Ensimmäisessä unessa olin kotona ja kotiimme oli jostain tullut kaksi varasta. Varkailla ei ollut minkäänlaista aikomusta ottaa rahaa tai tavaroita, vaan he ottivat toisen kissoistamme.
Sanoin isälleni, että soittaa välittömästi poliisit ja hän meni tietokoneelle katsomaan ilmeisesti numeroa. Ennen tätä kissani vielä makasi tyytyväisenä yhdessä huoneessa, mutta kun menin takaisin, varkaat olivat lähteneet kissani kanssa.
Toisessa unessa olimme jossain mökillä. Muu porukka oli jo mennyt saunomaan ja menin perässä. Saunassa oli kuitenkin vain kolme tyttöä kouluryhmästäni, jotka ilmeisesti olivat juuri juoruilemassa jotain. Pyysin anteeksi, että tulin kesken kaiken heidän juttujensa sinne ja he rupesivat syyttelemään, että olen kuitenkin kuunnellut oven takana heidän keskusteluaan. Todellisuudessa en ollut kuunnellut.
Jossain vaiheessa unta istuin saunassa joidenkin muiden kanssa ja yksi heistä oli poika, johon olen ehkä hieman ihastunut oikeassa elämässä. Jotain siinä pojan kanssa juteltiin ja poika vaikutti olevansa kiinnostunut.
Osaisiko joku kertoa, mitä unet merkitsevät?
Varsinkin jälkimmäinen uni pojan suhteen kiinnostaa, koska olen suhteessa oleva ihminen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.