Kun kuopus joulukuussa syntyy niin esikoinen on vajaa 2 vuotias. Olen juuri eroa tekemässä lasten isästä ja odotan vain meille asuntoa, muuttoa jne.
Minulla on myös pienehkö koira joka muuttaa mukana, siitä luovun vasta jos on aivan todellinen pakko.
Kysynkin nyt, miten te muut yksinhuoltajat olette selvinneet pienten ja koiran kanssa? Keinoja, kikkoja, hoitoapuja jne??
Ajattelin itse laittaa koiran hoitoon syntymän ajaksi ja ainakin pariksi viikoksi sen jälkeen. Ja onhan minulla lähellä omat vanhemmat ja kaksi siskoa, apua varmasti saa ainakin joskus.
Tänään tuli mieleen, että olisiko järkeä laittaa esikoinen päiväkotiin tms. vaikka pari kertaa viikossa muutamaksi tunniksi? Sinne viedessä tulisi aamulenkki koirankin kanssa tehtyä ja sitten saisi vähän huilata ja tehdä kotihommia ja olla vauvan kanssa. Esikoinen taas saisi aikaa kun kuopus nukkuu. Koiralenkit on pakko hoitaa laittaen molemmat rattaisiin ja sitten vaan lenkille. Saadaanpahan kaikki happea... Jos aamu- ja iltalenkit olisi ihan lyhyitä (ovat nytkin) ja sitten päivällä voisi tehdä pidemmänkin lenkin. Paitsi kovilla pakkasilla vain ihan lyhyttä, eihän koiraakaan voi pitkään kovassa pakkasessa pitää...
Miltä tuo kuulostaa? Mitä olette itse tehneet?
Rivitalo tuntuisi parhaalta asumismuodolta tällä kokoonpanolla, tai kerrostalon maantasokerros. Sellaista olen hakenutkin.
Lasten isästä tuskin on mihinkään avuksi, koska on nytkin (ja ollut koko esikoisen elämän ajan) saatavilla vain omiin tarpeisiinsa. Tämä meidän eron aiheuttaakin, sekä hänen narsistiset piirteensä....
Minulla on myös pienehkö koira joka muuttaa mukana, siitä luovun vasta jos on aivan todellinen pakko.
Kysynkin nyt, miten te muut yksinhuoltajat olette selvinneet pienten ja koiran kanssa? Keinoja, kikkoja, hoitoapuja jne??
Ajattelin itse laittaa koiran hoitoon syntymän ajaksi ja ainakin pariksi viikoksi sen jälkeen. Ja onhan minulla lähellä omat vanhemmat ja kaksi siskoa, apua varmasti saa ainakin joskus.
Tänään tuli mieleen, että olisiko järkeä laittaa esikoinen päiväkotiin tms. vaikka pari kertaa viikossa muutamaksi tunniksi? Sinne viedessä tulisi aamulenkki koirankin kanssa tehtyä ja sitten saisi vähän huilata ja tehdä kotihommia ja olla vauvan kanssa. Esikoinen taas saisi aikaa kun kuopus nukkuu. Koiralenkit on pakko hoitaa laittaen molemmat rattaisiin ja sitten vaan lenkille. Saadaanpahan kaikki happea... Jos aamu- ja iltalenkit olisi ihan lyhyitä (ovat nytkin) ja sitten päivällä voisi tehdä pidemmänkin lenkin. Paitsi kovilla pakkasilla vain ihan lyhyttä, eihän koiraakaan voi pitkään kovassa pakkasessa pitää...
Miltä tuo kuulostaa? Mitä olette itse tehneet?
Rivitalo tuntuisi parhaalta asumismuodolta tällä kokoonpanolla, tai kerrostalon maantasokerros. Sellaista olen hakenutkin.
Lasten isästä tuskin on mihinkään avuksi, koska on nytkin (ja ollut koko esikoisen elämän ajan) saatavilla vain omiin tarpeisiinsa. Tämä meidän eron aiheuttaakin, sekä hänen narsistiset piirteensä....
Vastaukset 10
Vanhimmat
Koirienulkoilutus ongelman ratkaisin niin, että asutaan maantasolla, että koirat pääsee pisulle pihalle, jos ei yksinkertasesti pääse koiria lenkittämään. Toinen asia: Laitoin lähikaupan seinälle ilmoituksen, että tarvitsen koiranulkoulutusapua. Maksan 11vuotiaalle tytölle 3e/kerta koirien ulkoilutuksesta (meillä kaksi pientä koiraa). Tyttö käy joskus useammin ja joskus tiheämmin, miten nyt on tarvetta. Koska minunkin lapset on pieniä, en jaksa aina heitä pakata raittaisiin ja koirien kanssa lenkille. Näin minulla ei ole stressiä siitä, etteikö koiria viedä edes joskus kunnon lenkeille (toki viedään omastakin takaa, mutta kuitenkii)
Ymmärrän, että eläinrakkaana ihmisenä haluat pitää koirasi, mutta voisitko ajatella antavasi sen sijoituskoiraksi? Tein eropäätöksen yhteydessä radikaalin ratkaisun ja annoin molemmat koirani sijoitukseen ja jätin itselleni varauksen yhteen pentuun myöhemmin. Päätös oli raskas, mutta en ole sitä katunut, koska molemmat koirat pääsivät aktiivisiin koteihin.
Sinulla on kaksi pientä lasta ja koti hoidettavana vuosia. Mieti, oletko paras mahdollinen lemmikin omistaja koiran kannalta, älä ajattele omaa ikävääsi.
Jos päiväkoti on mahdollinen, ei esikoisen puolipäiväryhmä ole lainkaan huono ajatus. Kaksi vuotias kaipaa jo osapäiväksi toimintaa ja tarvitset itsekin lepoa.
Älä tunne huonoa omatuntoa päätöksistäsi vaan luo perheellesi mahdollisimman toimiva arkikuvio niin jaksat itse paremmin. Lasten onni on levännyt ja pirteä äiti.
Kun olet ollut kuopuksesi kanssa äitiys- ja vanhempainvapaalla vuoden, hakeudu työelämään, aluksi vaikka vain puolipäivätöihin tai koulutukseen. Työ on tulevaisuudessa elämääsi kantava voima. Työssä tapaat ihmisiä, sosiaalinen elämäsi on muutakin kuin koti ja lapset, jaksat paremmin kun olet poissa kotoa osan päivästä ja lapsillasi on luotettava hoitopaikka, ikätasoista aktiviteettia ja ulkoilua riittävästi.
Kodin- ja lastenhoito on vaativaa työtä, en vähättele sitä mutta yh-äidin oman jaksamisen kannalta on parempi palata mielummin liian aikaisin töihin kuin liian myöhään. Aluksi työelämän ja pientenlasten perheen yhdistäminen tuntuu raskaalta ja hankalalta, mutta jo muutamassa viikossa siihen tottuu.
Neuvoni perustuvat omiin kokemuksiini. Jäin yksinhuoltajaksi pari kuukautta ennen kuopuksen laskettua aikaa ja toinen lapsi oli silloin 1v 10kk.
Minusta ajattelemasi ratkaisumallit ovat kaikki hyviä, samoin saamasi vastaukset. Koska olet eroamassa, on mahdollista, että eroon liittyvät asiat rasittavat sinua jonkin aikaa. Ero ei useinkaan ole helppo juttu ja järjestettäviä asioita on paljon. Vaikka se näyttäisi aika sekamelskalta, siitä kyllä selviää hoitamalla yhden asian kerrallaan pois päiväjärjestyksestä ja yrittämällä olla murehtimatta suotta.
Itse olin lähes yksinhuoltaja lasten ollessa pieniä ja oli meillä silloinkin koira. Mies oli suurimman osan aikaa keikoilla ja minä pyöritin arkea. Näin jälkeenpäin olen joskus ihmetellyt, miten jaksoin, mutta silloin en koskaan edes asettanut kyseenalaiseksi pärjäämistäni. Se aika, jolloin lapset ovat pieniä ja tarvitsevat apua ja huolenpitoa ihan kaikissa asioissa, on kuitenkin lyhyt. Ja kyllä äidit ovat aika poikia jaksamaan. Minulle ainakin oli tärkeintä se, että tiedostin ja ajattelin asian niin, että nyt on se aika, jolloin lapset ovat kaikkein tärkein asia ja olen heidän henkisestä ja fyysisestä kehityksestään ja hyvinvoinnistaan vastuussa 24/7. Minulla tämä meni välillä vähäsen överiksikin: luuttusin lattiat joka ilta, pesin seiniäkin usein, keksin jopa järjettömän edullisia ruokavaihtoehtoja, kun raha oli tiukalla jne. Lasten hyvinvointi ei kylläkään ole yhtään riippuvainen siitä, kiertääkö sängyn alla joskus villakoiria vai ei.
Sinulla on vielä se hyvä puoli, että lähellä on sukua, joka voi tarvittaessa auttaa. Heidän kanssaan sinulla tietysti on vielä koko ajan olemassa myös aikuiskontakteja. Mahdollisesti sukulaispiiriisi kuuluu joku nuori, joka mielellään ulkoiluttaa koiraa tai lapsia pientä korvausta vastaan? Jos tunnet ulkoiluttajan ennestään, voit myös luottaa häneen paremmin kuin ihan vieraaseen.
Kyllä sinä pärjäät! Kirjoituksessasi ei minun mielestäni ollut yhtään mitään, mikä antaisi aiheen olettaa päinvastaista! Onnea ja menestystä!
ajattelin myös ,että ehkä siskontyttöni haluaisi tulla meille kaveriksi ja koiralle lenkittäjäksi ja leikittäjäksi kun muu perhe menee vaikka kauppaan, ohikulkumatkalla. Hän on 12 -vuotias ja todella reipas tyttö, ja pärjää koirien kanssa hienosti.
Talven pakkaskelit vähän arveluttavat, kai niistäkin jotenkin selvitään. Jollei muuten, niin tiedolla että se eka talvi on kaikkein vaikein, sitten helpottaa aina kuukausi kuukaudelta.
12-vuotias voi olla innoissaan koirasta, taaperosta, vauvasta ja jopa tädistään. Ole reilu tytölle, ei liian pitkiä vuoroja,auta vaikka läksyissä, jos tarivis, pieniä muistamisia ja taskurahaa. Ja laita nyt hyvä ihminen asiat tärkeysjärjestykseen... koira, koira, koira. Kysy, jos sukulaiset ottavat taaperon synnytyksen ajaksi. Koira vain, jos koira on heillekin henki ja elämä. Meillä on ollut sukulaislapsia synnytyksien ja lomien aikaan, välillä on hoidettu lasten kotana ja lapset ovat todella suuri ilo. Koirat hoitakoot joku muu, ketkä niistä vouhkaavatkin.
noin aluksi.... Sinussahan ei ole mitään vikaa. Taidat olla sama eukko joka vaahtosi, että haluaa yksinhuoltajuuden, kun mies ei ole aina puhelimella tavoitettavissa... jos vaikka lapsi on hengenvaarassa niin ei saa sairaalassa hoitoa, kun isä ei vastaa puhelimeen, vaikka yhteishuoltajuus velvoittaisi. Jospa mies ei viihtynyt kotona, kun koira on sinulle ykkönen.
Laskepa montako kertaa teksteissäsi on sana koira....
-lapsi syntyy joulukuussa
-esikoinen 1v
-koira
-muutto
-ero
ja isäkin vielä narsisti...
Saako veikata? Aviolitto ei ole kovinkaan pitkä? Tuntuu olevan aikamoinen vauhti päällä...kannattaisiko rauhoittua vähän.Asua isän kanssa ainakin siihen asti,kun lapsi on syntynyt.Miettiä sitten YHDESSÄ huoltajuusjärjestelyt.
toi "äitihän" on aivan kersa ittekki ja sen näkee sen pintaliitoisesta jauhannasta! tosta tulee hyvä perus yhäriäippä tänne ruikuttamaan ja kerjään säälii ja sympatiaa ja varmaan silläki on pian tää aloitussivuna niinku monella muullaki palstan yhäriruikuttajal! tuloista toi raasu ei huoli vähääkää ku varmaan on ottanu selville et loisimal pärjää hyvin ja ainoo huolenaihe on joku helvetin rakki! sukulaiset saa kärsii vitusti siit ku toi ruikuttaja alkaa elään "omilla siivillä"! onnee teille palstan vakiruikuttajil, saitte taas yhden loisen tueksenne ja neuvojenne kohteeks!
voi veevvaan että tulee #paksua# kommenttia... tottakait sana koira tulee monta kertaa jos se on tässä jutun juju. vai pitäiskö välillä lukea kirja tai ky..ä, että miehisille valittajillekin kelpaisi teksti????
jos ihminen, jolla tällä hetkellä hyvin paljon asioita ja murheita punnittavana, haluaa kysyä jotakin lapsiin ja koiraan liittyvää, niin miten se voisi täällä onnistua kysymättä suoraan.
Ja iästä puheen ollen, taitaa olla jo sen verran että sinun kyyskytytytyyys- nimimerkin äidiksi taitaisin jo olla sopivan ikäinen...
mitä h...vettiä tulet tänne lukemaan jos kerran niin paljon vaivaa että täällä joku "jauhaa" jotain?? mene sinne pornosaitille vaan kilinkelloja katselemaan.
Minä en kuule ole eläessäni loisinut, enkä kenenkään siivellä elänyt. 16.-vuotiaasta olen töitä tehnyt ja sitä on tullut tehtyä myös 80 tuntista työviikkoa. Sen verran´on sukanvarressa, ettei tartte kuule millään elarituilla kituuttaa, siinä suhteessa vain ajattelen periaatteen vuoksi asioita. On sen verran kuule aikuisilla oltava vastuuta, että vaikkei lapsesta välittäisi niin pakko on sille elarit maksaa.
Jos et todellakaan tajua, että joskus joku nainen voi olla aika he....tin loppuun ajettu koska ukko on epäkypsä lapsi jonka emotionaalinen tunnetaso on jäänyt 2-vuotiaan tasolle, niin mene kuule elämänkouluun opiskelemaan ja tule sen jälkeen tänne aukomaan päätäsi.
Jos kadulla vastaan tulisit, niin varmaan saisit kuonoos. Minä en ole mikään neiti-niiskupaperi vaan osaan kyllä laittaa isommankin jannun kyykkyyn.
Ja etäistetylle isälle voisi esittää kysymyksen, että jos tässä on kokeiltu ja kokeiltu ja kokeiltu ja silti aina palataan samaan (eli että vika minussa kaikkeen, ole hellan ja nyrkin välissä, pidä suusi ja mielipiteesi kiinni, ota kaikki haukut vastaan ja lapsilla saa uhkailla jne.) niin mitenkäs kuvittelet että se muutto yms- kaikki hoidetaan siinä vaiheessa kun on kaksi joista pitää huolehtia??? kun isästä ei ole nytkään huolehtimaan edes sen vertaa että voisi kaupassa käydä. Jos joudun menemään jonnekin ilman lasta niin silloin lapsi pitää viedä ensin hoitoon koska isästä ei ole isän paikalle.
ja tottakait se esikoinen menee synnytyksen ajaksi yms. hoitoon sukulaisille, ei sitä voi sinne laitoksellekaan ottaa mukaan. Vai niinkö joku puupää ajatteli asian menevän???
nii, kumma että se vika on aina niissä äideissä! toisessa osapuolessahan ei ole mitään vikaa!!?? Kyllä suurimmaksi osaksi äidit hoitaa lapset ja kodin. Kumma että siihen lisäksi pitäs sitten naisen aina yrittää ja yrittää ylläpitää sitä parisuhdetta. Onhan se niin helekatin raskasta siellä töissä käydä, on se kuule helekatin raskasta kotonaki hoitaa lapsia. Molempienhan se pitäs sitten panostaa suhteeseen! Eli unhotaa oma elämä ja jäädä huonoon parisuhteeseen, eikös sitä oo sitten jo sama olla mullan alla....
Ja hemmettiäkö tuutte lukemaan juttuja, jos ei oo kysymykseen antaa neuvoja! AP kysyi muiden kokemuksia jaksamisesta ei parisuhdeneuvontaa! Saa apua ja neuvoja pyytää, tartte tulla idioottien laukomaan kommenntejaan. Ei tosiaan oo elämää, jos eksyy saiteille, jotka ei kosketa ittee!!
Tsemppiä ap:lle koiran kanssa, valitettavasti itse ainakin väliaikaisesti jouduin koirasta luopumaan.
Eikä sun AP tartte kenellekkään todistella mittään, ite tiedä oman elämäs parraiten! - se on sun elämäs eikä kenenkään muun-