Tappajasieni ennen ja nyt

"Sienen infektoimia muurahaisia kutsutaan zombeiksi, sillä sieni näyttää ottavan muurahaisen mielen hallintaansa. Toisin sanoen kun sieni on infektoinut muurahaisen, tämä alkaa käyttäytyä oudosti.  

"Muurahainen jättää yhdyskuntansa, hakeutuu jonkin lehden alapinnalle ja tarttuu siihen leuoillaan. Tämän jälkeen muurahainen kuolee ja sieni 'purskahtaa' esiin muurahaisen sisältä. Sitten sieni kasvattaa itiöemänsä ja pääsee leviämään.

"Muurahaisen käyttäytyminen on sienen kannalta tarkoituksenmukaista, mutta muurahaisen omalta kannalta järjenvastaista."

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Zombiemuurahaiset tallustelivat maapallolla jo 50 miljoonaa vuotta sitten/1135259512501

*

"Sieni saastuttaa muurahaisen aivot ja alkaa sulattamaan uhrinsa sisuskaluja sokeriksi. Loinen jättää kuitenkin muurahaisen lihakset ja aivot toimintakuntoisiksi.

"Tutkijat saivat selville, että puussa elävät saastuneet muurahaiset lähtevät kiipeämään puun runkoa alas kohti sienen kasvustoa. Kun zombiksi muuttunut murkku saavuttaa sienelle edullisen sijainnin, sieni tappaa kantajansa.

"Nerokas tappajaloinen osaa vielä käyttää kuolleiden muurahaisten kovaa kitiinikuorta itsensä suojaamiseen ulkoisilta vihollisiltaan. Kun sieni on kasvanut riittävästi kuolleen muurahaisen sisällä, se rikkoo uhrinsa kuoren ja levittää itiönsä muiden muurahaisten saastuttamiseksi."

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1719270

6

451

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lainaus:


      Tutkijat löysivät uusia "zombiemuurahaissieniä"

      6.3.2011 17:36

      Jani Kaaro

      Tutkijat löysivät uusia "zombiemuurahaissieniä"

      Brasiliasta on löytynyt neljä tieteelle uutta sienilajia, jotka muuttavat muurahaiset "eläviksi zombeiksi". Löytö antaa aihetta olettaa, että lukuisia lajeja voi vielä olla löytymättä.

      Harvardin yliopiston tutkijoiden mukaan aiemmin yhtenä lajina pidetty Ophiocordyceps unilateralis käsittääkin vähintään neljä eri lajia. Lajien muodossa, rakenteessa ja itiöissä oli selviä eroja, ja ilmeisesti kaikki lajit olivat sopeutuneet elämään eri hevosmuurahaislajeilla.

      "Jos kukin sienilaji on erikoistunut eri hevosmuurahaislajiin, tieteelle uusia lajeja voi olla satoja", sanoo tutkimusta johtanut David Hughes.

      Kaikki sienilajit ottavat hevosmuurahaisen mielen haltuunsa ja saavat sen toimimaan sienen etujen mukaisesti. Muurahainen esimerkiksi jättää yhteiskuntansa – mitä muurahaiset eivät normaalioloissa tee – ja pureutuu kiinni kasvinlehtien alapinnalle.

      Muurahainen kuolee niille paikoilleen, minkä jälkeen sieni purskauttaa itiöemänsä ulos muurahaisen päästä, ja levittää itiönsä ympäristöön.

      Kaikki sienilajit elivät sademetsäalueella, josta on jäljellä vain rippeet vuosien hakkuiden jälkeen, joten tutkijat uskovat niiden olevan uhan alla. Hakkuut kuivattavat alueen pienilmastoa, ja vaikka muurahaisiin kuivuminen ei vaikutakaan, sienet eivät sitä kestä.

      Tutkimuksen julkaisi PLoS ONE.

      http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkijat löysivät uusia zombiemuurahaissieniä/1135264322711/?cmp=tm_etu_luetuimmat_uutiset

      • "Brasiliasta on löytynyt neljä tieteelle uutta sienilajia, jotka muuttavat muurahaiset 'eläviksi zombeiksi'. Löytö antaa aihetta olettaa, että lukuisia lajeja voi vielä olla löytymättä."

        - Siitä ei ole kauaa, kun ajattelin muuttaa nimimerkkini Zombieksi.


    • "Muurahaisen käyttäytyminen on sienen kannalta tarkoituksenmukaista, mutta muurahaisen omalta kannalta järjenvastaista."

      - Vaikuttaakohan sieni-infektio minussakin jo noin. Aamuisin, kun on tukala olo, menen jäähdyttelemään parvekkeelle, vaikka on koleaa. Lämpöä voi olla jotain 14-16 astetta, mutta istuskelen siellä pitkiä aikoja aamusivujani kirjoittamassa niin kuin tänäänkin. Tuota on jatkunut jo kauan, homeasunnosta alkaen.

      • "Vaikuttaakohan sieni-infektio minussakin jo noin. Aamuisin, kun on tukala olo, menen jäähdyttelemään parvekkeelle, vaikka on koleaa. Lämpöä voi olla jotain 14-16 astetta, mutta istuskelen siellä pitkiä aikoja aamusivujani kirjoittamassa niin kuin tänäänkin. Tuota on jatkunut jo kauan, homeasunnosta alkaen."

        - Tänään aamulla oli parvekkeella 13,6 astetta lämmintä aloittaessani kirjoittamisen ja lopettaessani tunnin ja vartin kuluttua 16,9 astetta. Elukka kaipaa viileää ilmaa.

        Sitten myöhemmin, kun en muistanut elukkaa enää ollenkaan, söin pari tummaa leipää. Mutta jo hetken kuluttua poskiontelo turposi, ja tiesin elukankin saaneen taas ruokaa.

        Meitä onkin nykyään kaksi: minä ja tuo elukka, josta haluaisin päästä jo kovin hartaasti eroon.

        Miksi Hulda Clarkin Zapperinkin pitää maksaa niin paljon, vai Zipperikö sen olla pitää?

        http://semba.fi/home.php?p=41


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1570
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      103
      782
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe