Yksinäiset viikonloput

Esikoistaodotan

Homman nimi on se, että olen raskaana viikolla 35 ja minulla taitaapi olla anemia, sillä rauta-arvot ovat alhaiset ja pysyneet alhaisina koko raskauden ajan. :( Olen masentunut, en käy enää missään ja en ole jaksanut pitää yhteyttä kavereihin. Lapsesta olen kyllä innostunut ja parisuhde on mielestäni hyvä. Mies on kaikki kaikessa minulle. Mies on joka viikonloppu aina kavereiden kanssa, juomassa kuten nytkin. Ja olen yksin taas. Eikä vastaa puhelimeen.Olen huolissani, en uskoisi kuitenkaan, että hän pettäisi. Sillä hän rakastaa minua, ainakin siltä vaikuttaa puheittensa perusteella. Vihaan olla yksin, mutta minun oli pakko päästää hänet, sillä en kestänyt hänen suruaan kun hän ei olisi päässyt pitämään hauskaa, minun kanssa oleminen olisi ollut tylsää sillä en jaksa paljoakaan tehdä. Loikoilla vaan. Tahtoisin pitää yhteyttä kavereihini ja käydä miehen kanssa kaupungilla vielä kun voin ennenkuin lapsi syntyy, en tietenkään joisi tms, mutta tahtosin ylpeillä mahaani ja miestä kaikille. mutta en vaan jaksa ylläpitää ihmissuhteita anemian takia. Anemia on kyllä hoidossa, mutta haluaisin nopeampia tuloksia! Ja kamalaa olla huolissaan miehestäänkin... Tavallaan tahtoisin olla hänen kanssaan tämänkin illan kotona vaan, mutta toisaalta tahdon että hän jaksaa ylläpitää kaverisuhteitaan, jotta hänelle on olemassa pakotie aikanaan lapsen synnyttyä. En nimittäin tahdo, että lapsi vie häneltä kaiken vapaa-ajan jne. Tahdon, että miehelläni on kaikki hyvin. Kavereita ja oma perhe. Mutta alkaa harmittaa jo nämä yksinäiset viikonloppu illat, öisin herään ja mies ei ole vieläkään tullut kotiin. aamuyöstä vasta tulee, kun on ollut esim. baarissa. pelkään että joskus tulee kotiin hampaat irti, kun on joskus ollut jotai tappeluitakin matkassa. hän on kuitenkin yrittänyt olla kuulema hyvä mies ja isä ja on mielestäni usein onnistunutkin tosi hyvin, mutta kamalaa kun nytkin olen niin huolissani kun ei vastaa eikä soita minulle tm. ei ole aina elämä helppoa. juo varmasti ensi viikonloppunakin... entäs jos synnytys käynnistyy ja hän on silloinkin juomassa eikä vastaa puhelimeen? Minä en tahdo synnyttää ilman häntä, eikä minulla ole ketään muutakaan.

8

1544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sama historia

      Miehesi kuulostaa kovasti paljon alkoholistilta. Parisuhde on mielestäsi hyvä? No se on niin makuasia..mies ryyppää ja tappelee viikonloput, kun vaimo odottaa kotona miestä ja lasta. Surulliselta kuulostaa tilanne, toivottavasti haet apua itsellesi, koska miestäsi et pysty muuttamaan..jollei itse halua hoitoon mennä.

    • esikoista odotellen

      Kuulostaa tutulta. Rv 36 0 menossa ja tuntuu että olen aina yksin kotona. Mies kavereiden kanssa ryyppäämässä ja lupaa joka ryyppykerran jälkeen ettei se tule enää toistumaan. Minäkään en ole jaksanut pitää kavereihin yhteyttä, eikä heistäkään kuulu koskaan mitään. En kyllä voi sanoa että olisin nauttinut tästä raskaudesta.. odotan kyllä vauvaa kovasti ja rakastan miestäni, mutta tämä tuntuu ihan rangaistukselta. Voimia sinulle

      • 32

        Tollanen ukko pihalle vaan.
        Vie turhaan sun voimia joita tarvitset vauvan kanssa.

    • LupusTupus

      "mutta toisaalta tahdon että hän jaksaa ylläpitää kaverisuhteitaan, jotta hänelle on olemassa pakotie aikanaan lapsen synnyttyä".
      "en tahdo että lapsi vie häneltä kaiken vapaa-ajan"
      "sillä en kestänyt hänen suruaan kun hän ei olisi päässyt pitämään hauskaa"

      Kuulostaa tosi uhrautuvaiselta kyllä, miksi ihmeessä ajattelet noin? Oletteko vielä miehen kanssa nuoria? Oletko jotenkin altavastaajana suhteessanne vai miksi sinun täytyy alistua moiseen? Kerrot että miehesi sanoo yrittäneensä, mutta ainahan sitä voi luvata yrittää. Niin ei tarvitse tehdä paljon mitään, onhan sentään YRITTÄNYT. Mistä miehesi tarvitsee pakotien? Perhe-elämästännekö?

      Lapsi ei taatusti tule viemään kaikkea hänen vapaa-aikaansa, siltä meno kuulostaa jo nyt. Sen sijaan lapsi tulee viemään kaiken sinun ajan, josta ensin hämmästyt ja ahdistut, sitten loukkaannut ja suutut ja lopulta katkeroidut.

      • huolestunutta

        minustakin seuraava kuulostaa oudolta

        "mutta toisaalta tahdon että hän jaksaa ylläpitää kaverisuhteitaan, jotta hänelle on olemassa pakotie aikanaan lapsen synnyttyä".
        "en tahdo että lapsi vie häneltä kaiken vapaa-ajan"
        "sillä en kestänyt hänen suruaan kun hän ei olisi päässyt pitämään hauskaa"

        Meillä ei ole vielä lapsia, minä niistä kovasti jo haaveilen.. Lähiaikoina alamme todennäköisesti jo lasta yrittämään. Olemme reilu parikymppisiä ja huolestuttaa jo nyt miehen alkoholin käyttöä. Joka viikonloppu haluaa juoda ja todella usein kummatkin päivät. Ollaan puhuttu asiasta, että hän vähentää juomistaan kun tulen raskaaksi, mutta en voi olla varma siitä tietenkään. Hän puhuu, että haluaa olla hyvä isä ja mukana lasten elämässä, ja hänelle oli päivänselvää, ettei juokse enää ulkona kun joskus olen viimeisilläni. Onko teidänkin miehet lupailleet tällaisia, mutta käyttäytyvät noin. Pelottaa jo valmiiksi tuleva. Rakastan miestä ym. ja hänellä on tietenkin oikeus nähdä viikonloppuisin kavereita. Ei tosiaan olla vielä vanhoja jne. Mielessäni on vain kauhu ajatus, että tulevaisuudessa mies ei pystykkään vähentämään menojaan ja minä olen yksin raskauden ja lopulta lapsen kanssa.

      • Mieti järjellä.
        huolestunutta kirjoitti:

        "....Ollaan puhuttu asiasta, että hän vähentää juomistaan kun tulen raskaaksi."

        Hänen on lopetettava juominen ENNEN KUIN lasta tosissaan hommataan parisuhteeseen.
        Ellei kykene, älä tee lasta tuommoiselle isäehdokkaalle.

        Ellei kykene juomista lopettamaan ennen lasta, ei myöskään raitistu lapsen takia.

      • awdgr12
        huolestunutta kirjoitti:

        minustakin seuraava kuulostaa oudolta

        "mutta toisaalta tahdon että hän jaksaa ylläpitää kaverisuhteitaan, jotta hänelle on olemassa pakotie aikanaan lapsen synnyttyä".
        "en tahdo että lapsi vie häneltä kaiken vapaa-ajan"
        "sillä en kestänyt hänen suruaan kun hän ei olisi päässyt pitämään hauskaa"

        Meillä ei ole vielä lapsia, minä niistä kovasti jo haaveilen.. Lähiaikoina alamme todennäköisesti jo lasta yrittämään. Olemme reilu parikymppisiä ja huolestuttaa jo nyt miehen alkoholin käyttöä. Joka viikonloppu haluaa juoda ja todella usein kummatkin päivät. Ollaan puhuttu asiasta, että hän vähentää juomistaan kun tulen raskaaksi, mutta en voi olla varma siitä tietenkään. Hän puhuu, että haluaa olla hyvä isä ja mukana lasten elämässä, ja hänelle oli päivänselvää, ettei juokse enää ulkona kun joskus olen viimeisilläni. Onko teidänkin miehet lupailleet tällaisia, mutta käyttäytyvät noin. Pelottaa jo valmiiksi tuleva. Rakastan miestä ym. ja hänellä on tietenkin oikeus nähdä viikonloppuisin kavereita. Ei tosiaan olla vielä vanhoja jne. Mielessäni on vain kauhu ajatus, että tulevaisuudessa mies ei pystykkään vähentämään menojaan ja minä olen yksin raskauden ja lopulta lapsen kanssa.

        "Ollaan puhuttu asiasta, että hän vähentää juomistaan kun tulen raskaaksi, mutta en voi olla varma siitä tietenkään. Hän puhuu, että haluaa olla hyvä isä ja mukana lasten elämässä, ja hänelle oli päivänselvää, ettei juokse enää ulkona kun joskus olen viimeisilläni."

        Ihan tosissaan tuohon uskot? Kylläpä se taitaa jatkua entisellään tuo meneminen vai meinaatko, että mies jää sun kanssa kotiin viikonloppuisin kun olet raskaana? Katsomaan telkkaria kun kaverit on lähdössä jonnekkin?? epäilen.

        Itse raskausaikana olin suurimmaksi osaksi mukana miehen menoissa. Siis ajoin autolla, kävin muutaman kerran baarissakin (tosin maha ei ollut silloin vielä iso) enkä tietenkään juonut mitään alkoholipitoista. Me ollaan molemmat alle 30, kovia ollaan oltu aina menemään. En vaina jaksanut aina istua yksin kotona mahan kanssa. Nyt kun lapsi on jo syntynyt, mies on vähentänyt menojaan, mutta yleensä se menee siihen, että joudun siitä hänelle sanomaan, jolloin mies suuttuu ja sanoo, ettei ole oikein, ettei saisi mennä ja olla kavereiden kanssa. Siispä minä olen se pahis ja minua siitä syytetään. Pahinta oli, kun olin kahdestaan pariviikkoisen vauvan kanssa kotona, en osannut hoitaa, olin todella kipeä, vauva huusi ja huusi ja olin todella väsynyt. Ja missäs mies oli, no baarissa tietenkin ja tuli kotiin aamulla. Että näin meillä.

        No, saitko miehen mukaan synnytykseen? Entäpä jos mies olisi ollut silloin juomassa, kun synnytys olisi käynnistynyt, eikä olisi vastannut puhelimeen?

        "En nimittäin tahdo, että lapsi vie häneltä kaiken vapaa-ajan jne. Tahdon, että miehelläni on kaikki hyvin."
        Just joo.

    • `pullo vs. perheeeee

      meillä oli raskausaika ihan samanlaista.Valitettavasti meillä ei ole tilanne muuttunut synnytyksen jälkeen vaikka pari ensimmäistä viikkoa menikin miehelläni ihan selvin päin. En haluaisi että mies juo, mutta jos sanon sen ääneen hän alkaa esittää marttyyriä ja mököttää ja huokailee koko illan. Niimpä olen vain alkanut myötäillä häntä ja "rohkaista" lähtemään viihteelle; eihän meidän molempien tarvi yksinäisyydestä kärsiä? Muutin eri kaupungista suoraan mieheni kanssa samaan asuntoon, joten kaikki kaverini jäivät sinne. Ne pari joiden kanssa voisin aikaani täällä uudessa paikassa viettää eivät kelpaa miehelleni. Hänen mielestä minun pitäisi mennä hänen kavereidensa tykö. Kerran hän jo "uhkaili" erota ja tekevänsä kaikkensa että saisi pojan itselleen kertomalla soskulle millaisten ihmisten kanssa vietän aikaani jos menisin viettämään iltaa heidän kanssaan.. Tiedän että valitan turhaan, itsehän olen tämän elämäni valinnut enkä voisi ikinä jättää häntä mutta teki vaan mieli itsekkin purkautua, toivottavasti teillä menee synnytyksen jälkeen paremmin :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10100
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      415
      4422
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      91
      3036
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2865
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2674
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2668
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1855
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1722
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1630
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1433
    Aihe