Toivottavasti joku nuorempi lukee tämän ja ymmärtää millaisen helvetin itselleen saa jos ei katkaise maanisdepressiivistä kierrettä. Se tuhoaa sun MINUUDEN. Ota ne lääkkeet, vaadi terapiaa, huolehdi että sulla on seurantaa. Mulla oli se mahdollisuus aikoinani mutta en siihen kunnolla tarttunut. Nyt sitten kirjoittelen lääkäreille tällaisia selontekoja... Toivon ettet Sinä anna asioiden mennä näin pitkälle. On tietysti pahempiakin ihmiskohtaloita mutta tällainen minusta tuli, enkä tiedä miten olisi käynyt jos kaksikymppisenä olisi saanut itsensä kunnolliseen hoitoon, varmasti paremmin. Kommentoikaa vaan jos haluatte, mutta lähinnä toivon että joku vasta "bipolarisoitunut" tunnistais tässä itseään ja sais jotain.
Itse olen yli kolmekymppinen mies, maanisdepressiivinen 10 vuotta. Edellinen mania tammikuun alusta - kesäkuun loppuun. 5-6 kappaletta tollasia maniakausia on tähän aikuisikään masennuksen keskelle sattunut. En tässä niistä sen tarkemmin kerro, sanotaan nyt vaan että klassinen tapaus.
23.8.2010 Maanantai
Vanhempien luona. Lamictal viikko 3. 125mg iltaisin. E-Epa, magnesium ja D-vitamiini. Ei erityisempää muutosta. Unet vilkkaita, ei painajaisia, ei unettomuutta. Aamut helpompia, masennus alkaa heräämisen jälkeen "loivemmin". Lievää päänsärkyä useana päivänä. Ahdistus pysyy enimmäkseen turtumuksen taustalla, ei niin kivuliaan voimakkaana kuten aikoinaan. Jotenkin ei eläydy siihen niin paljon, ajattele sitä samalla voimalla kuin nuorempana. Aiempiin masennuskausiin verrattunan ehkä "hyväksyvämpi" olo masennuksen suhteen, mutta samalla selkeästi vahvempi erkaantumisen tunne maailmasta. Syynä luultavasti tämän eristäytymisen ja maailmasta etäännyttämisen suoma tosiasioiden kohtaamattomuus. Aika ajoin rajumpia häpeän ja ahdistuksen tunteita, yleensä muistelun laukaisemia, voimattomuuden tunteita. Enimmän aikaa eräänlaista "ajattelematta olemista", fyysistä ja henkistä paikallaan oloa.Tunnelma vanhempien luona ankea, keskustelut lyhyitä, omissa oloissa, inhoa vanhempia kohtaan.
Yleisolotila turtunut, passiivinen, uninen, rauhallinen, masentunut ja ahdistunut. Välillä vihan ja raivon tunteita, irrationaalisia ajatuksia ja itsemurhan ajattelua. Liikkeet hitaita, huono keskittymiskyky. Jatkuvaa psykosomaattista vatsa"kipua". Ajatukset katkeilevia, pakenevia, kehääkiertäviä, analyyttisiä. Tunne siitä että aivot "ei jaksa". Toivoton olo, tulevaisuuden miettiminen raskasta. Tietoinen siitä että pakenee jatkuvasti ajatuksissaan "totuutta", tunne/tieto siitä että nyt on myöhäistä kohdata tekojaan tai korjata asioita/itseään. Usein ahdistavia ajatuksia siitä mitä minusta puhutaan, hullun leimasta ja sosiaalisesta häpeästä, itseinhoa. Avuttomuus sen tiedon edessä että on persoonaltaan peruuttamattomasti "pilalla" ja ajautuu itsemurhaan. Välähdyksenomaisia ajatuksia itseenkohdistuvasta väkivallasta, puukkoja silmiin, hirttäytymistä, suuhun ampumista jne.
Itse olen yli kolmekymppinen mies, maanisdepressiivinen 10 vuotta. Edellinen mania tammikuun alusta - kesäkuun loppuun. 5-6 kappaletta tollasia maniakausia on tähän aikuisikään masennuksen keskelle sattunut. En tässä niistä sen tarkemmin kerro, sanotaan nyt vaan että klassinen tapaus.
23.8.2010 Maanantai
Vanhempien luona. Lamictal viikko 3. 125mg iltaisin. E-Epa, magnesium ja D-vitamiini. Ei erityisempää muutosta. Unet vilkkaita, ei painajaisia, ei unettomuutta. Aamut helpompia, masennus alkaa heräämisen jälkeen "loivemmin". Lievää päänsärkyä useana päivänä. Ahdistus pysyy enimmäkseen turtumuksen taustalla, ei niin kivuliaan voimakkaana kuten aikoinaan. Jotenkin ei eläydy siihen niin paljon, ajattele sitä samalla voimalla kuin nuorempana. Aiempiin masennuskausiin verrattunan ehkä "hyväksyvämpi" olo masennuksen suhteen, mutta samalla selkeästi vahvempi erkaantumisen tunne maailmasta. Syynä luultavasti tämän eristäytymisen ja maailmasta etäännyttämisen suoma tosiasioiden kohtaamattomuus. Aika ajoin rajumpia häpeän ja ahdistuksen tunteita, yleensä muistelun laukaisemia, voimattomuuden tunteita. Enimmän aikaa eräänlaista "ajattelematta olemista", fyysistä ja henkistä paikallaan oloa.Tunnelma vanhempien luona ankea, keskustelut lyhyitä, omissa oloissa, inhoa vanhempia kohtaan.
Yleisolotila turtunut, passiivinen, uninen, rauhallinen, masentunut ja ahdistunut. Välillä vihan ja raivon tunteita, irrationaalisia ajatuksia ja itsemurhan ajattelua. Liikkeet hitaita, huono keskittymiskyky. Jatkuvaa psykosomaattista vatsa"kipua". Ajatukset katkeilevia, pakenevia, kehääkiertäviä, analyyttisiä. Tunne siitä että aivot "ei jaksa". Toivoton olo, tulevaisuuden miettiminen raskasta. Tietoinen siitä että pakenee jatkuvasti ajatuksissaan "totuutta", tunne/tieto siitä että nyt on myöhäistä kohdata tekojaan tai korjata asioita/itseään. Usein ahdistavia ajatuksia siitä mitä minusta puhutaan, hullun leimasta ja sosiaalisesta häpeästä, itseinhoa. Avuttomuus sen tiedon edessä että on persoonaltaan peruuttamattomasti "pilalla" ja ajautuu itsemurhaan. Välähdyksenomaisia ajatuksia itseenkohdistuvasta väkivallasta, puukkoja silmiin, hirttäytymistä, suuhun ampumista jne.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eilen ensimmäistä kertaa pidempään ulkona kuukauteen (syy: ei halunnut tavata sukulaisia). Vaikesti määriteltävä, hyvän olon, rauhan ja luovuttamisen tunne rannalla, itkua. Kesto 30min, jälkeenpäin ajateltuna tuon hetken ajatukset hypomanian omaisia, mm.halua soittaa tutuille, anteeksiantoa itselle, kokemus "elämän hyväksymisestä", hengellisiä, "filosofisia" ja runollisia ajatuksia jne. Harvinainen "meditatiivinen" tunne, luultavasti miellyttävän ympäristön laukaisema. Meni nopeasti ohi ja ajatukset palautuivat masennukseen ja itseinhoon. Yksin elokuvissa, ei osannut keskittyä. 6 olutta päivän ja illan aikana (tapahtuu n. kerran viikossa, alkoholin käyttö muuten vähäistä, eikä "itselääkintä" tai humala hakuista) Ensi kertaa vaikeuksia saada unta, heräsi keskellä yötä, (harvinaista) ja ajatukset tunnin ajan luovia ja lievästi hypomaanisia, eivät kuitenkaan kovin voimakkaita tai vakavasti otettavia, mm. riimittelyä, haaveita musiikin tekemisestä ja "muille näyttämisestä".
Rauhoittavat loppu, niistä ollut lievää helpotusta, "lepohetkiä" pahimmasta ahdistuksesta. Ainoa selkeästi Lamictaliin yhdistettävä sivuvaikutus on unien rikastuminen ja niiden muistaminen. Ikäänkuin minä olisi alkanut elää unimaailmassa ilman todellisuuden, pelon ja häpeän taakkaa. Unissa runsaasti kanssakäymistä tuttujen henkilöiden kanssa, tapahtuu paljon, olo on rauhallinen ja ne tuntuvat ajallisesti pitkiltä, välillä myös miellyttäviä seksuaalisia unia. Oletettavasti joka aamuinen "helpompi" olo johtuu tästä vapauttavasta ajasta unessa.
Vielä viikko vanhempien luona sitten muutto takaisin "omaan" asuntoon. Ei mitään konkreettista näkemystä tulevasta arjesta tai elämän sisällöstä, joitain haparoivia ideoita, mutta todellisuudessa odotettavissa vain yksinäisyyttä ja ahdistusta. Ei kuitenkaan pelkoa taloudellisesta selviytymisestä, kuten usein aiemmin. Satunnainen, heikohko toiveikkuus yksinäisyyden hyväksymisen kautta tapahtuvasta "heräämisestä", ja uuden puhtaalta pöydältä alkavan elämän aloittamisesta. Toiveita terapiaan pääsystä. Ei ole ollut yhteydenpitoa kavereihin (1,5kk), häpeä liian suuri sekä menneen että nykyisen käytökseni takia, muisteleminen kivuliasta. Ulkona jatkuva pelko tuttuihin törmäämisestä. Koittaa keksiä jonkin liikunta muodon jonka suunnittelee muuton jälkeen aloittavansa. Mitään päätöstä mielessään ei kuitenkaan pysty viemään loppuun. Vanhemmat vaikuttavat luovuttaneen mielessään minun suhteeni.
"Mitä sanottavaa minulla on kellekkään mistään? Elämäni on ollut täynnä pelkkää itseinhoa ja teeskentelyä sen sijaan että olisin tullut joksikin ihmiseksi joka ansaitsee elää. Ei voi kuvitella keskustelevansa mistään, saamaan mitään ihmissuhteita aikaiseksi tai mitään sidettä mihinkään hyvään tai merkitykselliseen. Olen osannut vain valehdella ja peitellä omaa jälkeenjääneisyyttäni. Elänyt oman pääni sisällä ja salaa vihannut ja kadehtinut muita. Elämäni on ollut surkeaa esittämistä ja minulta puuttuu, on kai aina puuttunut, aidot tunteet ja kyky empatiaan. Olen tyhmä, saamaton, epärehellinen, inhottava ja kaikki tietävät sen. En enää pysty ylläpitämään tätä valhetta. Haluan pois tästä elämästäni jonka olen tehnyt mahdottomaksi elää. Tiedän vain että se hetki kun todella ymmärrän tämän tosiasian saa minut vihdoin tappamaan itseni niinkuin olen jo kymmenen vuotta halunnut tehdä. Tätäkään en kirjoita itsenäni, tämäkin on vain säälittävää huomionhakemista ja itsepetosta. Heikot sortuu ja tappaa itsensä jo eläessään.Totuus on että minulle kävi näin, annoin tapahtua niin. Minulla ei ole ketään tai mitään muuta syyttää tästä kuin oma itsepetokseni. Minulla ei ole ollut muuta ulospääsyä kuin ne maniat. Valheellisuudessaan kammottavat, itsekkäät, lapselliset ja häpeälliset ajat jolloin pakenen vastuuta itsestäni ja viheliäisestä elämästäni johonkin täysin perusteettomaan itserakkauden ja katteettoman ylpeyden tilaan ja alan elämään jotain lapsellista ja typerää fantasiaa. Vasta pudottuani sieltä näen kaiken sen valheen mitä siihen liittyy ja näen itseni muiden silmin. Sitä, miten monella tavoin olen epäonnistunut ei voi sanoin kuvailla. Naurettava elämän irvikuva. Kaikki se mitä olen maniassa tehnyt, "kuka" olen ollut, en edes pysty ajattelemaan sitä, saati sitten kirjoittamaan tai puhumaan. Se on niin hävettävän naurettavaa ja surkeaa.
Kaiken tämän olisin voinut kirjoittaa sanatarkasti yhtä hyvin minä hetkenä tahansa kymmenen viimeisen kymmenen vuosen aikana, ja monet kerrat kirjoitinkin johonkin päviväkirja yritelmään joka maniassa lensi roskiin. Mikään ei ole muuttunut minussa koko tänä aikana, sama helvetti edelleen. Miten minä jaksan enää tätä olemassoloa, katsoa kun kaikki painajaiset joita en edes vielä ole suostunut näkemään käyvät toteen? Ei tästä ole kuin kaksi ulospääsyä, mania tai kuolema. Kaikki "toiveikkuuteni" jatkon suhteen ovat noita maanisen minäni ajatuksia, toisin sanoen epätodellisia. Ei ole mitään elämisen arvoista elämää johon palata. Kuolema taas ei paljoa eroa elämästä jota ei elä... ainoastaan että se on nopeampi ja kivuttomampi.Toivon että olisin tappanut itseni 10 sitten enkä lykännyt asiaa näin pitkälle."
Mielestäni sinulla on klassiset kroonisen keuhkoklamydian oireet eli et ole hullu. Mutta hulluuspapereita et enää valitettavasti saa pois. Tällä hetkellä ei keuhkoklamydiaan saa virallisesti hoitoa vaan sairaat viedään psykiatreille. Onhan keuhkoklamydia kuitenkin 60%:lla väestöstä, joista se aiheuttaa oireita ehkä 5%:lla. Ne oireet sekoitetaan yleensä bipolaarihäiriöön. Vatsakipusi ovat ihan todellisia sillä keuhkoklamydia pesiytyy myös vatsalaukkuun. Lääkäreiltä et saa kuitenkaan Suomessa oikeanlaista hoitoa.
tarkoitat jatkolla? Tuollaista vuotavaa itsevihaa, jossa jokainen elämänsormi katkottu kuin raivotautisen viidakkovietsellä silpoen. Mihin ajattelit tarttua, jos sormia ei enää ole? Ei sillä, että itsellänikään mitään vaihtoehtoja olisi.
Mikäs pelle sinä olet? Suunnilleen kaikki menee väärin tuossa; tuskin
kukaan on koskaan väittänyt että keuhkoklamydia aiheuttaa maniaa tai
bipolaaritautia; se on toksoplasma joka on yhdistetty bipolaaritautiin
sekä skitsofreniaan, eli ykköskannat, jotka ovat enemmän virulentteja
kuin kakkoskannat. Lisäksi mielialan tasaajat estävät toksoplasmaa
lisääntymästä, joten lievittävät oireita.
Bipolaaritauti ei myöskään ole mykobakteeritauti. Eli suosittelen
mielialantasaajia, että saa edes olemassaolevan mikrobikannan pysymään
kurissa, ennenkuin saa lääkäreiltä reseptin antibiootteihin, esim.
klindamysiini ja doksisykliinin yhdistelmä tappaa kuin raid puutarhassa.
Aina roiskuu kun rapataan - eli jotakin oireita tulee taatusti tuosta kun
mikrobeja hävittää aivokudoksesta. Onneksi hermostojärjestelmä on
sellainen ettei kipuja tule, vaikka tuhoaa reippaalla kädellä
infektoituneita neuroneja, mutta flashbackeja sun muuta voi tulla kun
kytkennät menevät uusiksi.
Emilie Autumn
- Manic Depression
http://www.youtube.com/watch?v=Us7IYd04m1M
ja
- Dead Is the New Alive
http://www.youtube.com/watch?v=fjiU-wR1Wlg
miettiessä..