Aselajin määräytyminen

Joissakin paikoissa valinnanvaraa on rajoitetusti, eli jos olet alokkana tykistössä niin sieltä ei vaihdeta enää jalkaväkeen. Näin erityisesti maavoimissa isommissa paikoissa, kuten Kainuun ja Karjalan prikaateissa. Toisissa taasen kaikki lopulliset valinnat tehdään vasta alokaskauden lopulla, jolloin kutsunnoissa ilmoitetut toiveet eivät vaikuta mihinkään.

Siis kuten vaikkapa tykistö,jalkaväki,pioneeri...jne.Määräytyvät jo ennen palvelukseen astumista.
Tehtavä johon sinut jossain aselajissasi koulutetaan on sitten asia erikseen joa määräytyy peruskoulutuskauden lopussa.

Minut laitettiin aikoinaan kiväärimieheksi, mutta halusin sissiksi, koska halusin oppia erätaitoja ja selviytymistä lisää. Olin viikon kiväärikomppaniassa, kunnes anoin komppapäälliköltä paperilla (sai päälliköltä) siirtoa. Se myönnettiin ihan ehkä vuorokaudessa. Minulla oli myös silloin silmälasit, huono kaukonäkö. Vaan olipa siellä monella muullakin silmälasit. Nyt vähän vanhempana olisi ihan sama mihin aselajiin sitä olisi armeijassa mennyt.. Hakisin nyt ehkä panssarivaunuhommiin tms. Erätaitoja siellä ei loppujen lopuksi paljon opi. Mitä nyt vitutuksesta, märistä vaatteista, väsymyksestä, pimeästä ja kylmästä saa kyllä paljon kokemuksia.

myöhemminkin, mikä ei ole kyllä oikein varusmiestä kohtaan.

Älä turhaan vaivaa asialla päätäsi, ne laittaa sinut juuri sinne minne niitä sattuu huvittamaan. Tähän Isänmaallinen Alokas sanosi loukkaantunena: "Eihän ne nyt noin voi olla, koska alikessu (alokkaan lähin esimies) sanoi sitä ja tätä!". Puheet armeijasta johtajavaltaisena laitoksena on kai sitten vain luusereitten narinaa.

Armeijassa on hyvin vaikea saada mistään luotettavaa tietoa, siksi huhut liikkuvat villeinä. Esimiestä ei pidä sekoittaa ystävään. Riittää että esimies nauttii esimiehensä luottamusta, alaisen luottamuksesta ei tarvitse niin välittää. Jos alainen lähtee lätkimään, poliisi kyllä noutaa takaisin.

Toisaalta sillä ei ole nyt niin kovin väliä, minne joutuu sillä viimeistään alokasajan jälkeen ei palvelus muuta kuin vituta ja rankasti. Vitutusta pyritään minimoimaan tekemällä kaikkensa ettei tarvitse tehdä yhtään mitään, siihen kyllä löytyy energiaa ja luovuutta tolkuttomat määrät. Tämä kyrpii esimiehiä.

Viimeistään armeijassa oppii lintsaamaan. Tähän Isänmaallinen Alokas sanoo "Alikessu sano että ne lintsarit ovat luonnostaan laiskoja ja tyhmiä". Mitenkäs ne olivat sitten niin innokkaita alokkaana?

Tavallaan surullista, mutta kun ihmisellä on tapana tarkastella asioita ensisijaisesti omalta kannaltaan. Kumpa armeija joskus oppisi lupaamaan vain sen minkä voi pitää.

Kannattaa etukäteen valita koulutushaara ja pyrkiä sinne jo alusta alkaen. Jos kuitenkin haluaa vaihtaa, kannattaa ottaa asia puheeksi mahdollisimman nopeasti ja nimenomaan kantahenkilökunnan kanssa. Näin saat asiallesi virallisen käsittelyn. Voihan olla, että päätös on kielteinen, mutta yleensä hyvin perusteltua siirtoanomusta ei ehdoin tahdoin jarruteta. Vaikkei siirtoa saisikaan, varsmiespalveluksen myöhemmässä vaiheessa on mahdollisuuksia niin monelle erikoiskoulutukselle, että periaatteessa koulutushaara ei tunnukaan enää samalta. Lähes joka joukosta koulutetaan erikoisosaajia, esim. lääkintämiehiä, suojelumiehiä (siis myrkkykaasujen ja vastaavien valvontaan), ilmavalvontamiehiä, säämiehiä, voimakonemiehiä, autonkuljettajia jne. Itse anoin vissiin vasta sotilasvalan jälkeen erikoiskoulutukseen. Myönsivät. Koulutus oli eri paikkakunnalla ja koulutuksen jälkeen sain kiertää hommissani pitkin Suomen varuskuntia ja sotaharjoituksia. Tuli Suomi ja armeija tutuksi ja oli mielenkiintoinen homma. Kaikki lähti siitä, että en viitsinyt jäädä normijääkärihommiin, sormi nenässä valittamaan, että miksei minulle mitään, koskaan.

Koko armeijan vaikeus on aloittamisen vaikeus. Pitää alussa päästä sen yli, että joku komentaa ja että tekemisillä on aina pakko ja kiire. Oikeastihan siinä pitää päästä itsensä yli. Alkuvaiheen jälkeen, jos on osannut valita koulutussuunnan oikein, touhu ei ole sen kummempaa kuin jossakin lukiossa, opettelu vain painottuu enemmän käytäntöön. Paitsi ettei aivan joka ilta pääse kotiin. Eli tulee itsenäistyminenkin opeteltua käytännön pakosta.

Suomi tuottaa nykyään kahta ihmissorttia. Toinen on pullamössöporukkaa tyyliin "kuka tämän minulle korvaa", "minua on loukattu ja se pitää saada heti johonkin lehteen", "minun ei ole pakko" jne. Tämä sakki etsii keinoa välttyä, karata ja oikaista, päästäkseen äkkiä takaisin turva-alueellensa. Eli tahalliset alittajat. Tahallisuuden takana on kuitenkin se, että vaikka pyrkisivätkin suorittamaan, tuloksena on alisuoritus. Tiedostavat olevansa pullamössösarjaa (mutta etsivät mieluummin sankarillisempaa termiä!). Tilanne on pidemmän lapsuusajan kehityksen tulosta.

Sitten on toinen porukka, joka miettii, että miten tuosta rimasta pääsee yli. Tämä porukka pärjää armeijassakin mainiosti kun ottaa sen sopivasti haasteena. Eihän siitä touhusta tykätä tarvitse. Mielekkyyskin kirkastuu joillekin vasta koulutuksen loppupuolella. Mutta heilläkin valintoja siis ohjaa pidempiaikainen kehitys lapsuudessa.

Toisista ei enää tosiaankaan ole armeijaa suorittamaan. Sivariin hakeutujilla ei kaikilla ole kysymys pakoilusta, vaan siitä, että turha mennä armeijaan, jos ei ole toivoakaan pärjätä siellä.