Lähimmäiset

Kyselisin neuvoja. Olen itse kovissa liemissä keitetty ja kunnolla kölin alta viety ihminen, jonka lähimmäiset ahdistavat minua.

Paras kaveri on ollut masentunut vuosia ja soitellut minulle kallionkielekkeeltä. Nämä itsemurhapuhelut ja masennukset ryöpyt ovat ulottuneet ihan rakastamaani lähimmäiseen asti, joka yritti jo päättää päivänsä.
Olisin saamassa jopa toisen kaverin mutta en ole uskaltanut häntä juuri lähestyä, sillä uskon hänelläkin olevan vakava masennustausta.

Omakohtaisesti tiedän miltä tuntuu näistä ihmisistä, koska olen ollut itse vastaavassa tilanteessa. Neuvoni heille on vielä riittänyt mutta se vie minulta itseltäni niin paljon energiaa. Toisinsanoen ahdistus näiden tilanteiden kohtalla on omien kokemuksien vuoksi poikkeuksellisen voimakasta ja paluu normaaliin ei traumaattiseen vaiheeseen kestä pitkään. Tämän jälkeen vaistomaisesti välttelen heidän kanssa puhumista, joka vähänkin lähtisi syösymään kohti näitä synkkiä ajatuksia.

En tiedä miksi nämä ihmisen purkavat kaikkein syvimmät tuskansa minulle, ehkä siksi, että he tietävät minun olleen samassa tilanteessa ja selvinneen. Jokatapauksessa en vieläkään tiedä, tulisiko olla tukena vai sitten olla kokonaan sivussa, hankalaa. Tiedän kyllä, että pohjimmiltaan heidän on itse koottava itsensä.
0148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ahdistavat kirjoitti:

Kyselisin neuvoja. Olen itse kovissa liemissä keitetty ja kunnolla kölin alta viety ihminen, jonka lähimmäiset ahdistavat minua.

Paras kaveri on ollut masentunut vuosia ja soitellut minulle kallionkielekkeeltä. Nämä itsemurhapuhelut ja masennukset ryöpyt ovat ulottuneet ihan rakastamaani lähimmäiseen asti, joka yritti jo päättää päivänsä.
Olisin saamassa jopa toisen kaverin mutta en ole uskaltanut häntä juuri lähestyä, sillä uskon hänelläkin olevan vakava masennustausta.

Omakohtaisesti tiedän miltä tuntuu näistä ihmisistä, koska olen ollut itse vastaavassa tilanteessa. Neuvoni heille on vielä riittänyt mutta se vie minulta itseltäni niin paljon energiaa. Toisinsanoen ahdistus näiden tilanteiden kohtalla on omien kokemuksien vuoksi poikkeuksellisen voimakasta ja paluu normaaliin ei traumaattiseen vaiheeseen kestä pitkään. Tämän jälkeen vaistomaisesti välttelen heidän kanssa puhumista, joka vähänkin lähtisi syösymään kohti näitä synkkiä ajatuksia.

En tiedä miksi nämä ihmisen purkavat kaikkein syvimmät tuskansa minulle, ehkä siksi, että he tietävät minun olleen samassa tilanteessa ja selvinneen. Jokatapauksessa en vieläkään tiedä, tulisiko olla tukena vai sitten olla kokonaan sivussa, hankalaa. Tiedän kyllä, että pohjimmiltaan heidän on itse koottava itsensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu