jotenkin on alkanut tuntumaan nyt siltä, että kohta alkaa läsähtelemään.
Se kaikki mitä olet vääryyttä saanut kokea on jotain mikä on joidenkin toisten osalle vaan sattunut kohdalle myös.
Olet yksi niitä harvoja joka avoimesti asiansa tuo julki ja kaunistelematta sponttaanisti siitä täräyttää.
Hiljaiset kohtalontoverit lukevat kuitenkin juttujasi ja niillä on sen vuoksi merkitystä. Paljonkin.
Harmittaa ettei Pekka Nikkola enää osallistu näihin kähinöihin. Pekka on kuitenkin yksi niitä harvoja aitoja joille syyttömänä on käynyt huonosti. Hän on ajatellut muitakin kuin itseään. Vaikka toisin jotku jauhajat väittävät.
Olen hyvillä mielin, että tämä uusi asuntomme on nyt todettu täysin puhtaaksi. Kolmenässänkujan kamat vaikka on otsonoitu "hyvää hyvyyttään" aiheuttavat selvästi meille molemmille oireita. Nyt heitellään kamoja roskiin mikä oireita aiheuttaa. Makuuhuoneessa on hyvä olla ja siellä ei ole mitään kamaa mikä olisi ollut kolmenässänkujalla. Faktaa eikä mitään typerää haihattelua.
Sanasinko kerron vain sen mikä on kokemuksieni antamaa todellisuutta.
Pelkillä patjoilla testasimme tämän asuntomme ja oireetomaksi totesimme. Nyt on helpompi homma selvittää mikä kolmenässänkujan irtaimistosta aiheuttaa oireita koska oireita on molemmilla. Vaimollani ja minulla.
Joulukluussa 2009 oireita ei ollut kuin minulla. Olin hullu ja luulosairas. Läheisteni mielestä. Nyt en ole enää kuin hullu.
On todella helpotus Sanasinko. En ole luulosairas.
En halua Sinulle Sanasinko mitään pahaa. En Sinun Pojallesi joka on syytömänä joutunut kärsimään paljon todellisten vasruunkantajien laiminlyöntien vuoksi.
Sanasinko
5
359
Vastaukset 5
- verttuí-eetu
Vastuunkantajien.
Anteeksi kirjoitusvirheeni.- vertti-eetu
huomio. Itse en enää jatkossa kovin paljoa pyytele anteeksi enkä paljoa anna. Kun kyseessä on vastuuttomat vastuunkantajat näissä homeongelmien selvittelyissä.
Nämä kirjoitusvirheet ovat sitten siitä pienimmästä päästä tekemiäni virheitä.
No.
Kahta asiaa en koskaan kuitenkaan kadu. Sitä, että tilasin asuntooni homekoirat ja Sisäilman myrkyllisyysnäytteen oton jonka otti vielä itse terveydensuojelupäällikkö. Löytyihän sieltä sitä ittiä.
Syy siihen miksi kotona paha olo. Ulkona ei.
Se tunne mikä ropassa oli antoi voimia asian toteennäyttämiselle. Toteennäyttäminen on tehty lakipykälillä ja vastuunkantajien väärällä asenteella monelle ihmiselle todella vaikeaksi.
Puolueettomien tutkimusten hinnat ovat jo usealle kynnys. Kun omasta pussista pois.
Voi voi. Monta mutkaa on takana. - Ymmällään oleva
vertti-eetu kirjoitti:
huomio. Itse en enää jatkossa kovin paljoa pyytele anteeksi enkä paljoa anna. Kun kyseessä on vastuuttomat vastuunkantajat näissä homeongelmien selvittelyissä.
Nämä kirjoitusvirheet ovat sitten siitä pienimmästä päästä tekemiäni virheitä.
No.
Kahta asiaa en koskaan kuitenkaan kadu. Sitä, että tilasin asuntooni homekoirat ja Sisäilman myrkyllisyysnäytteen oton jonka otti vielä itse terveydensuojelupäällikkö. Löytyihän sieltä sitä ittiä.
Syy siihen miksi kotona paha olo. Ulkona ei.
Se tunne mikä ropassa oli antoi voimia asian toteennäyttämiselle. Toteennäyttäminen on tehty lakipykälillä ja vastuunkantajien väärällä asenteella monelle ihmiselle todella vaikeaksi.
Puolueettomien tutkimusten hinnat ovat jo usealle kynnys. Kun omasta pussista pois.
Voi voi. Monta mutkaa on takana.Kerropas mikä myrkyllisyysnäyte se oli? Ehkä jossain on sanottukin, mutta olen kovin hyppien lukenut viestejä. Haluaisin sellaisen teettää, mutta onko se varmasti luotettava? Jotenkin on epäselvää mitä tutkimuksia pidetään luotettava ja mitkä ovat ihan huuhaata.
- vertti-eetu
Ymmällään oleva kirjoitti:
Kerropas mikä myrkyllisyysnäyte se oli? Ehkä jossain on sanottukin, mutta olen kovin hyppien lukenut viestejä. Haluaisin sellaisen teettää, mutta onko se varmasti luotettava? Jotenkin on epäselvää mitä tutkimuksia pidetään luotettava ja mitkä ovat ihan huuhaata.
luotettavaa tietoa ei minulla ole tällä hetkellä mistään muusta kuin siitä että, matka meillä kaikilla loppuu joskus.
Minulle tuo homekoiran käyttäminen ja sisäilman myrkyllisyystesti asunnossa missä sairastelin paljon tulehdussairauksia kertoi sen mitä halusinkin tietää.
Ja lääkäreitä ja epäileviä omaisia varten sen hommasin. Isännöitsijä ei sitä halunnut taloyhtiön rahoilla maksaa. Ruinasi sitä kyllä myöhemmin sitten ilmaiseksi. Otatti sitten kesällä omansa. No kylläkin asunnon otsonoinnin jälkeen.
Rikospoliisikin soitteli vappuaattona kun tuo isännöitsijä oli pannut perääni sitä sisäilman myrkyllisyystestiä itselleen haluten. Se on minun omaisuutta ja piste.
Melekosta puuhastelua. Minulle riittävän luotettava paperi kun virman kaveri vielä sanoi "lähde heti pois siitä asunnosta". Terveydensuojelijamme pitävät paperia vessapaperin arvoisena. Minulla se on kultaakin arvokkaampi. NYT. Kaikki on suhteellista. Terveydensuojelijoihin en omien kokemusteni valossa enää luota paskankaan vertaa. Hollolassa enkä Lahden seudulla. Tietävät varmasti missä ovat töpeksineet.
Lait muuttuvat tulevaisuudessa ja siinä samalla kosteusvauriosairastuneiden oikeusturva.
Jos näistä kokemuksistani en kertoisi, niin enpä auttaisi ketään pelastumaan nykyisistä kosteusvauriomyrkkyjen vaaroista.
En kiellä enkä käske. jokainen tekee omat päätöksensä. Tuote mainostaa itse itseään nyt ja tulevaisuudessa.
Tämä elämäni on kyllä ollut melkoista huuhaata joulukuun alusta alkaen kun isännäitsijälle ilmoitin.
"Epäilen kosteusvauriota koska kotona sairas ja ulkopuolella en".
Sattui vastaamaan kaveri joka ei muka "ymmärtänyt" asioista tarpeeksi ja siinä teki ekan peruuttanmattoman virheensä kun teki ensimmäisen pintakosteusmittaajan työtilauksen asuntoomme.
Sehän olikin sitten mittatilaustyönä tehty juttu. Ei kosteutta, ei hometta ei mitään vaaraa.
Homeentappajaa suhkutteli tiskikaappiin ja sen jälkeen ei keuhkot pelanneet vasta kuin pääsin pois näistä myrkkyluolista. Verta tuli pahimmillaan pepusta, keuhkoista ja nenästä niistäessä. En uskonut olevan astma. Enkä tänä päivänäkään. Nyt puhtaassa asunnossa alkaa tulevaisuus näyttämään jo joltakin.
Itaisin kuukausia kestänyt kuumeinen olo on loppunut ja nukkuminen on jo parempaa. Kyllä tämä tästä.
Sanasi puhuttelivat. Kiva kun kirjoittelet.
Aito ja rehellinen tyyli on sinullakin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1651434
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58705Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.87667Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203558- 48516
- 37506
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15480- 112473
- 25473
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus46460