"Elävä jeesus puhui nämä salaiset sanat, ja Didymos Juudas Tuomas kirjoitti ne muistiin.
Jeesus sanoi:
Teidän johtajanne saattavat sanoa teille: valtakunta on taivaassa. Mutta silloinhan taivaan linnut ehtivät sinne ennen teitä. He voivat myös sanoa: Se on maan alla. Mutta silloin meren kalat ehtivät ennen teitä.
Jumalan valtakunta on sekä teidän sisällänne että teidän ulkopuolellanne. Sen löytää se, joka tuntee itsensä.
Kun opitte tuntemaan itsenne, ymmärrätte olevanne elävän Isän lapsia. Jollette opi tuntemaan itseänne, te elätte köyhyydessä ja olette köyhyys."
Lähde:
varhaiskristillisissä seurakunnissa käytössä ollut teksti, ensimmäisellä vuosisadalla - toisen vuosisadan puolivälissä muistiin merkittyä Jeesuksen puhetta, ns. Tuomaan evankeliumi, jonka osia mm. evankeliumin kirjoittajat Matteus ja Luukas käyttivät lähteenään. Tekstiä, joka sisältyy vuonna 1945 löydettyyn papyruksille kirjoitettuun tekstikokoelmaan (ns. Nag Hammadin tekstilöytö), ei ole aikaisemmin ollut tunnettu.
Nag Hammadin kätketty viisaus, toim. I.Dunderberg & A.Marjanen. WSOY 2005. s. 294.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nuo tekstit eivät tulleet hyväksytyksi mukaan raamattuun... historiallinen arvo mutta tuskin muuta?
>> Nuo tekstit eivät tulleet hyväksytyksi mukaan raamattuun... historiallinen arvo mutta tuskin muuta?