asun keskellä Helsingin ydinkeskustaa ja yhteys on ollut viime perjantaista lähtien todella hidas ja pätkinyt useasti. asiakaspalvelu vähättelee ongelmaa ja toteaa vain että alueella on häiriöitä 3G liikkuvan datan kanssa, mutta kun katson saunalahden vianpaljastus karttaa niin sen mukaan ei pitäisi mitään häiriöitä olla.
onko jollain muulla myös ongelmia saunalahden modeemin kanssa?
hidas ja epävakaa yhteys
3
607
Vastaukset
- F8P774mdzY
Langattomat nettiyhteydet ovat tuollaisia. Joskus toimii hyvin ja joskus taas ei. Se on niiden ominaisuus ja siihen pitää vain tottua.
- EipäKuuluNopsalla
Minulla on ollut kolme päivää todella hidasta. Se näyttää toistuvan säännöllisesti 2-3 kertaa kuussa noin 4 päivää hidasta kerrallaan. Yritin toissa yönä ladata sivuja, heräsin 4 kertaa tarkastamaan, mutta ei ollut silloinkaan yhtään parempi. Olen juuri Kehä 1:sen sisäpuolella, ettei mitään hirveää periferiaa pitäisi olla.
Menin ostoliikkeestä huvikseni kysymään myyjältä asiasta. Vastauksena oli teknisen tiedon lisäksi vähän vino hymy ja: "senhän voi palauttaa".
Joku kirjoitti tällä palstalla aika hienosti, että Saunalahti on vaan ahneuksissaan myynyt liikaa yhteyksiä liian kapealle kaistalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837111Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1106180Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635215Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv173477Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400