Olen huomannut tämän koiranulkoiluttajista

Jos he eivät metsästystä kunnioita, eivät myöskään viitsi noudattaa metsästyslakeja, kuten koirien kiinnipitoaikoja. Heidän mukaansa metsästys on hullua touhua, eikä siksi sen määräämässä laissa ole mitään kunnioitettavaa. Minun mielestäni kumminkin lakia on joka tapauksessa noudatettava, vaikka se kieltäisi rotan pesän hävittämisen rukakomerosta.
8232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Heidän mukaansa metsästys on hullua touhua, eikä siksi sen määräämässä laissa ole mitään kunnioitettavaa"
Ei ole tuolla metsästyksellä mitään tekemistä koirien kiinnipidon kanssa, vaikka sen määrää metsästyslaki.
Kyse on eläinten pesintärauhasta.

Äänestä
  • Heidän mukaan eläimiä on turha suojella vapaana kulkevilta koirilta, kun ne eläimet kumminkin loppujen lopuksi metsästetään. He ihmettelevät, että jos koira ei saa aiheuttaa pientä häiriötä eläinten pesinnöille, niin miksi sitten metsästää saa ? Ja he puolustelevat koirien vapaanapitoa myös sillä, että pesivät eläimet joutuvat koko ajan varomaan todellisesti saalistelevia villipetoja, eivätkä sen takia kavahda pelkästään ympärillä huvikseen pyörivää koiraa.

    Mutta ne ovat >>heidän>> selityksiään, minä olen kyllä yrittänyt saada heidät kytkemään koiransa kiinni metsissä tiettyinä aikoina. Mutta kun heidän mielestä metsästys on >>niin väärin>>, ja aiheuttaa paljon suurempaa tuhoa kuin >>harmiton>> koira.

    Äänestä

  • kiinni ja ei kirjoitti:

    Heidän mukaan eläimiä on turha suojella vapaana kulkevilta koirilta, kun ne eläimet kumminkin loppujen lopuksi metsästetään. He ihmettelevät, että jos koira ei saa aiheuttaa pientä häiriötä eläinten pesinnöille, niin miksi sitten metsästää saa ? Ja he puolustelevat koirien vapaanapitoa myös sillä, että pesivät eläimet joutuvat koko ajan varomaan todellisesti saalistelevia villipetoja, eivätkä sen takia kavahda pelkästään ympärillä huvikseen pyörivää koiraa.

    Mutta ne ovat >>heidän>> selityksiään, minä olen kyllä yrittänyt saada heidät kytkemään koiransa kiinni metsissä tiettyinä aikoina. Mutta kun heidän mielestä metsästys on >>niin väärin>>, ja aiheuttaa paljon suurempaa tuhoa kuin >>harmiton>> koira.

    Kun eivät ymmärrä koko asiaa, jos noilla perustelee. Kysehän on siitä, että pesintä häiriintyy vapaana olevien koirien liikkeistä ja näin esim.linnut jättävät pesän ja pentue jää tulematta. Jättävät häiriöalueen, vaikka koira ei olisi niitä edes nähnyt sitä(pesintärauhan menetys) Yhdestä linnusta, jäniksestä jne. tai sen menetyksestä tulee iso kun siinä voidaan menettää myös se poikue. City piiperöt kun ei ajattele, ne vain tekee ja hymyilee.

    Äänestä

  • perheen isä kirjoitti:

    Yleistää, itse asun kaupungin keskustassa, mutta silti maalle yms mentäessä pidän koiran kiinni enkä anna vapaana kooheltaa ettei häiritse luonnon eläinten pesimisrauhaa.

    Äänestä

Metsästys on hullun touhua jos sitä tekee huvikseen.. kannan harventaminen on sitten taas eri asia.

Äänestä
  • Luonto on pärjännyt eläimineen satoja miljoonia vuosia ilman ihmistä, joten mihin se yhtäkkiä ihmistä tarvitsee ? Onko se mukavaa, kun ihminen tulee yhtenä hetkenä sotkemaan koko tämän ikivanhan ekosysteemin ja evoluution.

    Äänestä

Minä kunnioitan metsästystä, JOS se on ruoanhankintaa tai kannan harventamista, huvimetsästystä en kunnioita ollenkaan, mutta silti koirani on aina kiinni kaikkialla muualla kuin aidatulla pihallani tai koirapuistossa/koirien uimarannalla.

Äänestä

Itse pidän koiraani irti metsässä ympäri vuoden viitaten suoraan alkuosaan laista, joka määrittelee koiran irtipitämistä:

8 LUKU
Koiran pitäminen
51 §
Koiran kiinnipitovelvollisuus

Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva «koira» on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.

Edellä 1 momentissa sanottu ei kuitenkaan koske:

1) alueen omistajan tai haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa taikka koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella olevaa koiraa;

2) viittä kuukautta nuorempaa koiraa;

3) paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävässä taikka muussa sen laatuisessa palvelutehtävässä olevaa koiraa;

4) poliisin, tullilaitoksen, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen tehtävässä olevaa koiraa; eikä

5) koiraa, jota koulutetaan 3 tai 4 kohdassa tarkoitettuun tehtävään.

Edellä 1 momentissa tarkoitetusta velvollisuudesta saadaan poiketa, kun muuta kuin ajavaa koiraa käytetään metsästykseen. Kiellosta saadaan poiketa myös, kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan rauhoitettuja riistaeläimiä niiden lisääntymisaikana häiritsemättä.

Eli minulla koira on aina välittömästi kytkettävisssä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiinni ja ei kirjoitti:

Jos he eivät metsästystä kunnioita, eivät myöskään viitsi noudattaa metsästyslakeja, kuten koirien kiinnipitoaikoja. Heidän mukaansa metsästys on hullua touhua, eikä siksi sen määräämässä laissa ole mitään kunnioitettavaa. Minun mielestäni kumminkin lakia on joka tapauksessa noudatettava, vaikka se kieltäisi rotan pesän hävittämisen rukakomerosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu