Ujouden syyt

Mielestäni ujouteen vaikuttaa sekä geenit että ympäristö. Itse olen luontaisesti ujo geenien takia. Mutta miten ympäristö on voinut minuun vaikuttaa?

Ensimmäinen kokemukseni muiden lapsien kanssa päivähoidossa neljän vanhana oli kaikkea muuta kuin mieluisa. Minua syrjittiin ja hakattiin ja haukuttiin niin paljon, että päivähoitovastaava kertoi siitä vanhemmilleni. Kiusaaminen saatiin kait kuriin. En muista.

Esikoulussa ja ala-asteella minua ei juurikaan kiusattu. Mitä nyt pientä nälvimistä suuntaan jos toiseen - mikä kuuluu siihen ikään. Olin tuohon aikaan hyvä luomaan kaverisuhteita. Ala-asteella minulle rupesi muodostumaan toinen ongelma - esiintyminen. Ongelmaa pahensi se että jotkut luokastamme eivät hyväksyneet sitä vaan matkivat esiintyessäni änkytystäni. Täytyy kyllä sanoa, että he olivat kyllä vain kateellisia, kun olin hyvä koulussa! Viittailin melkein aina kun tiesin vastauksen opettajan esittämään kysymykseen.

Ylä-asteella minua kiusattiin välillä henkisesti. Olin pienikokoinen, minkä takia jopa nuoremmat haukkuivat minua - mikä oli todella nöyryyttävää. Kuitenkin minua vaivasi esiintyminen vielä enemmän.

Lukiossa sain esiintymiseni siedettävään kuntoon, kun tajusin panostaa esitelmän valmisteluun. Kuitenkin vieläkin tuntui ettei jännittämistäni oikein hyväksytä, ja että minuun suhtaudutaan halveksivasti.

Tässä sitä nyt ollaan ylioppilaana. Viime aikoina on kyllä jotenkin ollut semmoinen fiilis että järki lähtee päästä. Pelkään että sekoan. Jotenkin ajattelenkin niin pessimistisesti elämästä. Kelailen vain paskoja muistoja, vaikka pitäisi keskittyä tulevaisuuteen. Mitäköhän mustakin tulee.

Minua lähinnä kiinnostaisi teidän kommentit tuohon varhaislapsuuteen liittyvästä kiusaamisesta. Voiko tuollaiset kokemukset muuttaa radikaalisti lapsen kehitystä epäsosiaaliseksi? Ehkä valitan vain turhasta.

Tieto näistä asiosta antaisi mielenrauhan ja voisin keskittyä rauhassa tulevaan.
101997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Oon ite kans aina ollut ujo ja vähän erilainen, sellainen herkkä.
Ala-asteella meni hyvin, ei kiusattu tai muuta, kavereita oli.
Ylä-asteella seiskalla oli vaikeinta, mua kiusattiin lähinnä henkisesti. Silloin olin arka ja jopa ruokalassa käynti oli tuskastuttavaa. En ollut sellainen kova teinipoika vaan entistäkin herkempi.
Kiusaaminen oli tuijottamista ja selän takana kuiskimista, lähinnä sitä tekivät vanhemmat tytöt. Ulkonäöltä olin ihan normaali, ehkä sellaisen heikon näköinen, jota oli helppo kiusata.
Onneksi oli kavereita. Koulumenestys oli hieman keskivertoa parempi.

Mulla asiaan auttoi, kun tulin uskoon kesällä ennenkuin siirryin kasille. Se ei yksin selitä toipumista, mutta aloin muutenkin tulla rohkeammaksi pikkuhiljaa.

Esitelmien pito on edelleen vaikeaa, varsinkin katsekontaktin ottaminen kuulijoihin ja omin sanoin kertominen.

Nyt opiskelen AMK:ssa hyvällä menestyksellä, olen joskus jopa melko avoin ja pärjään erinomaisesti uusien ihmisten kanssa. Ujo olen edelleen, mutta en ole jättäytynyt siihen. Olen uskaltanut tehdä monia asioita elämässäni, joita en silloin seiskaluokalla olisi voinut kuvitellakaan.

Kovin puhelias en ole, mutta mielestäni mukava, hienotunteinen ja pidetty ihminen.

Mulla ei ole tosiystäviä ollut, lähinnä kavereita ja viihdyn aika paljon myös itsekseni.

Olen pohtinut, jos olisin asunut suuressa kaupungissa koko ikäni, olisinko vielä sosiaalisempi. Tällä paikkakunnalla on niin pienet ympyrät.

Tällä hetkellä olen tyytyväinen elämääni ujoudesta huolimatta. Toivon kyllä, että voisin olla rohkeampi varsinkin esiintymistilanteissa.

Itsetuntoa parantaa huomattavasti, kun tekee vaikka jotain uutta, mitä ei ennen ole ajatellutkaan. Vaikkapa lähteä ominpäin reissailemaan. Siellä huomaa saavansa rohkeutta ja pärjäävänsä aivan kuten muutkin.

Aurinkoista kevättä!!

Äänestä

Teidän kirjoitukset kuvas aika paljon samoja asioita mitä munkin elämässä on tapahtunut.Itse olen myös jollakin tavalla erilainen ihminen kuin useimmat.Olen myös aina ollut aika ujo ja ja niin kun sä Cleaning out my closet olen myös ollut masentunut ja ajatellut etten muka pysty samoihin asioihin kuin muut.
Muakin on kiusattu nuorempana jonkin verran lähinnä ulkönäön ja ujouden takia ja minä hölmö joskus uskoin niiden idioottien puheet.
Kuitenkin olen saavuttanut elämässäni paljon hyviä asioita esim opiskelen amk:ssa nyt ja pärjään ihan hyvin.Lisäksi minusta on tullut ihan kaunis nuori nainen. Elämässäni on ihmisiä jotka arvostavat minua sellaisena kuin olen.Välillä tuntuu pahalta ja mietin myös vanhoja asioita mut ne on menneitä kuitenkin.
Sä oot nuori ja sulla on koko elämä edessä ja tuut varmasti saavuttamaan paljon enemmän kuin sun kiusaajat. Eikä mun mielestä ole niin että vain huippusosiaaliset ja vahvat ihmiset tulevat pärjäämään. Musta on välillä kivaa olla yksin, kuten nyt. Kuitenkin välillä kannattaa hakeutua muiden ihmisten seuraan vaikka joissakin tilanteissa se tuntuisikin vaikealta.

Äänestä

Kannattaa lukea esim. Liisa Keltikangas-Järvisen kirjat "Temperamentti, ihmisen yksilöllisyys" ja "Hyvä itsetunto". Löydät varmasti vastauksia moniin kysymyksiin!

Äänestä
  • on paras opettaja ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että ujous on perimässä. Olin nuorena hyvin ujo mikä vaikeutti suuresti ihmissuhteita eniten tietysti vastakkaiseen sukupuoleen. Kun iän myötä vapauduin pahimmasta ujoudestani ja menin naimisiin niin vanhimman poikani synnyttyä huomasin myös hänen ujoutensa ja herkkyytensä. Nyt olen jo kolmen lapsen isä, vanhin poikani on yli 20 ja nuorin 5 vuotias ja kaikki ovat ujoja jaherkkiä niinkuin minäkin. Minun käsitykseni mukaan ujoudella ei ole mitään tekemistä itsetunnon kanssa, ujous on vain luonteenpiirre johon ikä ja elämänkokemus auttaa. Näin jälkeenpäin harmittaa kun mukavat ja kauniit naiset olivat joskus tosi kiinnostuneita minusta ja minä pakoilin heitä milloin milläkin tekosyyllä kun kahden joutuminen heidän kanssaan olisi saanut varmaan lähes paniikkiin. Sain jossain vaiheessa ujouteni jotenkin hallintaan kun tajusin, että näin ei voi jatkua tai mulla jää elämä elämättä ujouteni takia.

    Äänestä

  • härkää sarvista kirjoitti:

    on paras opettaja ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että ujous on perimässä. Olin nuorena hyvin ujo mikä vaikeutti suuresti ihmissuhteita eniten tietysti vastakkaiseen sukupuoleen. Kun iän myötä vapauduin pahimmasta ujoudestani ja menin naimisiin niin vanhimman poikani synnyttyä huomasin myös hänen ujoutensa ja herkkyytensä. Nyt olen jo kolmen lapsen isä, vanhin poikani on yli 20 ja nuorin 5 vuotias ja kaikki ovat ujoja jaherkkiä niinkuin minäkin. Minun käsitykseni mukaan ujoudella ei ole mitään tekemistä itsetunnon kanssa, ujous on vain luonteenpiirre johon ikä ja elämänkokemus auttaa. Näin jälkeenpäin harmittaa kun mukavat ja kauniit naiset olivat joskus tosi kiinnostuneita minusta ja minä pakoilin heitä milloin milläkin tekosyyllä kun kahden joutuminen heidän kanssaan olisi saanut varmaan lähes paniikkiin. Sain jossain vaiheessa ujouteni jotenkin hallintaan kun tajusin, että näin ei voi jatkua tai mulla jää elämä elämättä ujouteni takia.

    voitko kertoa jonkun konkreetisen esimerkin siitä kuinka aloit voittaa ujoutesi? Esim, milloin tuli se kerta kun et juossutkaan kiinnostunutta naista karkuun? Vai herätsitkö vaan yks päivä ja päätit että et enää anna ujouden häiritä? Itse painin samojen ongelmien kanssa....

    Äänestä

  • tuuli kirjoitti:

    voitko kertoa jonkun konkreetisen esimerkin siitä kuinka aloit voittaa ujoutesi? Esim, milloin tuli se kerta kun et juossutkaan kiinnostunutta naista karkuun? Vai herätsitkö vaan yks päivä ja päätit että et enää anna ujouden häiritä? Itse painin samojen ongelmien kanssa....

    enää yksinäisyyttäni,naisen kaipuu ja läheisyyden tarve oli niin suuri. Päätin, että näin ei voi jatkua ja kun tapasin mukavan tytön johon ihastuin niin aloin jutella hänen kanssaan. Tiesin, että se pelätty hetki tulee ennemmin tai myöhemmin kun joudun hänen kanssaan tilanteeseen missä tekosyillä ei enää pärjätä. Olin päättänyt olla aivan rehellinen tuli mitä tuli ja kun se hetki koitti kerroin rehellisesti vaikkakin kakistellen mitä tunnen häntä kohtaan ja etten ujoudestani johtuen ole seurustellut enkä ollut sängyssä tyttöjen kanssa. Aluksi hän ei meinannut millään uskoa, mutta kun huomasi kömpelyyteni ja kokemattomuuteni hän tajusi minun puhuneen totta. Enempää en ala yksityiskohtia kertomaan kun, että tyttö rakastui minuun korviaan myöden olin niin ihmeellinen mies hänen omien sanojensa mukaan kokeneisiin liippareihin nähden. Mielipiteeni on, että jos tapaa miellyttävän kaverin niin kannattaa ehdottomasti kertoa rehellisesti ujoudestaan. Nyt jo kokeneena elämää nähneenä miehenä ymmärrän, että jokainen tasapainoinen ihminen arvostaa ujouden paljon korkeammalle kuin röyhkeyden tai omahyväisyyden. Ujous täytyisi nähdä herkkänä ja kauniina luonteenpiirteenä eikä minään hävettävänä asiana.

    Äänestä

"Voiko tuollaiset kokemukset muuttaa radikaalisti lapsen kehitystä epäsosiaaliseksi? Ehkä valitan vain turhasta."

Ainakin minulla laukaisi sosiaalisen fobian(kutsutaan myös "sosiaalisten tilanteiden peloksi").

Tämä johti sitten siihen että lopetin opinnot ja enemmän tai vähemmän eristäydyin muista ihmisistä, välttelin sukulaisia(perhejuhlat, kylässä käyminen jne...) enkä enää pitänyt yhteyttä tuttuihin.

Esimerkiksi kirjastossa käyminenkin oli aika tuskallista.

Silloin tällöin kärsin myös paniikkikohtauksista(jossa on oikeastaan kyse perimmältään samasta asiasta), varsinkin koulun lopettamisen aikoihin. Sosiaalinen fobia nimittäin sai aikaan sen että koulupäivät olivat todella stressaavia(usein yritin piiloutua jollain tavoin muilta ja pitää mahd. matalaa profiilia).

Taipumus tähän voi kyllä olla perinnöllinen, veljelläni nimittäin on hieman tätä samaa vaikkakaan ei ole joutunut käymään yhtä traagisia kokemuksia lävitse kuin minä.


Jokatapauksessa, olet päässyt mielestäni suhteellisen helpolla. Itselläni meni monta vuotta täysin hukkaan tämän kaiken takia. Onneksi nykyään kuitenkin olen päässyt alkuun ja pystyn jo opiskelemaankin.

Hyvää kesää, toivottavasti tämä antoi sinulle toivomaasi :)

Äänestä

Ei mun asiat kyllä noin pahasti ole mitä kirjoittelin! Sattui olemaan hieman masentunut fiilis tuota kirjoittaessa ja silloinhan kaikki paska nousee pintaan. Joka tapauksessa mulla menee keskinmäärin varsin hyvin - mulla on hyvä määrä kavereita ja mukavat vanhemmat sekä sisarukset!
Mulla on noi naisbusinekset vähän samalla tolalla miten "Härkää sarvista" kirjoitteli. Olen kyllä edistynyt siinäkin asiassa viime vuosina ja alkanut tosissaan deittalemaan. Eiköhän kaikki ala kääntymään parhain päin!

KIITOS kaikille kommenteista ja hyvät kesän jatkot!!

Äänestä

Kokemuksiani:
Olen koko ikäni tuntenut itseni ujoksi. Ujouteni on lähinnä sosiaalisten tilanteiden pelkoa.Erityisesti kontakti vastakkaiseen sukupuoleen tuntuu vaikealta.
Musta on tuntunut koko ikäni sille, että en kuulu mihinkään porukkaan. Olen aina ollut se hiljainen osanottaja, joka on vaan roikkunut muiden mukana, kun ei halua jäädä yksin. Sen takia mä oon ollut tosi masentunut.
Mulla ei ole edelleenkään olemassa mitään isoa kaverilaumaa. Mutta mulla on olemassa muutama kultaakin arvokkaampi ystävä. Heidän seurassaan mä pystyn olemaan vapautunut ja todellinen rempseyteni tulee esiin. Nää ystävät on mun kavereita pitkältä ajalta ja olen tietysti erittäin kiitollinen heitä. Mutta mun ongelmani lähinnä onkin uusiin ihmisiin tutustuminen. Menen todella ujoksi ja varautuneeksi, kun joudun kommonikoimaan uusien ihmisten kanssa ( erityisesti vastakkaisen sukupuolen). Harmittaa myös tää punastelu, joka jäännyt murrosiästä päälle. Eikä sekään ole yhtään helpottanut asiaa. Ärsyttää tää, kun tulee annettua itestään tämmöinen hirvee viileä ja varautunut kuva. Mutta mitäs se ihminen luonteelleen voi.
Kammoan myös esiintymistä yli kaiken. Tuntuu sille, kun sinne lavalle joutuu, tulee kaikki mahdolliset oireet punastelusta änkytykseen. Onneksi tää ei haittaa, joka päiväistä elämää, sillä sellaisiin esiintymistilanteisiin joutuu hyvin harvoin.
Muo ei ole ikinä kiusattu. Kotipiiri ja perhekin ovat aina yrittäneet tukea ja kannustaa.
Ei mun perhekään ole mitään erityisen ujoa sakkia. Veli on täysin mun vastakohtani itsevarma ja erittäin sosiaalinen. On vaikeaa löytää mitään selitystä tähän mun taustoista. Niin turha kai tätä on analisoida tämän enempää.. Kai se vaan niin on, että jotkut ovat vaan syntyneet ujommiksi kuin toiset.
No mä olen tullut tässä ajan kuluessa siihen tulokseen, että en aio pilata elämääni jännittämällä joka ikistä tilannetta. Olen todella ruvennut työntämään itseäni tilanteihin, jota eniten pelkään ja olenkin huomannut, että siitä olen hieman saanut rohkeutta. Tedän sen, että musta ei ikinä tuu sitä porukan suosittua itsevarmaa suupalttia. Mutta so what, mä yritän olla tyytyväinen itseeni tällaisena. Mä yritän kehittyä, mutta en aio ottaa tressia asiata enää enempää. täytyy vaan oppia ymmärtämään itseään ja kunnioittamaan itseään sellaisena kun. Avain tähän on se, että tajuaa, ettei maailma pyöri vaan oman navan ympärillä ja lopettaan itsensä liiallinen tarkkailu! .... Niin helppohan se on selittää, mutta käytäntöön soveltaminen onkin vaikeampaa...

Tsemppiä kaikille muille, jotka kamppailevat samanlaisten tilanteiden kanssa. Iloista kesää&rohkeutta!:)

Äänestä

Kyllähän jonkun teorian mukaan lapsena pitää tulla hyväksytyksi itselleen tärkeään porukkaan, tai muuten voi myöhemmässä elämässä syrjäytyä tavallista helpommin tai kokea epävarmuutta elämässään yms.. Itsellänikin on jotakin huonoja muistoja juuri tarha-ajalta ja harmittaa vähäsen kun ajattelee koko ajan niitä huonoja eikä hyviä muistoja. Hölmöä että niinkin aikaiset kokemukset vaikuttaa näin pitkälle elämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cleaning out my closet kirjoitti:

Mielestäni ujouteen vaikuttaa sekä geenit että ympäristö. Itse olen luontaisesti ujo geenien takia. Mutta miten ympäristö on voinut minuun vaikuttaa?

Ensimmäinen kokemukseni muiden lapsien kanssa päivähoidossa neljän vanhana oli kaikkea muuta kuin mieluisa. Minua syrjittiin ja hakattiin ja haukuttiin niin paljon, että päivähoitovastaava kertoi siitä vanhemmilleni. Kiusaaminen saatiin kait kuriin. En muista.

Esikoulussa ja ala-asteella minua ei juurikaan kiusattu. Mitä nyt pientä nälvimistä suuntaan jos toiseen - mikä kuuluu siihen ikään. Olin tuohon aikaan hyvä luomaan kaverisuhteita. Ala-asteella minulle rupesi muodostumaan toinen ongelma - esiintyminen. Ongelmaa pahensi se että jotkut luokastamme eivät hyväksyneet sitä vaan matkivat esiintyessäni änkytystäni. Täytyy kyllä sanoa, että he olivat kyllä vain kateellisia, kun olin hyvä koulussa! Viittailin melkein aina kun tiesin vastauksen opettajan esittämään kysymykseen.

Ylä-asteella minua kiusattiin välillä henkisesti. Olin pienikokoinen, minkä takia jopa nuoremmat haukkuivat minua - mikä oli todella nöyryyttävää. Kuitenkin minua vaivasi esiintyminen vielä enemmän.

Lukiossa sain esiintymiseni siedettävään kuntoon, kun tajusin panostaa esitelmän valmisteluun. Kuitenkin vieläkin tuntui ettei jännittämistäni oikein hyväksytä, ja että minuun suhtaudutaan halveksivasti.

Tässä sitä nyt ollaan ylioppilaana. Viime aikoina on kyllä jotenkin ollut semmoinen fiilis että järki lähtee päästä. Pelkään että sekoan. Jotenkin ajattelenkin niin pessimistisesti elämästä. Kelailen vain paskoja muistoja, vaikka pitäisi keskittyä tulevaisuuteen. Mitäköhän mustakin tulee.

Minua lähinnä kiinnostaisi teidän kommentit tuohon varhaislapsuuteen liittyvästä kiusaamisesta. Voiko tuollaiset kokemukset muuttaa radikaalisti lapsen kehitystä epäsosiaaliseksi? Ehkä valitan vain turhasta.

Tieto näistä asiosta antaisi mielenrauhan ja voisin keskittyä rauhassa tulevaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu