Hei, olen itsekin masentunut ja olen pidemmän aikaa seurannut/lukenut masennus-palstan viestejä. Mainitakseni vain - olen huomioinut, että useissa viesteissä mollataan oma minuus ja persoona maan rakoon. Se on tietenkin depressiivisessä tilassa ymmärrettävää ja ehkä hyväksyttävääkin ja voisin itsekin aloittaa saman litanian.(Olen huono, epäonnistunut, ruma, kömpelö jne.) Mutta se on omanarvontunnon teilaamista enkä halua ryhtyä sellaiseen. Se ruokkii vain negatiivisia ajatusketjuja ja juuri siitä masennuksessa on mielestäni paljolti kyse.
Mutta hiukan minusta; olen 22-vuotias mies ja opiskelen tekniikan alalla. Ensimmäinen vuosi on takanapäin, opintopisteiden valossa se meni penkin alle, mutta tahto olisi saada syksystä asti uusi draivi päälle. Koulu alkaa parin viikon päästä, välillä mietin sitä pelonsekaisin tuntein, kuinka selviän?
Kesän alussa minulla puhkesi kolmas masennusjakso, muutama vuosi sitten sain kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin, en saanut siitä virallista paperia, mutta suullisen arvion joka perustui siis lääkärin mielipiteeseen. Jälkeenpäin ajatellen en usko sairastavani kaksisuuntaista. Vaikka välillä on ollut kiihkeitäkin kausia elämässä, eivät manian tunnusmerkit ole koskaan täyttyneet. Minulla on kuitenkin lääkitys kaksisuuntaiseen, cymbalta yhdistettynä lamotrigiiniin. Se on aiemmin tepsinyt, ongelma on ollut siinä että olen lopettanut lääkityksen liian aikaisin, siis kun olo on tuntunut terveeltä.
Jos yritän hiukan kuvailla olotilaani. Se on sanalla sanoen tyhjä. Ehkä positiivista on se, että en koe useinkaan olevani ahdistunut, mutta tuntuu kuin katselisin maailmaa ulkopuolelta lasittunein silmin. Tunne on unenomainen, näen tämän kauniin maailman, näen ympärilläni ihmisiä joilla on asiat hyvin, eikä se vain näytä siltä, tiedän paljon menestyviä ihmisiä. En koe iloa ystävieni seurassa, sellaista tunnetta mitä aiemmin olen kokenut, tämä ulkopuolisuuden tunne useinkin voimistuu ihmisten keskellä, paradoksaalista kyllä.
Olen ollut koko kesän saamaton. Yritin aloitella työt, mutta en kyennyt. Ajattelu ei toimi, pää ei toimi, mikä ei tietenkään pidä täysin paikkansa, olenhan tähän jo jotain saanut sepustettua.. :) Mutta ihmisten kanssa en kykene oikein keskustelemaan, mikä ei minulle ole luontaista, jotkut ovat jopa sanoneet minua sosiaalisesti lahjakkaaksi.
Olen huomannut että masentuneet ajatukset vaikuttaa suoraan kehon toimintaan. Sen huomaa urheilussa. Olin pelaamassa jääkiekkoa muutama viikko sitten, sain kiekon lapaan, lamaannuin, jäädyin. Viime syksynä saatoin laittaa kiekon kolme kertaa häkkiin illassa, nyt tuntui että olen paitsiossa ja pelin ulkopuolella. Pitäisi mennä tilanteisiin, haluta kiekkoa, nauttia pelaamisesta mutta nyt sekin tuntuu vaikealta.
Tulevaisuutta kun ajattelen, jokin minussa sanoo että sitä on ja se on rikas. Ei taloudellisesti mutta henkisesti. Nyt se elämä ei ole sitä, mutta yritän kuunnella sitä ääntä. En sano tätä ylimielisyyttäni, mutta tiedän olevani lahjakas. Suurin este minun kehitykselleni, taidoille ja elämänhalulleni löytyy omasta pääkopasta. Siellä on avaamattomia lukkoja. Avaimia etsiessä saattaa mennä viikko, kuukausi, vuosiakin, ei sillä ole suurtakaan merkitystä. Jos olen vaikka 25-vuotiaana melkein valmistunut, masennuksesta toipunut, ehkä perheellinenkin, ei epäonnistuneella menneisyydellä ole paljoakaan väliä.
Pohdin ja vatvon asioita välillä liikaakin. Minun täytyisi elää enemmän hetkessä, antaa palaa! Se on kai minun mahdollisuuteni.
Isäni sanoi hyvän neuvon. "Ajattele itsesi korkeushyppääjäksi. Ennätyksesi on 2 metriä. Sitten tulee notkahdus, et pääse omalle rutiinitasollesi. Pelkäät, tulee psyykkisiä tekijöitä mukaan, etkä pääse lähellekään omaa tasoasi." Hän kysyi paljonko minun rimani korkeus on juuri nyt. Vastasin, että ehkä 1,2 metriä. Isäni jatkoi. "Olet kahden metrin mies. Mutta nyt sinun täytyy kehittää suoritusvarmuutta ja aloittaa matalalta." Käytännössä se on arjessa kiinni pysymistä, vuorokausirytmin noudattamista jne. Kun saan peruspalikat kohdalleen, voin alkaa toden teolla töihin.
Kaikille masentuneille haluaisin sanoa, että joka ikinen päivä - tuntui miltä tuntui, saipa aikaan sitten jotain tai ei mitään - on monta syytä elää. Yksi syy on musiikki. Suosittelen kuuntelemaan Youtubesta Matteus-passiota, se virkistää sielua. Sanat ovat saksaksi, mutta musiikki on elähdyttävää.
Tässä tekstissä ei varmastikaan paista epätoivo eikä se todellakaan ole mikään hätähuuto, mutta kommentoikaa ja kertokaa silti ajatuksianne. Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.