Tätä on jatkunut noin puolitoista vuotta. Tutustuin häneen(mieheen)noin kaksi vuotta sitten ja varsinkin viimeinen vuosi on ollut vaikeaa aikaa minulle, lienee ollut hänellekin. Kummallakin puolella on tunteita toista kohtaa:kaipuuta, surua ja luultavasti myös vihaa. Mihinkään ne tunteet eivät ole johtaneet enkä enää usko että mihinkään johtavatkaan. Välillämme on liikaa kaikenlaisia ylittämättömiä esteitä eivätkä keskusteluyritykset tai viestit ole mihinkään johtaneet. Alussa oli liikaa ilmeisesti väärinkäsityksiä eikä niiden korjaaminen ole onnistunut. Olen tätäkin palstaa joskus lukenut ja joskus heikkona hetkenä epämääräisiä viestejä tätä kautta yrittänyt lähettää. Voihan täällä kenties yksi sadasta kaipaamansa löytää, mutta muuten on kuin neulaa heinäsuovasta etsisi. Miten ikävänsä saa loppumaan, varsinkin kun lähes päivittäin tapaamme. Kesällä oli helpompaa, kun oli yli kahden kuukauden tauko näkemisessä. Aloin jo uskoa että olen päässyt ikävästäni yli. Mutta kun taas tavattiin, huomasin että mikään ei ole muuttunut.
No tämä oli vaan tällainen sydämen keventäminen. Tällä palstalla tuntuu näitä kohtalotovereita löytyvän.
No tämä oli vaan tällainen sydämen keventäminen. Tällä palstalla tuntuu näitä kohtalotovereita löytyvän.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Välillämme on liikaa kaikenlaisia ylittämättömiä esteitä eivätkä keskusteluyritykset tai viestit ole mihinkään johtaneet. Alussa oli liikaa ilmeisesti väärinkäsityksiä eikä niiden korjaaminen ole onnistunut.."
Minkäläisia esteitä ja väärinkäsityksiä? kaksi vuotta on pitkä aika kaivata.. joskus tuntuu, että hukkaan elämäni.
t.toinen kaipaaja ja vuodet vaan vierii..
jo se ikävä, ja ennenkaikea se teeskently!
http://www.youtube.com/watch?v=s3g8n-8CGMw
onko se teeskentelyä vai teeskentelenkö ettei ole ikävä?