Ei nettitikkua

Siskoni (yli 70v) meni lankaan ja hankki Elisashopin suosituksesta Saunalahden langattoman. Asensin sen ja toimi aluksi kohtuullisesti. Ongelmia tuli kuitenkin melko nopeasti. Ei yhdistä, pyytää operaattorin määrityksiä, yhteyttä ei ole ja vaikka mitä herjaa. Postia ei ole saatu laitettua kun tilausvahvistuksessa ei tullut palvelinmäärityksiä eikä Oma Saunalahti tunnuksia. Soiton mukaan palvelintunnukset saa netistä Saunalahden sivuilta, mutta kun nettiin ei edes ainakaan nyt pääse. Elisan antamissa papereissa oli sähköpostin asennusta varten käyttäjätunnus ja salasana. Suullisesti oli annettu ohjeet, että muuten sama, mutta elisanet.fi sijaan saunalahti.fi.

Onneksi oli vielä ns. koeaika, joten homman sai purettua vaikeuksitta.

Ihmettelen tuota operaattoreiden mainosmyräkkää, jolla houkutellaan ihmisiä kärsimykseen. Eivät laadi kunnollisia ohjeita eivätkä ehdi puhelimessa palvella. Kehityksen tässä vaiheessa nettitikku ei ole tavallisen ihmisen nettiyhteys.
3410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

> ... tässä vaiheessa nettitikku ei ole tavallisen ihmisen nettiyhteys.

eikä luotettavaa toimintaa vaativan nettiyhteys. Nettitikku oli minullamonta kuukautta kelvottoman hidas. Alkoi toimia taa juhannuksen aikoina, mutta nyt alkuviikolla latasi yhden illan ajan 20 kB/s eli 0,16 Mtavua/s

Äänestä

Nettitikut ovat tosiaan Tahmalahden tuotekirjon alinta kastia. Toivovat, että väki siitä siirtyy hiljalleen kalliimpiin tuotteisiin; tullaan niin riippuvaisiksi netistä, että halutaan ostaa sitten isolla rahalla joku todella toimiva tuote.
Minulla on toiminut hienosti ehkä 40 % ajasta. Keskimääräinen 20 min käynnistysaika on kyllä hieman liikaa. Suomalaiset ovat selkärangattomia nynnyjä kun hyväksyvät tällaiset tuotteet ja tällaiset firmat. Missä tahansa keski-Euroopassa nämä naurettaisiin pois markkinoilta aika nopeasti. Tavallista paremmat atk-taidot vaatii, että saa patistettua tikun liikkeelle. En suosittele vanhuksille (enkä itselleni), mutta voi olla että tavallisella netti-Nuorella ei ole mitään ongelmia.

Äänestä

Kyllä se pelaa jos linkkimasto on lähempänä kun 3km, eikä esteitä välillä. Olisit antanu siskos asentaa olisi ehkä tullut toimiva yhteys. Mitään "määrityksiä" ei tarvita, ihan vaan klikkaa "yhdistä" ja sitte se rupee toimimaan. Eikä myöskään mitään "tunnuksia" tarvita, mitähän sä olet oikein sielä säätäny.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yhteystarpeeseen kirjoitti:

Siskoni (yli 70v) meni lankaan ja hankki Elisashopin suosituksesta Saunalahden langattoman. Asensin sen ja toimi aluksi kohtuullisesti. Ongelmia tuli kuitenkin melko nopeasti. Ei yhdistä, pyytää operaattorin määrityksiä, yhteyttä ei ole ja vaikka mitä herjaa. Postia ei ole saatu laitettua kun tilausvahvistuksessa ei tullut palvelinmäärityksiä eikä Oma Saunalahti tunnuksia. Soiton mukaan palvelintunnukset saa netistä Saunalahden sivuilta, mutta kun nettiin ei edes ainakaan nyt pääse. Elisan antamissa papereissa oli sähköpostin asennusta varten käyttäjätunnus ja salasana. Suullisesti oli annettu ohjeet, että muuten sama, mutta elisanet.fi sijaan saunalahti.fi.

Onneksi oli vielä ns. koeaika, joten homman sai purettua vaikeuksitta.

Ihmettelen tuota operaattoreiden mainosmyräkkää, jolla houkutellaan ihmisiä kärsimykseen. Eivät laadi kunnollisia ohjeita eivätkä ehdi puhelimessa palvella. Kehityksen tässä vaiheessa nettitikku ei ole tavallisen ihmisen nettiyhteys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu