Yhä kaipaan virolaista firmaa

Sielläpäin ainakin kymmenen vuotta sitten osattiin siirtää hirsitaloja.

Tarvitsen porukan siirtämään isoäitini talon.

Olisikohan 50 neliömetriä ja hieman vähemmän yläkerrassa joka on tehty laudasta.

Ns. rintamamiestalo.

Ei tiettävästi ole lahoa.
Kehikon siirtämisen kaikki osaavat arvioida.

Ihan hyvä palkka tarjolla virolaisittain tai suomalaisittainkin jos osaa, jos tuota yrittää suomalaisilla teettää niin eivät osaa ja hinta on suurempi kuin uuden talon teettäminen.
11585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

alkutekijöihin puretaan ja kootaan uudestaan, niin kalliimmaksi joka tapauksessa tulee, kun uuden rakentaminen, vaikka työn tekisi sitten itse virolainen kukkojussi.

Äänestä
  • Takavuosina virolaiset hakivat täältä hirsitaloja, näytti kannattavan.
    Ja siellä siirto osataan.

    Eipä siitä siirretä kuin hirsikehikko ja kalliit osat kuten ikkunat ja ovet. Ulkoverhous tietenkin enetgiajätteeseen

    Onhan tuossa viestissäsi tottakin, puun hinta vaihtelee. Myydessä korkeintaan 50 euroa kiintokuutio, usein 20. Ostaessa pari euroa metri ohuesta laudasta.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Takavuosina virolaiset hakivat täältä hirsitaloja, näytti kannattavan.
    Ja siellä siirto osataan.

    Eipä siitä siirretä kuin hirsikehikko ja kalliit osat kuten ikkunat ja ovet. Ulkoverhous tietenkin enetgiajätteeseen

    Onhan tuossa viestissäsi tottakin, puun hinta vaihtelee. Myydessä korkeintaan 50 euroa kiintokuutio, usein 20. Ostaessa pari euroa metri ohuesta laudasta.

    Alunperinhän nämä hirsitalot oli tehty siirrettäviksi, usein rakennettiin hakkuupaikan lähellä kun ei hevospelillä kannattanut viedä ylimääräistä.

    Harmi että Suomesta on kadonnut osaaminen tai viitseliäisyys.

    Voisipa minullekin olla halvempaa kaataa hieman metsää maataloustarkoituksiin ja teettää uusi talo.

    homma takavuosina oli mitä oli ja eikä niiden ammattitaito ollut millään rakentamisen osa-alueilla verrattavissa Suomalaiseen osaamiseen, mutta kyllähän ne talon purkaa ja kokoaa kuka mitenkin. Suomesta kyllä löytyy hirsimiehiä sen verran, että yksi talo voidaan siirtää(ilman virolaisia) vaikka hornan tuuttiin, mutta eri asia on riittäkö kiinnostusta.

    Kyllähän hirsitalo on rakennettu ja rakennetaan edelleenkin periaatteella, asukkaat tulevat ja menevät aikanaan manalan majoille, mutta talo pysyy. Hirsi vain on ainut materiaali, joka voidaan purkaa suht.koht. ehjänä ja rakentaa uudelleen.

    Äänestä

  • n... kirjoitti:

    Maailma on mennyt kummalliseksi,ahkerat venäläiset painavat hommia niin kauan kuin valoa riittää ja kuutena päivänä viikossa. Parempaa laatuakin tekevät.

    Kaipaan vaan sitä porukkaa joka saisi ns. rintamamiestalon purettua ja koottua, ei pitäis olla nykynostureilla isokaan homma.

    virulaiset käy suomesta "liisaamassa" isoja autonostureita ulosajohintaan.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Maailma on mennyt kummalliseksi,ahkerat venäläiset painavat hommia niin kauan kuin valoa riittää ja kuutena päivänä viikossa. Parempaa laatuakin tekevät.

    Kaipaan vaan sitä porukkaa joka saisi ns. rintamamiestalon purettua ja koottua, ei pitäis olla nykynostureilla isokaan homma.

    Tilaa firma siirtämään talo sellaisenaan, nostat perustuksineen kaikkineen autoon ja leveä kuljetus matelee uuteen mestaan.

    Äänestä

Onko siirtoporukka löytynyt?
Kun on kiinostusta silloin olisi apu tarjolla. Me ollaan monta vuotta rakentanut hirsitaloja ja siirtanut niita paikasta toiseen tarpeen mukaan. Miten pitka on siirtomatka, onko alustat valmiina tai täytykö ne myös tehdä ensin? Täytyko siirta vain kehikko tai koko hoito? [email protected]

Äänestä
  • Miten näitä virolaisten mainoksia on alkanut olemaan joka paikassa? Milloin kaupataan tonttia virosta tai selän pesua..??
    Ahkeria ovat kyllä, harmi ettei osaaminen kuulu kauppaan. Naurettavimmillaan ovat jo hirsitalotehtaiden pystytysporukoissa ja jättävät varauksista eriteitä pois yms. erikoista..Ahkeraa porukkaa kyllä mutta erittäin rankkaa asennevammaisuutta miten mikäkin homma tehdään tai tulisi tehdä. En uskaltaisi teettää maitolaituria kummempaa näillä pojilla ilman valvomatta koko ajan vierestä.
    Ahkeria ovat mutta osaamisessa suuria puutteita. Marjanpoimintaan ihan omiaan kun Suomipoika hakee leipänsä mieluummin sossusta kuin itseään rasittamalla. Siinähän masentuu jos töitä tekee..

    Äänestä

  • maeitietamitasinasan kirjoitti:

    Miten näitä virolaisten mainoksia on alkanut olemaan joka paikassa? Milloin kaupataan tonttia virosta tai selän pesua..??
    Ahkeria ovat kyllä, harmi ettei osaaminen kuulu kauppaan. Naurettavimmillaan ovat jo hirsitalotehtaiden pystytysporukoissa ja jättävät varauksista eriteitä pois yms. erikoista..Ahkeraa porukkaa kyllä mutta erittäin rankkaa asennevammaisuutta miten mikäkin homma tehdään tai tulisi tehdä. En uskaltaisi teettää maitolaituria kummempaa näillä pojilla ilman valvomatta koko ajan vierestä.
    Ahkeria ovat mutta osaamisessa suuria puutteita. Marjanpoimintaan ihan omiaan kun Suomipoika hakee leipänsä mieluummin sossusta kuin itseään rasittamalla. Siinähän masentuu jos töitä tekee..

    Se on vähä sama asia, etta Virossa tunnetaan suomalaisia kun juoppoja, mutta sen perusteella ei saa sanoa, että koko kansa on samanllaisia. Virollaiset on Suomessa tehnyt kaikenllaista, mutta on täällä ammatimiehia tosi paljon. Meillä on olemassa todisteitä, että osataan työnssä hyvin.

    Äänestä

  • annika.sul kirjoitti:

    Kuten sanoin, Virolaiset on ahkeria ja kelpuuttavat työt mitkä ei Suomi-pojalle kelpaa kun sossunrahoillakin pärjää.
    Suomalaiset on korkealla prosentilla juoppoja, myönnetään. Loput muuten vaan henkisesti epävakaalla pohjalla.
    Sanotaan vielä kerran että Virolaiset on ahkeria mutta ammattitaidon kanssa on niin ja näin. Tällä tarkoitan rakennusalaa yleisesti ja kokemuksia on ja paljon henkilökohtaisella tasolla ja valitettavasti ainostaan negatiivisia ammattitaidon tasosta. Pimeän työn sankareita. Rakennusalan ja varsinkin rak.liiton työehtosopimukset on polettu tehokkaasti alas halpatyövoimalla.

    Vinkkinä:
    Jos mainostaminen täytyy hoitaa keskustelupalstalla, ei vahvasti mene.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joku vaan kirjoitti:

Sielläpäin ainakin kymmenen vuotta sitten osattiin siirtää hirsitaloja.

Tarvitsen porukan siirtämään isoäitini talon.

Olisikohan 50 neliömetriä ja hieman vähemmän yläkerrassa joka on tehty laudasta.

Ns. rintamamiestalo.

Ei tiettävästi ole lahoa.
Kehikon siirtämisen kaikki osaavat arvioida.

Ihan hyvä palkka tarjolla virolaisittain tai suomalaisittainkin jos osaa, jos tuota yrittää suomalaisilla teettää niin eivät osaa ja hinta on suurempi kuin uuden talon teettäminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu