Luuletteko, että olisin jaksanut enää kirjoitella Pallarin kanssa omalla nimimerkilläni: siksi kirjoitan useilla nimimerkeillä kuten nimimerkki "Pajatso palaa"? Kolmen vuoden jälkeen minä aikana olen tajunnut, että ei Pallarin kanssa voi keskustella, koska se on - kuten olen todennut - kuin nisun kylvämistä Darth Vaderin kitaan.
Täysin hedelmätöntä puuhaa, kun vastassa on oman valistususkonnon ja amatööritasoisen valistuslahkon kehittänyt ja hyvin usein poikansa kaltaisia käytösmalleja itsekin edustava "huumevalistaja", joka kirjoittaa ja kirjoittaa kyllä paljonkin sanoja ja tyhjää niiden ympärille ja lopulta hän jättää aina vastaamatta jos keskustellaan. Ja sitten palaa taas lähtöruutuun ja on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Nähty aivan liian monta kertaa. En useinkaan vastaa, koska vastaukset ovat usein epämiellyttäviä hänen omakutoiseen ja verovaroilla vuosikymmeniä tuettuun valistususkoonsa nähden.
Ei Jouko ole enää sen ajanhukkaamisen arvoista. Joskus luulin niin, mutta nimimerkki "1234":n pitkä kirjoittaminen Pallarin kanssa ja omat kokemukseni kyseisestä "valistajasta" ovat opettaneet, että ajan voi käyttää hyödyllisemminkin. Voin vaikka keksiä uusia nimimerkkejä, niin on vainoharhaisilla huumevalistajilla millä mikkestää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Voi kuinka söpöä. MInuakin sekavampi nimimerkkihäirikkö on taas innostunut minua leikkiessään.
Pallari on tosiaan aika turha tapaus, kun hänen kanssaan keskustelu ei mene minnekään, koska mies on täysin omassa kannabisuskossaan ja sinällään siis tapauksena uskomaton. Kyllähän sitä "keskustelun" nimellä kulkevaa pelleilyä aikansa jaksoi, mutta sitten ympäripyöreä tyhjyys hänen teksteissään alkoi vain väsyttämään. Pallarin taktiikka on myös koko ajan ollut vastaamattomuus hänelle hankaliin kysymyksiin ja sitten taas paluu rasvaiseen lähtöruutuun kulkematta mielisairaalan kautta.
Hänhän omaa aika paljon samanlaisia käytösmalleja kuin pojallaan ja on niitä lukuisia kertoja täälläkin esitellyt, vaikka eihän hän niitä tietysti itse tajua, kuten ei poikansakaan omia ongelmiaan. Sairaudentunnottomia molemmat.
Kuten sinäkin, joka minua jatkuvasti leikit. Sinä oikeasti olet yksinkertaisesti sanottuna vain pahansuopa ihminen, Pallari taas jotain muuta.