Kauniisti pyytäisin synttärikatselmusta. Huomenna vuosia taas prätkähtää täyteen... Talouteen ja rakkauteen, mitähän näkymiä saisit?
G
jellona**
3171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nostan, jos vaikka tämänkin ehtisit vielä.
syntymäpäiväonnittelut. Olen jälleen hämilläni kysymysten tulvasta. En saa edelleenkään aikaani riittämään kaikkille vastaamiseen. Olen jälleen työskennellyt lähes kahdeksan tuntia kysymysten ja koneen ääressä. Jokainen tulkinta ottaa oman aikansa. Välillä näkymät tulevat helpommin ja välillä keskittyminen vaatii enemmän aikaa. Väsähtäminen näkyy siinä, että vastaukset lyhenevät kun päivä piteenee.
Mutta mennääpä sinun asioihisi.
Työtä sinulla tulee olemaan katsantojakson ajan riittävästi. Taloudessa näkyvissä pienempiä ja hiukan suurempia rahoja joita tullaan sinulle tarjoamaan.
Matka kauemmaksikin on näkyvissä ensi vuoden puolella.
Näkyvissä ihastumista, toisista välittämistä joka muuttuu suureksi rakkaudeksi. Näen miehen rinnallasi kulkemassa. Myöhemmin vielä kosinnan ja sormuksen sormessasi.
G
Suuri kiitos katsannostasi! Mukavaa, että talouspuolelle helpotusta luvassa. Tuo miesasia hieman ihmetyttää? Olen naimisissa, eroa joskus ajatellut, vaan olen ajatuksen kuitenkin hyljännyt. Jos sinulla joskus aika vain suo, niin saisinko vähän tarkennusta. Kysyjien määrä on kyllä valtava sinulla, joten jaksamista.