Minua on syytetty erään henkilön itsemurhayrityksestä. Syyttely käytiin aspalstalla. Tämä ihminen kuitenkin kirjoittelee ns itsemurhayrityksestään näin
"Aspalstalla Astonished ja Merihevonen syyttelevät minua MeriHevosen ns itsemurhayrityksessä.
Näin Merihevonen kuitenkin kirjoittelee asian
"Hetkellisesti siitä voi tulla raukea olo taikka joistakin lääkkeistä voi itsellensä saada aikaan melkoiset vauhdit päälle. Loppupeleistä siitä ei seuraa, kuin pahaa oloa itselle ja läheisille. Minulle lääkkeiden yliannostus tapahtui sen vuoksi, kun olin riidellyt erinäisten ihmisten kanssa vertaispalstalla sekä facebookissa ja iski niinsanotusti * päälle. Koska luonteenpiiriini kuuluu impulsiivinen käyttäytyminen ja jonkinlainen riskikäyttäytyminenkin tietyllä tavalla, niin otin suutuspäissäni kourallisen loratsepaamia ja olisin haistattanut * koko maailmalle. Oikeastaan vihaan aika monella tapaa maailman vääryyksiä ja ne alkavat jylläämään mielessäni samalla tavalla, kun omat kokemukset erinäisistä asioista. Hyvä ystäväni pelasti minut soittamalla minulle ambulanssin, kun ihmeen kaupalla loratsepaamihumalassa poljin fillarilla ystäväni luokse ja hän huomasi silmistäni, että olin ottanut vähän ylimääräisiä. Olin yön paikallisessa terveyskeskuksen päivystyksessä. Kaikki maistuivat lääkehiilelle, oksetti, kadutti ja oli ylipäätään paha olo. Sitä jatkui seuraavaan päivään ja ehkä muutaman päivän tuosta yli."
Oliko tuo edes todellinen itsemurhayritys?
Vai hakiko henkilö vain huomiota?
Ja miksi minusta tehdään syyllinen kun en edes kirjoittele Facebookissa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Senhän sanoo pelkkä järkikin, että olet täysin syytön tähän Merihevosen liikalääkitykseen. Merihevosen itsemurhayritys johtui lääkkeen yliannostuksesta. Itsemurhayritykseen tarvitaan vesuri, kirves, talikko tai vastaavaa kokoluokkaa oleva väline. Muita keinoja ovat esim. hyppääminen junan alle yms. Katso lisää Kuolema ja suru-keskustelusta. Lääkkeiden yliannostuskin SAATTAA laukaista pitkän käytön jälkeen itsemurhan, mutta silloin ei haeta ystäviltä tai lääkäreiltä apua, vaan halutaan menehtyä kotona.
Kirjoitus oli Facebookissa, jossa et kirjoittele, joten olet syytön, jos et tunne Merihevosta ja/tai Astonishediä Facebookin ulkopuolelta.