Hei. Tartteisin jonkun mielipiteen tähän, onko tämä kaikki aivan normaalia.
Suurin osa päivistäni menee ruuan miettimiseen, mitä saan syödä ja mitä en, kuinka paljon? Syöminen ahdistaa älyttömästi, joskus ennen ruokailua vatsaani alkaa sattumaan niin paljon etten yksinkertaisesti saa mitään alas. Välttelen ruokia ja ruoka-aineita, jotka sisältävät paljon hiilihydraatteja tai rasvaa. Salaan syömieni ruokien määrää. Esimerkiksi jos joku kysyy oletko syönyt tänään mitään sanon, että kyllä vaikken olisikaan. Pidän itseäni aivan liian ”läskinä” vaikka kaikki muut ihmiset sanovat minun olevan laiha. Olen laihtunut viimeisen vuoden sisällä noin kuusitoista kiloa. Mittani ovat tällä hetkellä 166/49. Painoni oli normaali silloinkin kun aloitin laihduttamisen. Aluksi normaalilla tavalla: seuraan mitä syön ja liikun enemmän.
Tiedän mitä aiheutan itselleni syömättömyydellä, senkin ettei tässä todellisuudessa ole järkeä. Osaan siis ajatella jotenkuten järkevästi, mutta sisälläni on jokin toinen ”voima”, joka hokee: kyllä sinun täytyy jatkaa, ei näin päästä tavoitteisiin. Sinun on jatkettava vielä, et halua olla tuollainen läski. Enkä haluakkaan! Haluan päästä tavoitteeseeni.. Sitä tietysti seuraa uusi ja taas uusi, onhan niin käynyt jo liian monta kertaa aijemminkin. En tiedä kumpaa voimaa uskon, tavallaan haluaisin vain elää normaalia elämää ja olla ajattelematta tätä paskaa koko ajan. Kulkisinko oikeaa tietä, vai sitä väärää joka uskoakseni on laihduttaminen. Kumpiko oikeastaan on oikea tie? Tuntuu etten osaa enää itse sitä sanoakkaan. Ruoka on joskus jopa unissani. Käyn vaa´alla 2-4 kertaa päivässä, pidän kirjaa aamu- ja iltapainoista, painoindeksistä, sekä liikunnan muodosta ja määrästä. Pelkään kuollakseni lihomista.
Olen jatkuvasti väsynyt, sekä fyysisesti että henkisesti. En vain jaksaisi enää. Hulluimmalta tuntuu kun neljätoistatuntisen päivän jälkeen totaalisen väsyneenä, iltamyöhällä pitää vielä lähteä juoksulenkille, vaikka tietää että aamulla on herätys viiden jälkeen. Olipa sitten kuinka huono olo tahansa niin lenkille on lähdettävä. Kerran jouduin oksentamaan kun juoksin, vaikka oli huono olo. Samalla kerralla jouduin myös makaamaan tienvarressa, koska huimasi niin paljon.
Vatsani on jatkuvasti kipeä ja iltaisin turvottaa älyttömästi. Käteni ovat kuin jääkalikat ja suuni kuiva kuin korppu. Kerran minulta on mitattu verenpaine ja syke, joka oli melko alhainen (37).
Välillä on jaksoja, jolloin pystyn pitämään syömiseni kunnossa. Syön vähintään kolmesti päivässä ja silloin jaksan paljon paremmin. Tällä hetkellä olen pian kahden viikon ajan syönyt lähes normaalisti, enkä ole lihonut. Silti joku vetää koko ajan toiseen suuntaan. En tiedä kuinka kauan jaksan elää näin, kuitenkin kohta taas alan laihduttamaan. Taistelen kahden voiman kanssa, mennäkkö suuntaan vai toiseen, oikeaan vai väärään, kumpiko sitten on kumpi. Tämä on niin hullua ja voimia vievää touhua. Tietäisimpä mitä tämä on ja mitä tehdä. Miten jaksan?! Kertokaa mielipiteenne ja auttakaa jos suinkin vai voitte.
En kaipaa mollausta tai mielipiteitä tyyliin ”ota vain itseäsi niskasta kiinni”, olen kyllä yrittänyt mutta se ei tunnu riittävän. Kiitos sinulle, joka viitsit edes lukea tämän.
Suurin osa päivistäni menee ruuan miettimiseen, mitä saan syödä ja mitä en, kuinka paljon? Syöminen ahdistaa älyttömästi, joskus ennen ruokailua vatsaani alkaa sattumaan niin paljon etten yksinkertaisesti saa mitään alas. Välttelen ruokia ja ruoka-aineita, jotka sisältävät paljon hiilihydraatteja tai rasvaa. Salaan syömieni ruokien määrää. Esimerkiksi jos joku kysyy oletko syönyt tänään mitään sanon, että kyllä vaikken olisikaan. Pidän itseäni aivan liian ”läskinä” vaikka kaikki muut ihmiset sanovat minun olevan laiha. Olen laihtunut viimeisen vuoden sisällä noin kuusitoista kiloa. Mittani ovat tällä hetkellä 166/49. Painoni oli normaali silloinkin kun aloitin laihduttamisen. Aluksi normaalilla tavalla: seuraan mitä syön ja liikun enemmän.
Tiedän mitä aiheutan itselleni syömättömyydellä, senkin ettei tässä todellisuudessa ole järkeä. Osaan siis ajatella jotenkuten järkevästi, mutta sisälläni on jokin toinen ”voima”, joka hokee: kyllä sinun täytyy jatkaa, ei näin päästä tavoitteisiin. Sinun on jatkettava vielä, et halua olla tuollainen läski. Enkä haluakkaan! Haluan päästä tavoitteeseeni.. Sitä tietysti seuraa uusi ja taas uusi, onhan niin käynyt jo liian monta kertaa aijemminkin. En tiedä kumpaa voimaa uskon, tavallaan haluaisin vain elää normaalia elämää ja olla ajattelematta tätä paskaa koko ajan. Kulkisinko oikeaa tietä, vai sitä väärää joka uskoakseni on laihduttaminen. Kumpiko oikeastaan on oikea tie? Tuntuu etten osaa enää itse sitä sanoakkaan. Ruoka on joskus jopa unissani. Käyn vaa´alla 2-4 kertaa päivässä, pidän kirjaa aamu- ja iltapainoista, painoindeksistä, sekä liikunnan muodosta ja määrästä. Pelkään kuollakseni lihomista.
Olen jatkuvasti väsynyt, sekä fyysisesti että henkisesti. En vain jaksaisi enää. Hulluimmalta tuntuu kun neljätoistatuntisen päivän jälkeen totaalisen väsyneenä, iltamyöhällä pitää vielä lähteä juoksulenkille, vaikka tietää että aamulla on herätys viiden jälkeen. Olipa sitten kuinka huono olo tahansa niin lenkille on lähdettävä. Kerran jouduin oksentamaan kun juoksin, vaikka oli huono olo. Samalla kerralla jouduin myös makaamaan tienvarressa, koska huimasi niin paljon.
Vatsani on jatkuvasti kipeä ja iltaisin turvottaa älyttömästi. Käteni ovat kuin jääkalikat ja suuni kuiva kuin korppu. Kerran minulta on mitattu verenpaine ja syke, joka oli melko alhainen (37).
Välillä on jaksoja, jolloin pystyn pitämään syömiseni kunnossa. Syön vähintään kolmesti päivässä ja silloin jaksan paljon paremmin. Tällä hetkellä olen pian kahden viikon ajan syönyt lähes normaalisti, enkä ole lihonut. Silti joku vetää koko ajan toiseen suuntaan. En tiedä kuinka kauan jaksan elää näin, kuitenkin kohta taas alan laihduttamaan. Taistelen kahden voiman kanssa, mennäkkö suuntaan vai toiseen, oikeaan vai väärään, kumpiko sitten on kumpi. Tämä on niin hullua ja voimia vievää touhua. Tietäisimpä mitä tämä on ja mitä tehdä. Miten jaksan?! Kertokaa mielipiteenne ja auttakaa jos suinkin vai voitte.
En kaipaa mollausta tai mielipiteitä tyyliin ”ota vain itseäsi niskasta kiinni”, olen kyllä yrittänyt mutta se ei tunnu riittävän. Kiitos sinulle, joka viitsit edes lukea tämän.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minun mielestäni tuo kuullostaa pitkälle menneeltä ortoreksialta (tiedät varmaan) pakonomainen tarve liikkua ja laihduttaa sitä kautta, myös terveellinen ruokavalio kuuluu asiaan. Ikääsi en saanut selville mutta asialle kannattaa tehdä jotain ettei se mene pidemmälle, apua on saatavilla jos vain haluaa. Kuitenkin tiedostat tilasi ja sen että koko homma on typerää enimmikseen, siitä on hyvä lähteä etenemään normaaliin elämään.
Jotenkin vahingossa eksyin tälle sivulle ja luin tarinasi. Itse olen keski-ikäinen ja kaksi erittäin vaikeaa anoreksiaa läpi käynyt, nyt onnellinen. Sinulla on anoreksia, tuo toinen voima ottaa sinut kohta valtaan ja et pysty taistelemaan sitä vastaan. Hakeudu välittömästi hoitoon ja älä pilaa yhtään vuotta elämästäsi anoreksiaan, se ei ole sen arvoista.
Voin sanoa, että elämä ilman "pakkoajatuksia" on mahtavaa.
Toivottavasti saat apua, ja haet sitä, sillä ainakin kaikesta kirjoittamasti päätellen, sinulla on syömishäiriö, anoreksia. Kaikkea hyvää ja voimia parantumiseen.
Ja P.S Anoreksia ei välttämättä ole aina painosta kiinni, olet kuitenkin laihtunut ihan reippaasti.
En nyt osaa sanoa tähän kaikkeen muuta kuin että kiitoksia teille kaikille. Luultavasti mulla on joku johon tarvitsee oikeata apua, keräilen siis tässä nyt voimia ja koitan saada aikaiseksi haettua sitä. Pakkohan minun on! En enää tiedä kauanko jaksan näin. Haluaisin vaan elää normaalia elämää... Olen siis 18-vuotias.
Jos jollakin on vielä mielipiteitä/ihan mitä tahansa sanottaavaa, niin eikun vaan kirjoittelemaan. On kiva kuulla muiden ajatuksia, osaa samalla laittaa omiaankin hieman järjestykseen.