PIILOSSA puukottajaa

Jonkin aikaa sitten (n. viikko sitten) näin unen, jossa olin kuin anoppilan autotallissa.
Siinä oli olevinaan "yläkerta/paremminkin vintti", koska olimme vähän normaalia korkeammalla.
Näin, jonkun miehen kävelevän minua/meitä kohti ulkona ja me olimme piilossa hiirenhiljaa siellä vintillä.
En ehtinyt laittaa luukkua säppiin ja pelkäsimme miestä.
Miehellä oli kädessään puukko ja hän tuli vintin luukulle, jota en siis ollut kerinnyt lukita.
Olimme hiljaa.
Mies raotti luukkua, mutta ei nähnyt meitä ja lähti kävelemään pois rantaan päin.
Tuli kuva, että hän oli joku outo/tuntematon ja kävi kurkistamassa vinttiin ja jos olisi nähnyt meidät olisi puukottanut, mutta ei nähnyt ja jatkoi matkaansa.
Eli etsi jotakin summamutikassa.

Uni on jäänyt vaivaamaan mieltä.
Pitäisikö nyt pelätä jotakin (outoa ja arvaamatonta)?
Vai mitä tämä kertoo?
1131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

nostan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelännyt kirjoitti:

Jonkin aikaa sitten (n. viikko sitten) näin unen, jossa olin kuin anoppilan autotallissa.
Siinä oli olevinaan "yläkerta/paremminkin vintti", koska olimme vähän normaalia korkeammalla.
Näin, jonkun miehen kävelevän minua/meitä kohti ulkona ja me olimme piilossa hiirenhiljaa siellä vintillä.
En ehtinyt laittaa luukkua säppiin ja pelkäsimme miestä.
Miehellä oli kädessään puukko ja hän tuli vintin luukulle, jota en siis ollut kerinnyt lukita.
Olimme hiljaa.
Mies raotti luukkua, mutta ei nähnyt meitä ja lähti kävelemään pois rantaan päin.
Tuli kuva, että hän oli joku outo/tuntematon ja kävi kurkistamassa vinttiin ja jos olisi nähnyt meidät olisi puukottanut, mutta ei nähnyt ja jatkoi matkaansa.
Eli etsi jotakin summamutikassa.

Uni on jäänyt vaivaamaan mieltä.
Pitäisikö nyt pelätä jotakin (outoa ja arvaamatonta)?
Vai mitä tämä kertoo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu