Näin telkkarista ohjelman, jossa käsiteltiin aivan sinällään järkyttävää USA:ssa tapahtunutta lapsen pahoinpitelyrikosta, mutta lainkäytössä siinä olisi mielestäni oppimista suomalaisillekin.
Perheeseen kuului äiti, isäpuoli ja kolme alle kouluikäistä lasta. Muita lapsia isäpuoli kohteli hyvin, mutta jatkuva lievä pahoinpitely suuntautui 3-vuotiaaseen poikaan, jolla oli laaja-alainen syntymämerkki kasvoissa. Siis ajatelkaa, miten raukkamainen aukuinen, että yleensä pahoinpitelee lasta ja sitten vielä tuon syntymämerkin takia!
Pahoinpitely oli yleensä ivaa, pilkkaa ja luunappeja syntymämerkin kohdalle, mutta eräänä iltana isäpuolen raivo kohdistui harvinaisen kovana tuohon poikaan. Äiti löysi seuraavana aamuna pojan kuolleena sängystä ja alkuun ei ollut mitään selkeää syytä epäillä pahoinpitelyä, se varmistui vasta ruumiinavauksessa ja lapsen saamista vaikeista vammoista vatsan alueelle, jotka olivat aiheutuneet yhdestä ainoasta iskusta.
Oikeudessa isäpuoli tuomittiin 20 vuoden vankeusrangaistukseen, Suomessa olisi selvinnyt ilmeisesti muutamalla vuodella, korkeintaan taposta 8 vuotta ja ensikertalaisena olisi hyvällä käytöksellä vapautunut neljässä vuodessa. Mutta vaikka äiti ei ollut tietoinen fyysisestä pahoinpitelystä, hän tiesi vain lähinnä suusanallisesta kaltoinkohtelusta, niin hänet tuomittiin LASTENSUOJELURIKOKSEN perusteella menettämään eloon jääneet lapset eli heidät huostaanotettiin ja sijoitettiin kodin ulkopuolelle.
Mielenkiintoista tässä on termi lastensuojelurikos, Suomessa ei sellaista tunneta ollenkaan, mutta mielestäni pitäisi tuntea aivan ehdottomasti.
Meillä ovat lapseen kohdistuneita rikoksia vain esim. pahoinpitely ja heitteillejättö, ja koska ne katsotaan rikoksiksi, niista tehdään rikosilmoitus, jolloin rikosepäilyn perusteella tehdään poliisitutkimus ja sen valmistuttua päätetään syytteen nostamisesta eli onko näyttöä riittävästi siitä, että rikos on tapahtunut. Jos syyte nostetaan, asia käsitellään oikeudessa, jonka lopputuloksessa on kaksi vaihtoehto. Asia joko raukeaa toteennäyttämättömänä tai se katsotaan totennäytetyksi, silloin vasta epäilty on syyllinen ja hänelle langetetaan lakiin perustuva tuomio.
Mitkään muut monet kymmenet lastensuojelun käyttämät asiat, joita kirjataan huostaanottojen syiksi, ne eivät ole rikoksia ja siksi niistä ei tehdä mitään tutkimuksia, syytteitä vanhempia kohtaan ei tarvitse totennäyttää, eikä niitä käsitellä rikosoikeudessa, vaan hallinto-oikeudessa. Tämä on hirveän suuri epäkohta perheiden oikeusturvalle, eikä tällaista käytäntöä pitäisi olla itseään oikeusvaltiona pitävässä maassa käytössä ollenkaan!
Perheeseen kuului äiti, isäpuoli ja kolme alle kouluikäistä lasta. Muita lapsia isäpuoli kohteli hyvin, mutta jatkuva lievä pahoinpitely suuntautui 3-vuotiaaseen poikaan, jolla oli laaja-alainen syntymämerkki kasvoissa. Siis ajatelkaa, miten raukkamainen aukuinen, että yleensä pahoinpitelee lasta ja sitten vielä tuon syntymämerkin takia!
Pahoinpitely oli yleensä ivaa, pilkkaa ja luunappeja syntymämerkin kohdalle, mutta eräänä iltana isäpuolen raivo kohdistui harvinaisen kovana tuohon poikaan. Äiti löysi seuraavana aamuna pojan kuolleena sängystä ja alkuun ei ollut mitään selkeää syytä epäillä pahoinpitelyä, se varmistui vasta ruumiinavauksessa ja lapsen saamista vaikeista vammoista vatsan alueelle, jotka olivat aiheutuneet yhdestä ainoasta iskusta.
Oikeudessa isäpuoli tuomittiin 20 vuoden vankeusrangaistukseen, Suomessa olisi selvinnyt ilmeisesti muutamalla vuodella, korkeintaan taposta 8 vuotta ja ensikertalaisena olisi hyvällä käytöksellä vapautunut neljässä vuodessa. Mutta vaikka äiti ei ollut tietoinen fyysisestä pahoinpitelystä, hän tiesi vain lähinnä suusanallisesta kaltoinkohtelusta, niin hänet tuomittiin LASTENSUOJELURIKOKSEN perusteella menettämään eloon jääneet lapset eli heidät huostaanotettiin ja sijoitettiin kodin ulkopuolelle.
Mielenkiintoista tässä on termi lastensuojelurikos, Suomessa ei sellaista tunneta ollenkaan, mutta mielestäni pitäisi tuntea aivan ehdottomasti.
Meillä ovat lapseen kohdistuneita rikoksia vain esim. pahoinpitely ja heitteillejättö, ja koska ne katsotaan rikoksiksi, niista tehdään rikosilmoitus, jolloin rikosepäilyn perusteella tehdään poliisitutkimus ja sen valmistuttua päätetään syytteen nostamisesta eli onko näyttöä riittävästi siitä, että rikos on tapahtunut. Jos syyte nostetaan, asia käsitellään oikeudessa, jonka lopputuloksessa on kaksi vaihtoehto. Asia joko raukeaa toteennäyttämättömänä tai se katsotaan totennäytetyksi, silloin vasta epäilty on syyllinen ja hänelle langetetaan lakiin perustuva tuomio.
Mitkään muut monet kymmenet lastensuojelun käyttämät asiat, joita kirjataan huostaanottojen syiksi, ne eivät ole rikoksia ja siksi niistä ei tehdä mitään tutkimuksia, syytteitä vanhempia kohtaan ei tarvitse totennäyttää, eikä niitä käsitellä rikosoikeudessa, vaan hallinto-oikeudessa. Tämä on hirveän suuri epäkohta perheiden oikeusturvalle, eikä tällaista käytäntöä pitäisi olla itseään oikeusvaltiona pitävässä maassa käytössä ollenkaan!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meillä käytössä olevia, osin jopa käsittämättömiä huostaanottojen syitä on mm. seuraavat, jotka eivät silti ole rikoksia lasta kohtaan:
- Vanhempi on ylipainoinen
- Perheessä ei ole säännöllisiä ruokailu- ja nukkumaanmenoaikoja
- Lapset ovat ulkona liian myöhään iltaisin
- Vanhemmat eivät aseta rajoja johdonmukaisesti
- Vanhempi on masentunut
- Vanhemmalla on syöpä
- Vanhemmalla on munuaissairaus
- Lapsi on kehitysvammainen (ei silti syynä raskauden aikaiset päihteet)
- Lapsi tarvitsisi neurologista tutkimusta ja kuntoutusta, mutta kunnassa ei ole sitä riittävästi tarjolla
- Lapsi tarvitsisi terapiaa, mutta senkin tarjonnassa on puutteita
- Lapselle pitäisi lain mukaan tarjota hänen tarvettaan vastaavaa tukea koulunkäyntiin, mutta kunta on supistanut koulujen määrärahat minimiinsä eli riittävää tukea oppimiseen ei ole koulussa tarjolla
- Vanhemmalla on vaihtuvia seurustelusuhteita (laki ei määritä, montako on liikaa ja minkä ajan sisällä, lisäksi näihinkään väitteisiin ei tarvita mitään todisteita)
- Perheellä on liikaa asuinpaikan vaihdoksia (mikä on liikaa ja minkä ajan sisällä, ja jos niitä todistetusti on, niin miksi)
eivät ole siis Suomessa rikoksia lasta kohtaan, mutta silti niitä käytetään perusteena niin rankkaan toimeen kuin hallinto-oikeudellinen vapaudenriisto eli huostaanotto on. Vai onko Suomessa unohdettu se, että pelkkä huostaanotto on lapselle hyvin traumaattinen kokemus?
Koska huostaanottojen syistä 99 % on sellaisia, että niitä ei katsota rikoksiksi, niistä ei tehdä poliisitutkimusta, eikä syitä tarvitse kenenkään mitenkään hallinto-oikeudessakaan oikeiksi todistaa.
Kun sosiaaliviranomainen laittaa hallinto-oikeuteen huostaanottohakemuksen, on edellä kerrotun perusteella mahdollista, että tuomari toteaa esim. näin: "Sosiaalitoimen hakemusta ei ole syytä muuttaa, vaikka vanhemmat kertovatkin asiasta toisin." Monet vanhemmat ovat kokeneet, että heidän hyvin arvovaltaisiakaan todistajia ei huomioida, vain sosiaalitoimen perustelut ilman toteennäyttöä otetaan huomioon.
Monet kansanedustajat ovat eduskunnan täysistuntopöytäkirjojen perusteella ilmaisseet mielipiteenään, että näiden seikkojen osalta ei Suomi ansaitsisi oikeusvaltio-nimikettä ollenkaan.
Lastensuojelussa tapahtuvat oikeusturvaloukkaukset ovat sitä tasoa, että lastensuojelulaki pitäisi liittää osaksi rikoslakia. Silloin huostaanottojen käsittely siirtyisi rikosoikeuden puolelle ja lisäisi merkittävästi perheiden oikeusturvaa.
Esim. suomalais-venäläinen perhe oli ls:n asiakkaana, poika mainitsi opettajan kuullen äidin läpsäisseen häntä, opettaja teki ls-ilmoituksen, josta seurasi kiireellinen huostaanotto.
Lapsessa ei ollut jälkeä todisteena, että pahoinpitely olisi tapahtunut, rikostutkintaa ei oltu edes aloitettu, mutta silti poika riistettiin kotoaan. Sijaishuollossa hänet sen sijaan pahoinpideltiin niin, että hän joutui turvautumaan lääkärissä käyntiin.
Huostaanottohysteerikot huusivat: "Pahoinpitely aina pahenee, on parempi lapsi ottaa turvaan, ennen kuin vanhemmat tappavat lapsensa. Pakkohan siellä kotona muitakin syitä oli olla, kuin pelkkä epäily pahoinpitelystä."
Eipä vain näyttänyt olevan, koska kun Venäjän lapsiasiavaltuutettu puuttui asiaan, lapsi sai jäädä kotiinsa, jonne oli jo karannut heti tilaisuuden tullen. Myöhemmin kesällä ilmoitettiin huostaanotto puretuksi.
Tapahtuiko tuossakaan huostaanotossa lapsen etu?
Lapsi otetaan muka "turvaan" hyvin heppoisin perustein paikkaan, jossa hänen turvallisuuttaan ei taata millään tavalla ja paikan valvonta on täysin puutteellista. Sijaishuollossa tapahtuviin kaltoinkohteluihin syyllistyvät sekä sijaishoitajat että isommat lapset.
Erilaisia käytössä olevia huostaanottojen syitä pitäisi laittaa myös oikeisiin mittasuhteisiin. Otetaan esimerkeiksi vaikka lievä pahoinpitely ja useat asuinpaikan vaihdokset.
Huostaanoton tärkein alkuperäinen tehtävä lienee siirtää lapsi turvalliseen ympäristöön silloin kun kodin olosuhteet vakavasti vaarantavat hänen tervettä kehitystään. Sen tulisi olla vielä VIIMEINEN keino, kun kaikki muut keinot on ensin käytetty. Niin ei nykyään tapahdu, ei ole tapahtunut enää pitkään aikaan.
Lieviä pahoinpitelyjä ovat esim. luunappi, tukistaminen, lapsen töniminen.
Kun nykyään lapsi huostaanotetaan noilla syin ilman toteennäyttöä, ovat asiat pahasti hunningolla. Mutta vaikka se pystyttäisiin toteennäyttämäänkin, niin huostaanotto ei silti toteuta lapsen turvaan siirtämisen periaatetta puuttuvan sijaishuollon valvonnan takia. Koska sijaishuollolla on kyse heidän ansioistaan, niin heidän mielipiteellään valvonnan tehokkuudesta ei saisi olla merkitystä, heidän pitäisi olla jäävejä puttumaan koko asiaan. Sosiaalitoimella ei ole aikaa riittävään valvontaan, ei edes riittävään yhteydenpitoon sijoitettuihin lapsiin. Ja lääninhallituksen edustaja on myöntänyt jo vuosia sitten, että heillä ei ole resursseja valvonnan toteuttamiseen.
Onko siis oikein huostaanottaa esim. luunappien antamisen takia? Ainakin nyt suosioon nousseista kiireellisistä huostaanotoista pitäisi lievien pahoinpitelyepäilyjen yhteydessä luopua, koska tutusta ympäristöstä riistäminen aiheuttaa lapselle suurempaa traumaa kuin yksittäinen tukistaminen. Jo pelkkä huostaanotolla uhkaaminen saa vanhemman yleensä pelästymään niin paljon, että hän muuttaa toimintatapojaan.
Toisena ääripäänä voisi olla perhe, jossa lapsi jätetään todistetusti ja toistuvasti pitkiksi ajoiksi yksin. Silloin yksin olo vaarantaa aivan varmasti hänen tervettä kehitystään niin vakavasti, että jos vanhemmat eivät edes lastensuojelun asioihin puututtua ole valmiita suunnan muutokseen, on huostaanotto varmasti perusteltu ja oikea toimenpide. Mutta tässäkin törmätään taas sijaishuollon valvonnan puutteeseen eli miten tässäkään tilanteessa huostaanotto aivan varmasti täyttää tehtävänsä eli takaa sen, että lasta ei mitenkään kaltoinkohdella uudessa ympäristössään.
Eva Gottberg tähdensi sossujen koulutuksessa jo vuosia sitten, että huostaanotto ei saa järkyttää lasta enemmän kuin ne olosuhteet, joista hänet ollaan pelastavinaan. Tämä ei toteudu lähellekään kaikissa huostaanotoissa vielä tänäkään päivänä.
Mistä kenkä puristaa sen suhteen, että huostaanottojen käsittelyä ei ole siirretty käräjäoikeuksiin tai ei haluta ottaa käyttöön käsitettä lastensuojelurikos, jolloin huostaanotto perustuisi aina todistettuun rikokseen lasta kohtaan? Se olisi merkittävä parannus lasten oikeusturvaan nykyiseen verrattuna.
Parannuksen tekemättä jättämistä ei saa perustella rahan puutteella, koska eikö joka ikinen lapsi ole niin arvokas, että hän on oikeutettu oikeudenmukaisuuteen asiansa käsittelyssä?
Tilanteen arviointi ei saisi jäädä vain suppean tutkimuksen varaan, jonka perusteella hallinto-oikeus kumoaa vain pari prosenttia kaikista sosiaalitoimen huostaanottohakemuksista. Olisi enemmän kuin aihetta tehdä laaja, useita hallinto-oikeuksia koskeva tutkimus niiden pöytäkirjojen perusteella, miten usein vanhempia kuullaan ollenkaan eli miten usein järjestetään suullinen käsittely. Ja miten monessa suullisessa käsittelyssä on todella huomioon otettu vanhempien oikeuteen tuomat todisteet ja todistajat lausuntoineen.
Jos tällaista tutkimusta ei haluta järjestää, niin kansalaisilla on kyllä ehdottomasti oikeus tietää perustellut syyt, miksi niin jätetään tekemättä. Miten ihmeessä on mahdollista, että lasten ja vanhempien oikeusturvaa ja ihmisoikeuksia rikotaan jatkuvasti törkeästi huostaanoton teossa, sekä koko prosessin eri vaiheissa?