Vanhempani ovat kotoisin Karjalasta, Viipurin maalaiskunnasta. Evakkona joutuivat sitten Kantasuomeen tulemaan. Itse synnyin Tampereella. Asuimme Savossa vuodesta 1950 lähtien siihen asti kun jouduin työn perässä muuttamaan Helsinkiin 1985. Nyt olen sitten eläkkeellä. Olen monasti ajatellut, että jos muuttaisin täältä pois, muuttaisin johonkin länteen päin, esim. Varsinais-Suomeen Turkuun tai johonkin sinne päin. Minulla ei ole mitään siteitä sinne. Ihmettelenkin, miksi en millään haluaisi muuttaa itäänpäin. Lappeenrantaan ja sinne suunnalle. Ei ainakaan mistään perimästä ole kyse, mihinkään Karjalaan en siis haluaisi muuttaa. Eipä taida olla tässä asiassa geeneillä mitään tekemistä!
Mielin länteen!
kotipaikka
14218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olisikohan niin, että kuitenkin olet saanut "geeneissä" itään suuntautuvan pienen pelon? No, ehkä ei ihan geeneissä, mutta äidinmaidossa kuitenkin. Olet varmaankin kuullut niin paljon evakkomatkasta, evakossa olosta, sodasta ja sota-ahdistuksesta, että kertomukset siellä alitajunnassa elävät omaa salaista elämäänsä ja varoittelevat idän suunnasta. Totta puhuen kyllä minäkin pysyn mieluimmin poissa rajaseuduilta, vaikka välitöntä vaaraa ei olekaan. Olemme kaikki kuulleet lapsena sodasta ja kyllä se pesänsä alitajuntaan teki. Isä näki painajaisunia ja huusi unissaan.
Ihminenhän voi eläkkeellä toteuttaa toiveitaan ja valita asuinpaikkansa. Mikä estää muuttosi?
Mulla on molemmat isovanhemmat, (kuolleet kauan sitten) kotoisin eri maista. Ei ole mullakaan halua muuttaa kumpaakaan niistä maista. Olen juurtunut hyvin, synnyinhän täällä. Ei vanhemmatkaan kauheasti kaivanneet, vaikka vierailimmekin sukulaisissa. Ei kai tuo geeneihin liity, vaan ihan omiin tuntemuksiin, missä on hyvä, tai missä uskoisi olevan?
Voithan koettaa, miltä tuntuisi asua varsinaissuomessa.
Itä-Suomessa minäkin syntyisin, vaikka äitini Kivennavalta. Pappani kaupparatsu, kuljetti kauppatavaraa Pietariin. Paljon olen kuullut noista ajoista, suomalaisista ja venäläisistä äitini ja pappani kokemana. Sekä heillä oli sotavankeja töissä, mm. inkeriläisiä, ja pappa hävitti tieten tahtoen heidän papereitaan, etteivät jotuneet palaamaan takaisin venäjälle. Vapauduttuaan sotavankeudesta, kun selvisi, ettei heidän papereitaan löydy mistään, pakenivat sotavangit Ruotsiin ja Ameriikkaan, josta muistan jonkun kirjoittaneen äidille. Pappa siis paljon auttoi näitä sotavankeja, ettei heidän tarvinnut joutua enää Siperiaan tai ammutuksi. Monet saivat sitten myös perheensäkkin Suomeen. Eräs sotavanki sai perheensä, kun vaimo viimeisillään odottavana äitinä veti vesikelkassa perheensä yön pimeydessä Suomen puolelle. Vältti matkalla venäläiset ja täällä antautui suomalaisten rajavartioiden huomaan, ja sai yhteyden sotavankitöihin sijoitettuun mieheensä.
Eihän he mistään tienneet toisistaan, mutta pappa oli valpas, ja piti silmänsä ja korvat auki, ketä loikkasi ja pääsi Suomen puolelle.
Olen käynyt myös kotikylämatkoilla. Se raiskattu Karjalan kannas kertoo kyllä valloittajan välinpitämättömyydestä. Vaikka näyt eivät siellä, enempää kuin Viipurissa tai Pietarissakaan silmää hivele, jokin vaan kiehtoo siinä, mitä kaukaisia sukulaisia sieltä saattaisi löytyäkkin. Vaikka kauhutarinoita olen koko elämäni kuullut, mutta ei se ole karkoittanut alitajunnasta sitä "kaipausta" johonkin tuntemattomaan, jossa saattaisi löytyä vielä veri- ja geenisiteitä.
Ajattelin et näissä paikoissa on paljon kohtalotovereita sinulle.
Eräs lapsuuden kaveri kävi täällä pohjanmaalla Turusta jossa on asunut melkein koko työikänsä, myös jonkin aikaa Tampereella. Hän moitti molempia paikkoja, tai niitä ihmisiä noilla paikkakunnilla joiden kanssa on joutunut työskentelemään ja asumaan. Sanoi et pohjalaiset ovat hyviä siitä kun sanovat suorat sanat ilman kiertelyjä ja kaarteluja. Jolloin kuulialle jää vähemmän vastuuta kuulemisen ymmärtämiseen.
Itse olen kotoutunut hyvin aina sinne missä olen asunut milloinkin, ja niitä on ollut vähän siellä sun täällä. Tosin itäisin kolkka taitaa olla Espoo jossa asuin toista vuotta. Armeja ajan olin Kirkkonummen Porkkalan/Upinniemessä.
Hui, karsinoitkohan nyt suuren osan palstalaisia, tre-tku paikoista? ;)
Turusta olen saanut elinikäisen ystävän, aikoinaan nuorena naisena.tunnen myös monia ihmisiä varsinaissuomesta, oikein mukavia, kunhan tutustuu.
Tre on oudompi minulle, mutta kyllä sieltä lähteneitäkin tunnen, ja hyvin on juttuun tultu.
Luulen joka puolella suomea olevan sekä kivoja, mukavia, kuin myös heitä, joiden kanssa ei löydy yhteistä säveltä millään. Ei kai se paikkakunnasta kiinni voi olla, millaiseksi ihminen kasvaa?
Jos muutto nyt olisi ajankohtainen, muuttaisin Lounais-Suomesta tuonne itäänpäin, lähinnä Itä-Suomeen tai Etelä-Savoon.
Miksihän se se lapsuuden kaveri näitä paikallisia täällä päin moitti? Totta on, että ovat oma laji persoonallisuudessa, tai persoonattomuudessa, miten vain.
Kaupan alalta muuan paikallinen kenkäkauppias kirosi nämä paikalliset ihmiset maan rakoon. Sanoi, että vaikka paikallinen olenkin, niin kyllä täällä on maan vaikeimmat ja saidemmat asiakkaat. Ne käy hypistelmässä ja nyppimässä tavaroita, eikä ne tiedä, ostaako vai ei, ja jos ostaa, saisko joltain vaikka euron halvemmalla. Ne juoksee siellä ja täällä sen euron perässä, eikä huomaa, että meni jo kaks euroo sitä euroa kalastellessa.
Eräs kokemäkeläinen konekauppias sanoi, että olen tehnyt kauppaa täällä Satakunnassa, ja Uudellamaalla Helsinginseudulla, mutta nämä kokemäkeläiset ympäristö, nämä ne vasta piruja ovat. Tuntuu että koko suvulta pitää kysyä mielipidettä, ennenkuin uskaltaa ostaa, ja sittenkin vielä emmitään.
Juuh, kyllä, oli minullakin hermoissa hallitsemista, kun kuluttajana juuri paikkakunnalle muuttaneena yritin ostaa kaupasta koneita. Kun olisin ostanut porakonetta, talttoja, laikkoja yms. Niin kaupanteosta ei sitten meinannut tulla mitään. Tinkaasivat, olenko taiteilija, että ei täällä naiset tällaisia laitteita ostele, ne on sitten taiteilijoita, jos ostavat. Sanoioin etten ole, enkä tule taiteilijaksi, mutta tavallinen akka olen niinko muutin naiset. Mutta työkalut pysyy kädessä.
No sitten kun hajosi pyykkikone, ja moottorin tuleminen kesti ja olisi ollut pakko saada pyykkiä pestä, menin ostamaan uutta konetta.
Olin tutkinut jo valmiiksi että se on Miele joka seuraavaksi tään talo ulko-ovesta pääsee sisälle. Ja kun myyjä tuli, niin sanoin, että tuo tuosta noin, otan se. Ei kun se alko esittelemään, ja työnsi esitettä, että kunhan juttelette miehen kanssa, mitä mieltä mies on. Voi hiivatti, mitä siinä miehen mieltä tarvitsee, kun pyykkiä on kylppäri täynnä, kohta homehtuvat ja pyykit pitää saada pestyä, niin siinä vielä miehen mieltä kyselemään. Mies osaa laittaa koneen kuin koneen käyntiin, minä osaan valita sen kaupasta.
Mun piti oikin napakasti sanoa, ettei käy, ei miehen mielipidettä tässä aleta kyslemään, tuotteko sen koneen, vai kävelenkö toiseen kauppaan.
Sama se on kun olen noita puhelin yms. juttuja ostanut. Monta kertaa ne on lyöny jo heti kassakoneeseen, jolloin mun on ollut sanottava, että vai etten te tahdo myydä enempää. Yleensä kaupat vielä esittelevät, että tässä olisi tällainen ja tällainen, joko tunnet laitteen, mutta täällä ei takuuvarmasti esitellä, eikä edes kysytä, tarivitsisiko aisaiakas jotain muuta.
Pojat onkin nauresekellu, ettei täällä ole tapana tuollain ostella, riittää kun yksi kampe kerrallaan.
Kyllä oma paikallinen identiteetti lyö otsaan, joka on paikkakunnalla elinikänsä ollut, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mukava, mukaviahan kaiki ovat, se on taas eri juttu, kuin se tapa-tyyli.
Kävin Turussa syöpäkinikalla sädehoidossa. Pitkä odotussali. Ihmiset istuivat pitkän käytävänomaisen odotussalin seinänvarsille laitetuilla tuoliriveillä kuin käärmeen nielleitä, hiiren hiljaista. Tapani oli tervehtiä kaikkia yhteiseen, joten joka päivä kun klinikalle menin, avasin oven, sanoin hyvät päivät jokaiselle yhteiseen. Näin ei ollut paikallinen tapa kuitenkaan. Jotkut sieltä murahtivat jotain, ikäänkuin vaivaantuneina, että mitä siinä häiritset rauhaani. Useimmat eivät edes vastanneet terveydykseen. Emmehän olleet tuttuja toisillemme. Joku harva vastasi reippaasti tervehdykseen.
No ajattelin, että jutellaan sitten yksikeen, kun ei kerran toistesa kanssa. Kaivelin käsilaukkuani, ja puhelin itsekseni, komennellen laukkuani sun muuta. Otin lehtiä ja lukaisin otsikoita ja kommentoin juttuja ääneen. Aikansa katselivat ja alkoivat keskustelemaan. Jonkin ajan kuluttua kului tasainen puheen sorina, ja pää oli tosiaan avattu, jonkin piti se avata, murtaa se paikallinen asenne, ettei tuntemattomien kanssa juteltaisi.
"Hui, karsinoitkohan nyt suuren osan palstalaisia, tre-tku paikoista?"
Enhän minä, vaan kerroin toisen kokemuksista ja 40 vuoden mieltymyksistä näistä paikoista.
Itselläni oli joskus 80-90 luvulla töissä vastaavanlainen kaveri, jonka vanhemmat olivat kotoisin Karjalasta. Hän moitti pohjalaisia tosi ankeiksi tyypeiksi,(Ite hän oli syntynyt kyllä pohjanmaalla) ja kehu karjalaisia kolmanteen taivaaseen ?
No kommunismi ja Neuvostoliitto hajos, ja hän pääsi käymään vanhempiensa kehumassa paratiisissa. Ainakin toisen vanhemman mökki oli vielä pystyssä tuolla paratiisissa, näin muistelen hänen kertomuksista näistä reissuista. Ihme ja kumma mieli muuttui aikalailla niiden käyntien jälkeen, pohjanmaalla hän elelee edelleen.
Itseä kun ei pääse pakoon, paikkakuntaa vaihtamalla. Näin se menee.
olisin yksinäinen aivan uudella paikkakunnalla, pelkäisin saisinko enää ystäviä jne..
On pitänyt kotiutua monesti, alku oli Pohjois-Karjalassa, jatko Turun saaristossa, sitten vuosia Raumalla ja loput 54 vuottani pääkaupunkiseudulla. En osaisi enää muuttaa tästä edes Espooseen enkä Vantaallekaan, niin vahva oman kaupunginosan rakkaus minulle on tullut. Jotain pysyvää kai siinä, täällä on KOTI. :) En enää haluaisi aloittaa ihan uudessa ympäristössä, mutta mukavahan noissa vanhoissa tutuissa paikoissa olisi joskus pyörähtää, mutta pika pikaa takaisin omaan tuttuun lämpöiseen pesään. Matkustelen ulkomailla niin usein kuin voin, mutta aina on myös ihana palata kotiin. Ulkomaille muutosta en ole koskaan haaveillut, ja jo talvikuukaudet Espanjassa olisivat minulle liian pitkä poissaoloaika, vaikka tämä ilmasto loppusyksystä varsinkin mättää pahasti. :) Kyllä Suomi on ihan syystä rankattu maailman parhaimmiksi maissa. Matkustellessa sen huomaa, missä on mukava käydä, mutta missä ei haluaisi pysyvästi asua.
täytyy lähteä, että huomaisi kuinka hyvä on tulla takaisin, - koti on maaliman paras paikka, niin se on..
Minun elämä on ollut muuttoineenkin melko pienellä alueella, Pohjois-Karjalaa "kierretty", - onko tuo Outokummun seutu sitten Pohjois-Savoa, sieltä läksin enkä tämän etemmä ole päässyt :)
Syntynyt Haukivuorella. Asunut Keravalla, Mikkelissä, Oulussa, Mäntsälässä, Eurassa, Riihimäellä ja missähän vielä.... kun lähetän tämän, muistuu varaan vielä joku paikkakunta mieleen, joo Pieksämäki. Siellähän olen ollut melko pitkäänkin. Ja mitä sit vielä muistuu mieleen, en kait sit mistään kotoisin?
enpä olisi jaksanut tuollaista rumbaa, - työn perässäkö piti mennä?
No eipä tuo muuttelu mikään onglema ole nuorelle ihmiselle, kun ei vielä ole kerääntynyt sitä rompetta muutamaa kassillista enempää. Mut Pieksämäeltä lähtö oli jo rumba, kun oli liki 10 vuotta siellä asunut, omistusasuntokin. Se lähtö ei käynyt käden käänteessä, vielä vähemmän Mäntsälästä lähthö, mutta mukavia muistoja kaiken kaikkiaan myhös ne muuttorumbatkin.