Pelko

Mitenköhän tästä selviäisi.. Lähtökohta kuitenkin pian mainitsemaani aiheeseen kuitenkin on, että minulla on kiinnostusta aiheeseen ja halu kehittyä.
Poikaystäväni on aika vaativa, hän haluaa keskustella monista maailman asioista. Hän sanoi tässä äskettäin, vaikka itse olinkin jo asiaa ajatellut, että minun pitäisi alkaa seuraamaan uutisia ja lukemaan jostain jotta voimme keskustella paremmin.
Toki hän antaa minulle aikaa, mutta minua pelottaa. Jossain määrin minua toki kiinnostaa esim. psykologia, mutta koska olen vaativa itselleni, ajattelin siirtyä historiaan. Toki sieltä kiinnostaa sotahistoria, koulussa nämä asiat eivät niinkään kiinnostaneet, kunnes nyt, jossain määrin. Kuitenkin pelottaa, vaikka nyt alkaisin oikein kunnolla lukemaan jostain, toisella menee kärsivällisyys. Toki hän antaa minulle aikaa, mutta minulle tulee pelko, ettei hän kuitenkaan jaksa niin kauan, että minulla olisi monista aiheista paljon tietämystä. Itselläni on se ongelma, että minussa on vasta nyt alkanut heräillä se fiilis alkaa ottamaan enemmän selvää asioista jotta olisi yleissivistystä ja tietoa asioista, poikaystäväni on lukenut ja keskustellut aiheista jo kuusi vuotta, minä vasta aloitan. Tietysti on sitten se miten mahdollisesti voi kehittyä että voi keskustella, lukeminen toki auttaa, mutta jostain taustalta tulee kuitenkin, vaikka lukisin, keskustelut eivät onnistuisikaan.
Nyt on kuitenkin muistettava, että pääosin teen tätä omasta tahdostani! Toki tahdon tietää asioista enemmän ja toki se vaikuttaa siihen että voin keskustella, mutta en osaa ennakoida kauanko siihen menee että tietämykseni on niin laajaa, että voin jutella useammasta aiheesta.. Plussa tietysti on se, että lopulta voin jutella kumppanini kanssa.

Lienee pelkoni turha, miten tästä voisi selvitä :/
3212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

että sä et pelkää koko lukemista vaan sitä että joku ihminen antaa sulle aikamääreen tai ultimaatumin tyyliin:"en ole sun kans ellet osaa kertoa Amerikan sisällissodasta"(sori jos sain väärän käsityksen, mutta noin minä näen pelkosi).

Pelkäät epäonnistumista ja pettymyksen tuottamista poikaystävälles joka on vaativa. Ei kukaan ihminen tunne pelkoa siitä että haluaa oppia jotain uutta yleissivistävää.

Aika mätä juttu tää.

Äänestä

Edellisen kirjoittajan vanavedessä soutelen.
Sulta uupuu vain uskallus vastata vaikket asiaa niin tuntisikaan.

Ei sun poikakaverisi ole sen "vaativampi" kuin sinä itseäsi kohtaan, eikä hänen hankkimansa kirjatiedon määrä ole automaattisesti sivistänyt häntä jotenkin paremmaksi ihmiseksi kuin vaikkapa ne opit jotka sinä olet tähän mennessä oman elämäsi aikan itsellesi hankkinut.
Kirjatietohan on aivan eri juttu kuin vaikkapa kokemustieto.

Kirjatiedon on aina luonut joku toinen ihminen eli teksti kuvastaa vain kulloisenkin kirjoittajan näkemystä rajaamaansa asiaan josta hän on kirjansa kirjoittanut.
Yhden teoksen luettuaa voi keskustella sen teoksen herättämistä ajatuksista, kirjottajan näkemyksestä sellasena kuin lukija on sen käsittänyt jne.

Opiskeltuaan vuosia yliopistossa tai korkeakoulussa on lukenut jo laajasti ja enemmän kuin joku ei-yliopistoihminen. Silloin on myös täysin kohtuutonta vaatia näiden kahden kykenevän keskustelemaan jotenkin "tasa-arvoisina" vaikkapa maailmanhistoriasta keskenään.

Poikakaveri on luultavasti vaan turhautunut kun ei saa sulta mitään mielipidettä asioihin jotka häntä itseään kiinnostaa ja joista hän haluaisi keskustella/väitellä sun kanssasi.
No ei se ole mikään vika sinussa ettet sä ole kiinnostunut samoista asioista samalla intensiivisyydellä kuin hän!
Sä olet "haka" jossain muissa asioissa ja päihität niissä poikakaverisi. Voisit siis aloittaa ne keskustelut myös niillä aiheilla. Kysellä poikakaverisi mielipiteitään asioihin jotka sua itseäsi kiinnostaa ja joista olet siten hankkinut tietoakin. Näet miten hyvin tai huonosti hän itse taipuu oppimaan uutta toisen ihmisen vaatimuksesta.

Tai jos mies on teillä se joka määrää mistä keskustellaan, niin lukase Hesari vähän entistä useammin ja tarkemmin niin sussa herää jo ihan erilailla mieipiteitä, eli niitä vastauksia joita voit sitten laukoa poikakaverisi esittämiin kysymyksiin. Joka tapauksessa ei kande lukea vaan jotain siksi että toinen sitä vaatii. Halu oppimiseen on lähdettävä itsestä, vasta sitten oppikin menee oikeasti perille.

Äänestä
  • Kiitokset kommenteista! Oikaisen tähän väliin, että olen kiitollinen että poikaystäväni on potkinut minua ja herätellyt minussa sitä, että alkaisin lukea. En siis aio lukea asioista vain siksi, että poikaystäväni sitä vaatii, vaan kuten aloituksessani sanoin, teen sitä oman itseni vuoksi, ei siksi, että poikaystäväni vaatii, hän vaan todella herätti minussa sen, että voisin alkaa haalia tietoa asioista ja olla sivistyneempi.
    Ja kuten kommentoitiin, ne ei ole vain ne kirjat vaan myös kokemukset. Poikakamuni on jakanut jo vuosia tietoa kavereidensa kanssa keskustellessa ja toki saanut heidän näkökulmia asioihin.
    Ja vielä tähän tilanteeseeni, olin siis ajatellut että alan lukea asioista, mutta olin sen verran laiska etten vain saanut aikaiseksi, kunnes poikaystäväni alkoi potkia kehotuksilla että alan lukea jostain. En siis aluksi niin aktiivisesti ollut ajatellut että alan todella lukea, kunnes poikaystäväni herätteli minussa sen puolen, että alkaisin lukea. Vertauksena tähän, jotta ymmärrätte oikein (ehkä vähän huono, mutta..) yhdessä vaiheessa olin aika surullinen, poikaystävä ei meinannut jaksaa sitä. Kerran hän sanoi oikein kunnolla, miksen vaan voi olla iloinen. Siitä lähtien mielentilani alkoi olla parempi, siihen vain siis tarvittiin kunnon "potku" sama juttu siis tämän "lukemisprojektin" kanssa.

    Turhapa tässä kai on pelätä, enkä usko että hän mitään deadlinea antaa, ymmärtää varmasti itsekin, oman kokemuksen pohjalta, ja järkevä ihminen nyt tajuaa, että jos tahtoo kunnolla keskustella asioista ja useammastakin, siihen menee jonkin aikaa, että on lukenut sen verran että siihen kykenee. Tietysti on varmasti turhautunut siihen (vaikka on ystävät joiden kanssa keskustella) ettei minun kanssa pääse kunnolla keskustelemaan, vaikka tässä on se ristiriita kuitenkin, että olen kuullut kehuja miten olen hyvä keskustelija ja syvällinen. Ristiriita siinä, että kun tuli tämä todellisuuteen herääminen, että asioista kannattaa ottaa enempi selvää, jotta on enemmän sivistystä ja voi myös keskustella enemmän, sain kritiikkiä siitä, etten olekaan syvällinen. Tätä en sitten ymmärtänyt yhtään?! Kai sitä nyt syvällinen voi olla, vaikka tietoa ei niin paljon vielä olisikaan, kyllä se siinä keskustellessa kasvaa, vaikka ei niin laajasti tietoa vielä olisikaan, vai mitä? :)

    Kiitos vinkeistä! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kääk!! kirjoitti:

Mitenköhän tästä selviäisi.. Lähtökohta kuitenkin pian mainitsemaani aiheeseen kuitenkin on, että minulla on kiinnostusta aiheeseen ja halu kehittyä.
Poikaystäväni on aika vaativa, hän haluaa keskustella monista maailman asioista. Hän sanoi tässä äskettäin, vaikka itse olinkin jo asiaa ajatellut, että minun pitäisi alkaa seuraamaan uutisia ja lukemaan jostain jotta voimme keskustella paremmin.
Toki hän antaa minulle aikaa, mutta minua pelottaa. Jossain määrin minua toki kiinnostaa esim. psykologia, mutta koska olen vaativa itselleni, ajattelin siirtyä historiaan. Toki sieltä kiinnostaa sotahistoria, koulussa nämä asiat eivät niinkään kiinnostaneet, kunnes nyt, jossain määrin. Kuitenkin pelottaa, vaikka nyt alkaisin oikein kunnolla lukemaan jostain, toisella menee kärsivällisyys. Toki hän antaa minulle aikaa, mutta minulle tulee pelko, ettei hän kuitenkaan jaksa niin kauan, että minulla olisi monista aiheista paljon tietämystä. Itselläni on se ongelma, että minussa on vasta nyt alkanut heräillä se fiilis alkaa ottamaan enemmän selvää asioista jotta olisi yleissivistystä ja tietoa asioista, poikaystäväni on lukenut ja keskustellut aiheista jo kuusi vuotta, minä vasta aloitan. Tietysti on sitten se miten mahdollisesti voi kehittyä että voi keskustella, lukeminen toki auttaa, mutta jostain taustalta tulee kuitenkin, vaikka lukisin, keskustelut eivät onnistuisikaan.
Nyt on kuitenkin muistettava, että pääosin teen tätä omasta tahdostani! Toki tahdon tietää asioista enemmän ja toki se vaikuttaa siihen että voin keskustella, mutta en osaa ennakoida kauanko siihen menee että tietämykseni on niin laajaa, että voin jutella useammasta aiheesta.. Plussa tietysti on se, että lopulta voin jutella kumppanini kanssa.

Lienee pelkoni turha, miten tästä voisi selvitä :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu