Kas tässä tämänkertainen tarina, kirjoitin sen äsken. Antakaa tulla vaan reilusti kommenttia. Kertomus on muuten kielletty alle kuusitoistavuotiailta. K-16
Talo oli vanha kolmikerroksinen rakennus. Se oli rakennettu hieman sotien jälkeen, ehkäpä noin vuonna -47. Siinä oli jyrkkä punainen huopakatto, ja alunperin varmaan valkoiset ja pienikokoiset mineriittilevyt (asbestia puolet) jotka suojasivat sitä sateelta ja tuulelta. Talon keskikerroksessa asui Aimo I. vaimonsa kera, ja aivan ylimpään kerrokseen oli vast'ikään muuttanut kaverini Appo. Kaikki muut huoneet talossa olivat tyhjillään, koska Aimo I. oli saanut idean suurentaa huoneita ihan omaan käyttöön poistamalla väliseinät. Kaikki muut huoneet olivat nyt tyhjiä, jotka ainoastaan odottelivat Aimon reippaita rakennustoimenpiteitä.
Kaverini Appo oli aikamoinen hulivili. Siis melkoisen kaikinpuolin vastuuton kaveri, joka tykkäsi pamputtamisesta, -naisten pamputtamisesta valtavalla kyrsällään. Yleensä naiset olivat melko nuoria mielestäni, mutta hakiessani Appoa jostakin päin kaupunkia seuraavana aamuna, (hän soitti aina kiireesti puolityhjällä kännykällään) sain joskus kuulla karseita tarinoita kaiken kokeneista syöjättäristä, ja että krapulan lisäksi hän olisi myös fyysisesti ja henkisesti aivan "finaalissa." Yleensä Appo ei kuitenkaan muistanut missä ja kenen kanssa oli milloinkin lähtenyt ja -mihin, tai jotakin sellaista kuitenkin.
Katselin nyt keväisellä, leskenlehtiä kasvavalla pihalla vielä viime talvena niin ihmeen aktiivista taloa. Itse asuin hieman kauempana, kuitenkin aika lähellä ja tavoiltani en ollut ollenkaan Apon kaltainen. Muistelin kun viimeisen kerran Appo oli tuonut mademoisellen reissuiltaan mukaansa pieneen yläkeran huoneistoonsa, ja oli tapansa mukaan aloittanut riehumisen sängyssään. Apolla oli jäänyt edellisestä avoliitostaan melko omituinen kissa. Avovaimo oli jossai vaiheessa saanut tarpeekseen avomiehestään ja oli lähtenyt toisen äijän matkaan. Kissan hän kuitenkin jätti kaverilleni. Se oli sellainen tummanharmaa ja viirukas minitiikeri.
Appo oli pistänyt grammarit suurinpiirtein kybällä soittamaan "anarkiaa karjalassa" kello kolme yöllä, ja oli käynyt toimeen. Tämänkertainen kumppani ei ollutkaan helppo tapaus. Apon sänky oli kiertänyt pitkin pientä huoneistoa kolmisen tuntia, kun kissa oli saanut tarpeekseen. Se viekas pirulainen hyppäsi Apon selkään juuri ennen loppuhuipennusta, ja iski kyntensä syvälle lihaan. Tietenkin homma oli lopahtanut siihen. Kissa lensi ikkunasta pihalle, ja pahaksi onneksi talon isäntä Aimo I. oli pihalla kävelemässä koska oli herännyt johonkin. Kissa lensi Aimo I:n naamalle.
Kahdenkymmenen minuutin kuluttua Aimo I hiipi varovaisesti narisevia portaita pitkin yläkertaan. Hänen silmälaseistaan toinen linssi oli säröillä ja otsalta valui hikeä noroina pitkin Aimo I:n kasvoja. Poliisien erikoisyksikkö saapui juuri alas pihalle. Tarkka-ampujat asettuivat asemiinsa ja kyynelkaasukranaatteja viriteltiin käyttövalmiiksi. Aimo I. ei tiennyt, että liikkellä oli jotakin näin massiivista, vaikka hän oli verissään ja sekaisena höpöttänyt vaimolleen jotakin "terroristeista" yläkerassa. Vaimohan oli ottanut ja soittanut poliiseille. Tästä Aimo I. ei ollut tietänyt yhtään mitään. Kirkuminen ja huuto oli kauheaa portaiden päässä. Eteisen kattovalot välähtelivät. Aimo I. ajatteli etä Apolla olisi paha olla, tai hän näkisi ehkä painajaisia ja aukaisi oven. Appo käveli alastomana Aimo I:tä vastaan käsissään punaiset tiskaajan kumihanskat, kyrsä täydessä voimassaan.
Talo oli vanha kolmikerroksinen rakennus. Se oli rakennettu hieman sotien jälkeen, ehkäpä noin vuonna -47. Siinä oli jyrkkä punainen huopakatto, ja alunperin varmaan valkoiset ja pienikokoiset mineriittilevyt (asbestia puolet) jotka suojasivat sitä sateelta ja tuulelta. Talon keskikerroksessa asui Aimo I. vaimonsa kera, ja aivan ylimpään kerrokseen oli vast'ikään muuttanut kaverini Appo. Kaikki muut huoneet talossa olivat tyhjillään, koska Aimo I. oli saanut idean suurentaa huoneita ihan omaan käyttöön poistamalla väliseinät. Kaikki muut huoneet olivat nyt tyhjiä, jotka ainoastaan odottelivat Aimon reippaita rakennustoimenpiteitä.
Kaverini Appo oli aikamoinen hulivili. Siis melkoisen kaikinpuolin vastuuton kaveri, joka tykkäsi pamputtamisesta, -naisten pamputtamisesta valtavalla kyrsällään. Yleensä naiset olivat melko nuoria mielestäni, mutta hakiessani Appoa jostakin päin kaupunkia seuraavana aamuna, (hän soitti aina kiireesti puolityhjällä kännykällään) sain joskus kuulla karseita tarinoita kaiken kokeneista syöjättäristä, ja että krapulan lisäksi hän olisi myös fyysisesti ja henkisesti aivan "finaalissa." Yleensä Appo ei kuitenkaan muistanut missä ja kenen kanssa oli milloinkin lähtenyt ja -mihin, tai jotakin sellaista kuitenkin.
Katselin nyt keväisellä, leskenlehtiä kasvavalla pihalla vielä viime talvena niin ihmeen aktiivista taloa. Itse asuin hieman kauempana, kuitenkin aika lähellä ja tavoiltani en ollut ollenkaan Apon kaltainen. Muistelin kun viimeisen kerran Appo oli tuonut mademoisellen reissuiltaan mukaansa pieneen yläkeran huoneistoonsa, ja oli tapansa mukaan aloittanut riehumisen sängyssään. Apolla oli jäänyt edellisestä avoliitostaan melko omituinen kissa. Avovaimo oli jossai vaiheessa saanut tarpeekseen avomiehestään ja oli lähtenyt toisen äijän matkaan. Kissan hän kuitenkin jätti kaverilleni. Se oli sellainen tummanharmaa ja viirukas minitiikeri.
Appo oli pistänyt grammarit suurinpiirtein kybällä soittamaan "anarkiaa karjalassa" kello kolme yöllä, ja oli käynyt toimeen. Tämänkertainen kumppani ei ollutkaan helppo tapaus. Apon sänky oli kiertänyt pitkin pientä huoneistoa kolmisen tuntia, kun kissa oli saanut tarpeekseen. Se viekas pirulainen hyppäsi Apon selkään juuri ennen loppuhuipennusta, ja iski kyntensä syvälle lihaan. Tietenkin homma oli lopahtanut siihen. Kissa lensi ikkunasta pihalle, ja pahaksi onneksi talon isäntä Aimo I. oli pihalla kävelemässä koska oli herännyt johonkin. Kissa lensi Aimo I:n naamalle.
Kahdenkymmenen minuutin kuluttua Aimo I hiipi varovaisesti narisevia portaita pitkin yläkertaan. Hänen silmälaseistaan toinen linssi oli säröillä ja otsalta valui hikeä noroina pitkin Aimo I:n kasvoja. Poliisien erikoisyksikkö saapui juuri alas pihalle. Tarkka-ampujat asettuivat asemiinsa ja kyynelkaasukranaatteja viriteltiin käyttövalmiiksi. Aimo I. ei tiennyt, että liikkellä oli jotakin näin massiivista, vaikka hän oli verissään ja sekaisena höpöttänyt vaimolleen jotakin "terroristeista" yläkerassa. Vaimohan oli ottanut ja soittanut poliiseille. Tästä Aimo I. ei ollut tietänyt yhtään mitään. Kirkuminen ja huuto oli kauheaa portaiden päässä. Eteisen kattovalot välähtelivät. Aimo I. ajatteli etä Apolla olisi paha olla, tai hän näkisi ehkä painajaisia ja aukaisi oven. Appo käveli alastomana Aimo I:tä vastaan käsissään punaiset tiskaajan kumihanskat, kyrsä täydessä voimassaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Talo oli vanha kolmikerroksinen rakennus. Se oli rakennettu hieman sotien jälkeen, ehkäpä noin vuonna -47. Siinä oli jyrkkä punainen huopakatto, ja alunperin varmaan valkoiset ja pienikokoiset mineriittilevyt (asbestia puolet) jotka suojasivat sitä sateelta ja tuulelta. Talon keskikerroksessa asui vanhahko herrasmies ja kiinteistön omistaja nimeltään Aimo I. vaimonsa kera, ja aivan ylimpään kerrokseen oli vast'ikään muuttanut kaverini Appo. Kaikki muut huoneet talossa olivat tyhjillään, koska Aimo I. oli saanut idean suurentaa huoneita omaan käyttöön poistamalla väliseiniä joskus tulevaisuudessa. Talon tyhjät huoneet odottelivat nyt vain Aimon reippaita rakennustoimenpiteitä.
Kaverini Appo oli aikamoinen hulivili ja hunsvotti. Siis melkoisen kaikinpuolin vastuuton kaveri, joka tykkäsi tuliliemestä ja pamputtamisesta, -naisten pamputtamisesta valtavalla nahkapatukallaan. Naiset pitivät myös Aposta. Yleensä naikkoset olivat melko nuoria mielestäni, mutta hakiessani Appoa jostakin päin kaupunkia seuraavana aamuna, (hän soitti aina kiireesti puolityhjällä kännykällään) sain joskus kuulla karseita tarinoita kaiken kokeneista syöjättäristä, ja että krapulan lisäksi hän olisi nyt myös fyysisesti ja henkisesti aivan "finaalissa." Yleensä Appo ei kuitenkaan muistanut mihin ja kenen kanssa oli milloinkin lähtenyt ja missä oli yönsä tälläkertaa hummannut. Rahat olivat kuitenkin joka kerta hävinneet viimeistä senttiä myöten taksilla ajeluun ja baareissa juotuun keskikaljaan sekä tuliliemeen.
Katselin nyt keväisellä, leskenlehtiä kasvavalla pihalla vielä viime talvena niin ihmeen aktiivista taloa, josta olivat nyt ainoastaan perustukset jäljellä. Kevät teki selvästi tuloaan, ja varikset raakkuivat läheisellä harjulla talitiaisten säestäessä niitä laulullaan. Itse asuin hieman kauempana, kuitenkin melko lähellä ja tavoiltani en ollut ollenkaan Apon kaltainen. Muistelin, kuinka tässä talossa vielä asuessaan viimeistä kertaa, Appo oli tapansa mukaan löytänyt mademoisellen jostain reissuiltaan ja saanut houkutelluksi tämän luokseen pieneen yläkerran huoneistoonsa iltakahville. Sumpit oli äkkiä juotu, (Apon kahvinkeitin oli rikki, tuskin oli kahveeta edes keitellytkään) ja päästy sitten pitemmittä puheitta itse asiaan. Sängyssä alkoi kauhea riehuminen.
Apolla oli jäänyt edellisestä avoliitostaan melkoisen omituinen kissa. Tavallisestihan erotilanteissa lapset jäävät jommallekummalle, mutta tässä tapauksessa kyseessä oli kissa. Avovaimo oli jossain vaiheessa saanut tarpeekseen avomiehestään ja oli lähtenyt toisen äijän matkaan. Kissan hän kuitenkin jätti kaverilleni. Se oli sellainen tummanharmaa ja viirukas minitiikeri, jolla oli pitkät vaaleat viikset ja terävät kynnet. Taitava hiirien pyydystäjä se ainakin oli, muistelin mielessäni.
No, Appohan oli pistänyt jossainvaiheessa grammarit suurinpiirtein kybällä soittamaan "anarkiaa karjalassa" kello kolme yöllä, ja oli käynyt toimeen tälläkertaa entistä päättäväisemmin. Tämänkertainen kumppani ei ollutkaan helppo tapaus. Apon sänky oli kiertänyt pitkin pientä huoneistoa kolmisen tuntia, kun kissa oli saanut tarpeekseen. Se viekas pirulainen hyppäsi Apon selkään juuri ennen loppuhuipennusta, ja iski kyntensä syvälle selkälihaan ja kylkiin. Tietenkin homma oli lopahtanut siihen. Kissa lensi ikkunasta pihalle, ja pahaksi onneksi talon isäntä, Aimo I. oli pihalla kävelemässä hermostuneena, koska oli herännyt lapsenlapsensa, Tomi-Petterin hysteeriseen itkuun. Poikaparka oli pissinyt housuunsa unissaan, koska oli ehkä säikähtänyt aavemmaista pauketta ja jytinää pimeässä talossa.
Kissa lensi yön pimeydestä kauheasti rääkäisten Aimo I:n naamalle.
Kahdenkymmenen minuutin kuluttua Aimo I hiipi varovasti narisevia portaita pitkin yläkertaan. Hänen silmälaseistaan toinen linssi oli säröillä ja otsalta valui hikeä noroina pitkin kasvoja. Aamutohvelit jalassaan ja pukeutuneena ainoastaan nyt repaleiseen ja veren tahrimaan yöasuun, hän vilkuili ylös puolipimeään portaikkoon. Poliisien erikoisyksikkö saapui juuri alas pihalle. Tarkka-ampujat asettuivat asemiinsa ja kyynelkaasukranaatteja viriteltiin käyttövalmiiksi. Radiopuhelimet rätisivät yön pimeydessä. Aimo I. ei tiennyt, että liikkellä oli jotakin näin massiivista, vaikka hän olikin verissään ja sekaisena höpöttänyt vaimolleen jotakin "terroristeista" yläkerrassa.
Vaimohan oli ottanut ja soittanut poliiseille. Tästä Aimo I. ei ollut tietänyt yhtään mitään.
Kirkuminen ja huuto oli kauheaa portaiden päässä. Eteisen kattovalot välähtelivät. Jostakin kumman syystä Aimo I:n mieleen välähti kohtaus elokuvasta "manaaja", jonka hän oli nuorempana joskus 70-luvulla nähnyt elokuvateatterissa. Hänen vaimonsa nimittäin oli siitä kummalinen, että tämä piti kaikenlaisesta "kauhuhömpästä" ja kummitustarinoista. Päättäväisesti Aimo I. karisti moiset ajatukset mielestään. Jotakin perin kummallista tuntui nyt talossa kuitenkin tapahtuvan, mutta hän kyllä löytäisi siihen järkevän selityksen. Ehkäpä Apolla olisi paha olla, tai hän näkisi painajaisia, Aimo I. ajatteli mielessään ja aukaisi oven vapisevilla käsillään.
Appo käveli alastomana Aimo I:tä vastaan käsissään punaiset tiskaajan kumihanskat, ja kyrsä täydessä juhla-asussaan.
...aivan kamala. Siis ei kirjoitustaitosi, vaan juttu, sisältöineen ja juonineen, jos sellaista nyt olikaan. Ilmeisesti jutun oli tarkoitus olla hauska, sitä se varmaan monen mielestä onkin, mutta olen sen verran tiukkapipoinen, etten onnistunut pitämään siitä. :)
Kyllähän minäkin alunperin vähäsen tuumailin, josko tarina olisi ehkä liian roisi...mutta ei voi mitään! Tämmöistähän se on.
-Tunnusta rehellisesti: eikö juttuni antanut edes pientä hysteeristä naurunpyrskähdystä tai edes hymyä?
Hilpeää. Tuota ylempänä toivottua hymyä tämä ei ainakaan minun naamalleni saanut. Mutta tämä kiinnosti muuten. Jotenkin kieroonkasvanut tarina. Hyvä!
Tämä oli vaikutelmana varsin läiskikäs. Epätasainen, poukkoileva. Pidin halusta kertoa jokin toisenlainen tarina. Kieli toimi minusta mainiosti, ryyditti arkisilla ilmauksilla tapahtumien kamalaa mukarealismia.
No juu, menihän tuo yli niin että loiskahti. Kyynelkaasua... Häpeä. Ei kunnon tarinoista saa vääntää neilhardwickilaista puskafarssia. Se on kielletty. Ja samassa sarjassa painivat nuo kumikäsineetkin.
En ymmärtänyt tarinan tarkoitusta, mutta tämä oli piristävä pikkuinen.
Apon seikkailut, osa 2.
"Herra siunaa!" hönkäisi Aimo I. uskomatta silmiään vapisevalla kädellään tukea oven pielestä hamuten.
"Mitä helv..." älähti Appo säikähtäen oikein käsittämättä mistään mitään tuntien samalla eläimellisen vitaalisuutensa katoavan jonnekkin.
"Munaa...!" Sihisi amatsoni sängyssä Apon perään keittiöön päin sängystä huudellen.
"Psshhhhtäh! Tssat!" sylkäisi ovenraosta takaisin sisälle vilahtanut kissa heille kaikille.
Ikkuna särkyi tuhansiksi pirstaleiksi keittiön lattialle. Keskellä lattiaa pyöri säilykepurkin näköinen esine lasinsirpaleiden seassa. Kaikki katsoivat lattialla pyörivää purkkia ja odottivat jännittyneinä mitä tapahtuisi, kun se kohta pysähtyisi.
Purkki pysähtyi. Oli hiljaista.
Appo oli kuulevinaan jostakin radiopuhelimien rätinää. Hän ajatteli väsyneesti sen kuuluvan televisiosta, vaikka muistelikin sen olevan rikki. Eihän se sitten sieltä voi kuulua, tuumaili Appo ja yritti saada tästä kaikesta tapahtuneesta edes jonkinlaisen, vaikkakin vain samean kuvan.
Nyt purkki pysähtyi.
Ei tapahtunut yhtään mitään. Kaikki vain tuijjotti esinettä edelleenkin. Appo ajatteli ensin että kissan piru oli tiputtanut hernerokkapurkin kaapista lattialle, mutta kaapin ovi oli kiinni, eikä hänellä muistaakseen ollut "Heckler & koch m53" -nimistä hernerokkaa.
Nyt räsähti ikkuna yhdistetyssä olo/makuuhuoneessa. Amazoni kirkaisi, kun jokin esine lensi ikkunan läpi ensin kattoon, ja kimposi sieltä sitten edelleen lattian kautta suoraan lämmitysuunin luukusta sisään kekäleet pöllähtäen. Kissa säikähti särkyvän lasin ääntä ja päätti loikata turvaan lyhintä reittiä käyttäen. Se vilahti sängyn alta ja lensi ikkunasta ulos jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä, häntä muistuttaen pölyharjaa. Appo ei milloinkaan imuroinut villakoiria sänkynsä alta, koska hän noudatti hyvää filosofiaansa joka meni jotkuinkin näin: "se, mikä on poissa mielestä, on samalla myös poissa silmistä, eikä se silloin haitaa ketään paskan vertaa", ja kissan perässä pöllähti ikkunasta kauhea valkoinen pölyvana. Tälläkertaa otus tipahti erään pihalla vaanivan kommandomiehen kasvoille, ja mies kaatui maahan kauheasti kiljuen.
Erikoisoperaatioiden vastaava poliisiluutnantti huomasi tämän, ja rauhallisella mutta määrätietoisella äänellä pyysi tilanneraportin kaikilta yksiköiltä. Hän painoi puhelimen tangenttia ja toisella kädellään siirsi pimeänäkölaitteensa ylös otsalle, jotta voisi paremmin puhua radiopuhelimeen. Vastaavan erikoisyksikön poliisiluutnantin mielestä tilanne kehittyi huonompaan suuntaan. Terroristeilla oli jonkinlaisia ohjuksia käytössään. Vaikka äskeinen ohjuksen laukaisu oilikin ilmeisesti epäonnistunut, hänen mielestään ei turhia riskejä ja mahdollisia miestappioita voinut sallia. Poliisiluutnantti seisoi taaempana metsänreunassa kädet lanteillaan tukevassa haara-asennossa. Hän mietti mielessään kohta alkavaa taistelua.
"Tuntuikohan Scipio Africanuksesta tälläiseltä, ennen kuin antoi Felis- ja Kotkalegioonilleen käskyn Karthagon hävittämisestä?" Varmaankin, poliisiluutnantti tuumaili joukkojaan katsellen. Voi voitettuja!
Kolmen kilometrin päässä sijaitseva liikkuva tulitukiasema vastasi poliisiluutnantille. Kohta sen kranaattiheittimien putket kääntyivät tietokoneen ohjaamina kohti Aimo I:n omistamaa kiinteistöä. Millisekunnissa tulenjohto ja -suuntausjärjestelmä laskivat kranaattien ballistiset radat. Ohjelma otti huomioon tuulen suunnan ja -voimakkuuden, sekä ilmanpaineen ja -kosteuden. Järjestelmä ilmoitti kaiken olevan valmiina.
Hienoa, että kirjoitelmani on edes hilpeä, mutta mitä tuumaat tuosta jatko-osasta? Omasta mielestäni se on kyllä aika huvittava!
Älä hemmetissä kirjoita enää lisää.