Kuulostaako tutulta?

Itse olen nainen, jolla on adhd ja asperger. "Oireesi" tuntuvat erittäin tutuilta. Oikeastaan kaikki paitsi lapsena paikallaan hyppiminen sopii minuun. Olin nimittäin suhteellisen rauhallinen.

Minussa adhd:ta on: ajatukset kiitävät tuhatta ja sataa, teen tuhatta ja yhtä asiaa kerrallaan, tuhraan tuhat ja yksi asiaa unohdettuani, söhlittyäni tms. Toisaalta kaikki kivakin, kuten ilo, tuntuu tuhatkertaisena. Unohtelen, myöhästelen, menetän puhuessani punaisen langan, saan hermokohtauksen kuten Jäätteenmäki faksin - yllättäin ja odottamatta... :) Tunteita onkin joskus vaikea hallita, mutta onneksi ei vain pelkkä harmistus, vaan ilokin läikkyy ihanasti yli.

Minussa aspergeria on: En viihdy ihmisten parissa, vaikka olen sosiaalinen. Kun paikalla on ihmisiä, tuntuu kuin olisin humalassa. En ymmärrä, milloin minulle nauretaan ja milloin ei pitäisi nauraa. Sanon tosiasiat tosiasioina enkä osaa nuoleskella. En halua katsoa silmiin, en pidä kosketuksesta jne. Ärsyttävää on, kun ihmiset vaativat katsomaan kohti. Puheenvuoron ottaminen "oikein" ja kuunteleminen "oikein" on vaikeaa. Ihmisten äkillinen kohtaaminen ja tervehtiminen on edelleen täyttä tuskaa. En ymmärrä piiloviestejä enkä tunnista tuttuja ihmisiä kadulla.

Itselläni ei ole lääkitystä adhd:hen. Olen opetellut hallitsemaan sitä niillä keinoilla, jotka käytettävissäni on. En halua lääkitystä, sillä nautin toisaalta asian positiivisista puolista. Olen nopea ajattelussani, innostun, saan paljon aikaan (söhellyksestäkin huolimatta) ja elämä tuntuu jotenkin olevan täydempää tunnekyllyydessään. Nautin elää hetkessä.

Lääkkettömiä keinojani: kelloni on aina hieman edellä, sillä myöhästyn usein tärkeistäkin paikoista kaikista hyvistä aikeistani ja aikaisin heräämisestä huolimatta. Yhtäkkiä huomaan puolimatkassa avaimien, papereiden tms. unohtuneen tai aika on muutoin juossut minuakin nopeammin. Avaimeni ja tärkeät tavarani ovatkin aina samassa paikassa. Kun tunnen, että pinna alkaa kiristyä, yritän lähteä tilanteesta. Kotona auttaa motorinen toiminta. Esimerkiksi kävelen kuohahdettuaan tai vaikka hypin paikallani. Tunne menee äkkiä ohi, jos sen saa katkaistua ennen kuin se pääsee toiminnaksi asti. Hyvä puoli: en ole pitkävihainen. :) Olen antanut itselleni myös luvan jalkojen heilutteluun, kynän räpläämiseen tms. kuitenkin muut huomioiden. Tämä lisää ainakin itselläni keskittymiskykyä ja rauhoittaa. Puhumisvimmaani on vaikea hallita, mutta yritän hokea ajatuksissani itselleni: "ole hiljaa!" Toisaalta kun kuuntelen ihmisiä, kuuntelen aidosti, en vain esitä kuuntelevani, kuten monet "kuuntelijat" tuntuvat tekevän.

Aspergeriin ei juuri mikään ole auttanut, mutta joillekin harvoille olen kertonut, että minun on vaikea ymmärtää sosiaalista viestintää. En tiedä, auttaako se heitä ymmärtämään minua, mutta olenpa ainakin kertonut syyn väärintulkinnoille puolin ja toisin.

Kummassakin hommassa (adhd ja asperger) on ikävät puolensa, mutta omasta näkökulmastani en vaihtaisi elämääni muiden elämään. Tänäänkin olen ollut aivan intoa piukassa ja keksinyt pari uutta juttua kotiin! Ja huumaantuminen helposti taiteesta, tieteestä ja ihan kaikesta kuulosti ihanan tutulle. :) Mielestäni tärkeää on oppia olemaan tyytyväinen itseensä ja oppia itseironiaa. Se on auttanut monessa tilanteessa. Eivät ihmiset välttämättä opi ymmärtämään adhd:ta tai aspergeria, vaikka asiasta kertoisit. Itse asiassa harva ottaa asian tosissaan. Sen takia joutuu usein nauramaan itselleen ja antamaan itselleen anteeksi myös muiden hymistelyt ja paheksuvat katseet. Vihamiehiä saa niin helposti muutoinkin, ettei itsestään kannata sellaista itselleen värvätä! Tsemppiä sinulle!