheim kaikkien aikojen satusuomalainen

    Toimittaja: August Elokuu | 24.08.2006 |

    (PASILA) Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim on voittanut ylivoimaisesti Yleisradion järjestämän Satusuomalainen-kilpailun. Kisassa haettiin suomalaisille rakkainta satuolentoa. Marsalkka päihitti torstai-illan jännittävässä finaalissa mm. sellaiset mielikuvitushahmot kuten Timo T.A. Mikkosen, Talvisodan Hengen sekä Suomalaisen Sisun.

    Kilpailussa television katsojat saivat näkemiensä esittelyvideoiden perusteella äänestää omaa suosikkiaan. Mannerheimia kutsuttiin katsojapalautteessa “läpikotaisin vastenmielisen oloiseksi”, “päältä yhtä kauhiaksi kuin sisältä” ja “ihan vitun rumaksi hyi saatana!” Mannerheim voitti jokin aika sitten myös Rumin Suomalainen -kilpailun hyvin samankaltaisin argumentein.

    Kaikille rakas Mannerheim on siitä erikoinen satuhahmo, ettei hän ole pelkästään yhden taiteilijan hengenluomus, vaan lukemattomien historioitsijoiden, kronikoitsijoiden ja huru-ukkojen vuosikymmenien ahkeran työn tulos."

    http://lehti.samizdat.info/2006/08/marsalkka_mannerheim_voitti_satusuomalainen-kisan/

    Äänestä

  • markkos kirjoitti:

    mistähän haluaisit keskustella? minulla on varma vastaus siihen kyllä! ja kyllä itse pienillä aivoillani olen tämän copy-paste-linkki systeemin kohdistetun erääseen toiseen henkilöön. any way olen aina pitänyt komiikasta ja näitä on ihan mukava lukea, vaikka ovatkin lainattuja.

    ilmaisin itseni huonosti - siis Markkos olet uhri - et näiden copy-paste-linkki-systeemien tekijä, näitähän on nyt Uusikaupunkipalstan joka keskustelulinkissä. Samaa mieltä olen, että sama tekijä on niissä kaikissa takana, mutta tosiaan, et sinä.

    Äänestä

- - vaikeassa asemassa

Toimittaja: Juhani Urja | 28.06.2006 |

Vaikka Suomeen päästetään nykyisin ulkomaalaisia ja osa jopa jää asumaan, on etenkin haja-asutusalueiden fasisteilla yhä vaikeuksia solmia riittäviä kontakteja. Monien pikkukaupunkien uusnatsiyhdistyksissa suunnitellaan jo lapun laittamista luukulle.

(MIKKELI) “Ei ole ulkomaalaisia viemässä meidän työpaikkoja” summaa Puutersalmi Blood and honour -yhdistyksen puheenjohtaja ja toinen jäsen Götterdämmerung Rahikainen yhdistyksensä kohtaamat vaikeudet.

“Sekä minä, että muu yhdistys joudutaan päivittäin töihin. Varsinkin tuota [yhdistyksen sihteeri Tristanundisolde] Sopasta tämä tilanne haittaa pahasti, sen sukurasitus kun oirehtii pääosin huonona selkänä.”

Yhdistyksen vuosikirja on myös lohdutonta luettavaa. Koko edellisvuoden aikana järjestö otti osaa vain kahteen väkivallantekoon, joiden molempien kohteena oli “joku pitkätukka snägärin jonossa.”

Maanlaajuinen
ongelma

Ulkomaalaisten puutteesta eivät kärsi ainoastaan maaseudun nahkapäävipeltäjät. Myös pienemmissä kaupungeissa nähdään ulkomaalaisia ainoastaan harvakseltaan.

“On perkele hankittu maiharit, on henkselit, on valkoinen ylpeys -t-paidat, mutta mitäs sitten? Sitten puuttuu ulkomaalaiset, joille uhota. Meinaan siis, helvetinkö iloa siitä on olla ylpeä suomalaisuudesta, jos ei ole sitten epäsuomalaisia, joita kattella alaspäin” valittelee Raimo Mikkelistä.

“Pari suomenruotsalaista täällä kyllä pyörii, mutta kun niiden veri on perkele puhtaampaa, niin ei kehtaa sitten niillekään huudella” lisää Raimo itse vasta kolmannen asteen arjalaiskansan pitkälle slaavilaisena edustajana.

Omia
toimia

Valopilkkujakin näkyy. Esimerkiksi Puutersalmella paikallinen natsiyhdistys on jo ryhtynyt päättäväisiin toimiin riittävän ennakkoluuloisuuden ylläpitämiseksi pitäjässä.

“Olen tuota vähän alkanut epäillä, että se olisi homo tuo Sopanen. Ajattelin sen varuiksi piestä, kunhan se tulee konttorilla taas käymään” kokoaa puheenjohtaja, übergrüppenführer Götterdämmerung Rahikainen yhteen yhdistyksen tulevia suunnitelmia pyrkien samalla peittelemään selvästi freneologisesta ideaalista poikkeavaa leukaansa."


http://lehti.samizdat.info/2006/06/pikkukylien_uusnatsit_edelleen_vaikeassa_asemassa/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7093845 kirjoitti:

päivää sitten suomi valittiin maailman parhaimmaksi maaksi ja tenään maailmanparhaimmaksi ruokahuollon suhteen, eikös meillä ole asiat hyvin kun vaan jatketaan sitä vastikkeetonta rahan pumppamista maaseudulle!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu