mitä ei saa/pitää?

Sain eilen tietää olevani raskaana ni mitäs nyt sit ei saa syödä tai tehdä ja mitä pitää syödä ja tehdä?
3368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

maanantaina neuvolaan ja varaat sinne ajan ja googlailet ajankuluksi nyt sitten tietoa tuosta ruokapuolesta.
Tehdä saa mitä kykenee, raskaus ei ole sairaus.
Onnea plussasta

Äänestä

Ei kannata syödä lakua:
Runsas lakritsin tai salmiakin syöminen raskauden aikana voi lisätä ennenaikaisen synnytyksen riskiä. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan naisilla, jotka olivat odotusaikana mutustelleet noin 250 grammaa lakritsia tai salmiakkia viikoittain oli jopa kaksi - kolme kertaa muita suurempi riski synnyttää lapsi ennen 37.
Lakritsin ja salmiakin vaikutus raskauden kestoon johtuu niiden sisältämästä glykyrretiinihaposta. Esimerkiksi 250 grammaa lakritsia tai salmiakkia sisältää noin 500 milligrammaa glykyrretiinihappoa. Aineen arvellaan estävän kortisolien hajoamista istukassa, mikä johtaa kortisolin ja siten myös prostaglandiinin määrän lisääntymiseen ja kohdun supisteluun. Lakritsia on kansanparannuksessa käytetty raskauden keskeytyksessä.

Äänestä

maksa on sellainen mitä ei saa syödä juuri ollenkaan raskauden aikana. Maksamakkaraa pieniä määriä voi syödä, mutta muuten kannattaa jättää ruokavaliosta pois korkean A-vitamiinipitoisuuden takia. Myöskin monivitamiinivalmisteet joissa on A-vitamiinia pitää jättää pois.. Jotakin monivitamiinia kannattaa syödä päivittäin, joko tavallista monivitamiinia, jossa ei ole A-vitamiinia tai sitten ihan raskausajalle tarkoitettua valmistetta. Siinä oikeastaan ne tärkeimmät, googlettamalla saat paljon tietoa raskausajan ruokavaliosta ja neuvolasta tietysti sitten ensimmäisellä käynnillä..

Meillä neuvolassa ei oikeastaan mistään ruoasta sanottu, että ei saa syödä, vaan kerrottiin mitä kannattaa välttää. Ei ole vaarallista vaikka joskus harvoin vahingossa syö jotain "kiellettyä"..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulalla kirjoitti:

Sain eilen tietää olevani raskaana ni mitäs nyt sit ei saa syödä tai tehdä ja mitä pitää syödä ja tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu