Olen todella onnellinen, niin iloinen etten muista milloin viimeksi olisin ollutkaan näin onnellinen. Olen löytänyt aivan ihanan ihmisen, joka rakastaa minua sellaisena kuin olen. Emme voi olla hetkeäkään erossa, ja ikävöin häntä ennen kuin hän on edes töihinkään lähtenyt... Yhteenmuuttamisestakin olemme jo puhuneet, vaikkemme ole pitkään seurustelleetkaan.
Ongelmana on vain muistoistani palaava, itseäni vaivaava luottamuksen puute. Muutama vuosi sitten, nuorempana olen kokenut ihmissuhteiden saralta pahoja pettymyksiä: ensimmäinen "rakkauteni" (rakkaudeksi sitä 18-vuotiaana luulin) paljastuikin huijariksi, hän olikin naimisissa ja minun lisäksenikin vielä vikitteli muita naisia. Kolme seuraavaa miestäkin pitivät minua pilkkanaan, sinisilmäisenä uskoin vain heidän puheensa. Kusettivat sen minkä kerkesivät. Myöhemmin itsetuntoni järkkyi raiskaukseni jälkeen, joka jätti syvät arvet sisälle... Olen suurimmaksi osaksi selvittänyt kaiken itsekseni, mutta luottamuksen puute on suuri. En nykyään ystävyyssuhteissakaan voi luottaa täysin kavereihini (sairastuessani 17-vuotiaana vakavaan masennukseen, kaverini jättivät minut).
Olen maininnut luottamuksen puutteestani rakkaalleni, ja kertonut ettei kyse ole hänestä, vaan kyse on yleensäkin luottamuksesta ihmisiin. Tämä ihminen, johon olen rakastunut, on kiltein ja huomaavaisin mies jonka olen tavannut, tunnen hänen perheensä ja kaveripiirinsäkin. Silti sisälläni raastaa, luottamuksen puute luo mustasukkaisuuden tunteenkin.
Mieheni on todella hyvännäköinen, ja kohteliaisuuskin näkyy ulos päin, mitkä olen huomannut baarissa kiinnittävän naisten huomion. Pariin otteeseen on tuntematon nainen tullut rakkaalleni juttelemaan iskumerkityksessä (kuitenkin tiedostaen hyvin, että pidän rakkaani kädestä kiinni, että olemme yhdessä). Mieheni on kuitenkin kieltäytynyt kaikista pyynnöistä... Ja nauranut naisille jälkeen päin, ja kertonut, että hän rakastaa vain minua.
Luottamuksen ja mustasukkaisuuden riipimänä olen jopa vakoillut hänen Facebook-kavereitaan (kuten entiset naisystävät, hänen yliopistossa samalla vuosikurssilla olevat tyttökaverit)... Häpeän itseäni, ja samalla inhoan. Olen jopa kaiken tämän jälkeen ottanut puheeksi, että miksei hän etsi kauniimpaa sieluntoveria itselleen, kun tunnen olevani liian puuttelinen hänen tyttöystäväksi... En koe olevani kaunis (vastoin hänen puheitaan).
Pahinta on, että pelkään pelkotilojeni (luottamuksen puute, mustasukkaisuus) repivän suhteemme kappaleiksi. Että itse aiheutan sen, että tiemme eroavat. Helvetti, kun tämä ärsyttää, ja sattuu. Tuntuu melkein siltä, etten ole ansainnut tämän kaltaista onnea.
Olkaa viisaampia, ja kertokaa heikommalle, mitä tehdä. Olen neuvoton. Sanokaa edes jotain...
Kiitos.
Ongelmana on vain muistoistani palaava, itseäni vaivaava luottamuksen puute. Muutama vuosi sitten, nuorempana olen kokenut ihmissuhteiden saralta pahoja pettymyksiä: ensimmäinen "rakkauteni" (rakkaudeksi sitä 18-vuotiaana luulin) paljastuikin huijariksi, hän olikin naimisissa ja minun lisäksenikin vielä vikitteli muita naisia. Kolme seuraavaa miestäkin pitivät minua pilkkanaan, sinisilmäisenä uskoin vain heidän puheensa. Kusettivat sen minkä kerkesivät. Myöhemmin itsetuntoni järkkyi raiskaukseni jälkeen, joka jätti syvät arvet sisälle... Olen suurimmaksi osaksi selvittänyt kaiken itsekseni, mutta luottamuksen puute on suuri. En nykyään ystävyyssuhteissakaan voi luottaa täysin kavereihini (sairastuessani 17-vuotiaana vakavaan masennukseen, kaverini jättivät minut).
Olen maininnut luottamuksen puutteestani rakkaalleni, ja kertonut ettei kyse ole hänestä, vaan kyse on yleensäkin luottamuksesta ihmisiin. Tämä ihminen, johon olen rakastunut, on kiltein ja huomaavaisin mies jonka olen tavannut, tunnen hänen perheensä ja kaveripiirinsäkin. Silti sisälläni raastaa, luottamuksen puute luo mustasukkaisuuden tunteenkin.
Mieheni on todella hyvännäköinen, ja kohteliaisuuskin näkyy ulos päin, mitkä olen huomannut baarissa kiinnittävän naisten huomion. Pariin otteeseen on tuntematon nainen tullut rakkaalleni juttelemaan iskumerkityksessä (kuitenkin tiedostaen hyvin, että pidän rakkaani kädestä kiinni, että olemme yhdessä). Mieheni on kuitenkin kieltäytynyt kaikista pyynnöistä... Ja nauranut naisille jälkeen päin, ja kertonut, että hän rakastaa vain minua.
Luottamuksen ja mustasukkaisuuden riipimänä olen jopa vakoillut hänen Facebook-kavereitaan (kuten entiset naisystävät, hänen yliopistossa samalla vuosikurssilla olevat tyttökaverit)... Häpeän itseäni, ja samalla inhoan. Olen jopa kaiken tämän jälkeen ottanut puheeksi, että miksei hän etsi kauniimpaa sieluntoveria itselleen, kun tunnen olevani liian puuttelinen hänen tyttöystäväksi... En koe olevani kaunis (vastoin hänen puheitaan).
Pahinta on, että pelkään pelkotilojeni (luottamuksen puute, mustasukkaisuus) repivän suhteemme kappaleiksi. Että itse aiheutan sen, että tiemme eroavat. Helvetti, kun tämä ärsyttää, ja sattuu. Tuntuu melkein siltä, etten ole ansainnut tämän kaltaista onnea.
Olkaa viisaampia, ja kertokaa heikommalle, mitä tehdä. Olen neuvoton. Sanokaa edes jotain...
Kiitos.
Vastaukset 6
Vanhimmat
uutta elämääsi ihmisen kanssa joka sinua rakastaa ja hyväksyy sellaisena kuin olet.
Mitä haluaat että se suhteesi sisältää ?
Mustasukkaisuutta, inhoa,pettymystä ,epärehellisyyttä,epäluottamusta jne.
Sitä kaikkea mitä olet kokenut aikaisemmin ,tulee rikkomaan teidän suhteenne
jos et LOPETA ja näe sitä kaunista ja hyvää mitä sinun suhteessa enimmäkseen NYT on.
Älä tuomitse itseäsi ja onneasi kaikella mitä et voi muuksi enää muuttaa
Nauti onnesta ja hyvästä ihmissuhteesta ,olet saanut kokea pettymyksiä mutta
katse tulevaisuuteen iloisin mielin ,häntä pystyyn vaikka pyykkipojalla.
kirjoitustasi tuli mieleen että terapia voisi auttaa...siellä voisit purkaa tuota (aika pahaa?!) itseluottamuksen puutettasi.
Ajattele että jos rakkaasi kerran rakastaa sinua ja hän ei ole tyhmä tai hölmö niin silloin SINÄ OLET UPEA KOKSA JUURI HÄN SINUA RAKASTAA
Arvosta itseäsi ja rakkauttanne ja hanki itseluottamuksesi takaisin, tavalla tai toisella
ei ap. tarvitse terapiaa. hän on aivan terve hieman skeptinen nuori nainen. Kyllä mies sen kestää jos on muuten lempeä luonteeltaan eikä vittuile pitkin päivää ja mäkätä.
Niin.
jos on esim. raiskattu NIIN TERAPIASTA VOI OLLA APUA .
avun hakeminen ei ole heikkoutta vaan rohkeutta
se menee
Et ole viallinen. Kaikki tuo mitä tunnet on täysin ymmärrettävää. Kokemasi asiat vaikuttavat juuri noin.
"Miksei hän etsi kauniimpaa sieluntoveria itselleen..." Koska hän rakastaa juuri sinua! Hän ei halua sinun mielestäsi kauniimpaa, se ei ole hänen mielipide. Hänelle sinä olet se, jonka hän haluaa ja jota hän kauniina pitää.
Älä häpeä äläkä inhoa itseäsi. Tuokin on normaalia, että suurta luottamuksen puutetta ja mustasukkaisuutta kokeva ihminen käyttäytyy noin, vaikka ei haluaisi käyttäytyä niin. Se ei tee sinusta stalkkeria. Tunnet asiasta huonoa omaatuntoa ja teet sen epävarmuudesta. Sinussa ei ole mitään vikaa. Sen tuosta kirjoituksestasi näkee, että arvosi ovat hyviä ja itsellesi asettamasi standardi korkealla, koska tunnet "vakoilusta" häpeää. Eli et todellakaan ole viallinen, noin vain käyttäytyy jos luottamusongelmat on pahoja.
Kirjoitit, että miehesi rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Muista se. Ehkä hän halaisi ja kysyisi onko hän kertonut liian vähän opiskelutovereista, jos kertoisit hänelle. Älä unohda, että hän ei näe sinua viallisena, vaan rakastaa sellaisena kuin olet. Yritä sinäkin rakastaa häntä ja laittaa vastaan luottamisongelmillesi. Sellaisesta hyvään pyrkivästä työskentelystä itsesi kanssa ansaitset onnea roppakaupalla.
Luottamusongelma itsessään ei tuhoa mitään, vain se miten valitset käyttäytyä. Aina voit vaikuttaa. Murjottaminen, ahdistuneisuus, tiuskiminen ei nekään mitään tuhoa. Saat tuntea tunteesi. Mutta älä mene negatiivisten tunteidesi armoille. Tunne ne, mutta älä anna niiden määrätä sinua. Et varmasti halua olla pelon orja. Itse päätin joskus, että on pienempi paha uskaltaa ja uskoa ihmisiin ja joskus pettyä kuin jatkuva pelossa, negatiivisyydessä ja kuoressa eläminen. Rikki meneminen ei ole niin paha asia, kuin sitä aina etukäteen luulee. Monet sanovat, että pitää todella hajota, jotta kehitystä uuteen suuntaan tapahtuu. Ihan vaikka luovassa työskentelyssä puhutaan samasta hajoamisen tuomasta paremmasta perspektiivistä, ei vain ihmissuhteissa. Eikä hajoamista usein edes tapahdu kun kunnolla yrittää, vaan on onnellisuutta.
Epäluottamuksen hetket ovat pahoja, mutta niihin oppii suhtautumaan avun kanssa (terapia, pariterapia tai joku jonka kanssa voit puhua) niin, että ne soljuvat lävitse, kun sinä olet paikallasi. Istut rauhassa ja hengität, kun ne kulkevat läpi ja katoavat taas. Opit odottamaan niitä, kun tunnistat, että esimerkiksi oikein onnellisten hetkien jälkeen yleensä tulee paha olo ja pelko. Tiedät, että se tulee ja voitte vaikka miehesi kanssa keskustella siitä. Miehesi voi kertoa kuinka hänenkin tulee sinua ikävä, kun joutuu olemaan erossa. Yrittäkää sopia, että saat soittaa, jos tulee paha olo. Miehesikin voi soitella. Olkaa paljon yhdessä ja olkaa läheisiä.
Muutamia juttuja, jotka vähän auttavat epäluottamuksen kanssa on, että painat mieleen jonkun hetken, kun olet epäillyt miestäsi jostain järjettömästä. Siis aivan järjettömästä. Seuraavan kerran, kun joku epäilys nousee mieleen, muista nauraen, että epäilit sitä kyllä ufoksikin tms. Ehkä et niin hullua löydä, mutta jotain sellaista. Pysähdy tunteiden vietäviltä ja pohdi asioita. Kun miettii asioita niin, että on vähän epäileväinen ihminen ja epäilisi äiti teresaakin lasten syömisestä, niin se helpottaa otteen saamista tilanteisiin. Ne pelot ei vain suista suoraan pelkotilaan, vaan niistä saa vähän otetta.
Toinen juttu on se, että yritä olla maailman uskollisin ja rehellisin kumppani. Kun kohtelet muita todella hyvin, pystyt helpommin luottamaan siihen, että ansaitset hyvää ja että muut ovat hyviä. Se oikeasti auttaa paljon. Kai ihminen sen verran peilaa itseään muihin, vaikka luottamusongelma ei siitä suurimmaksi osaksi johdukaan.
Aina voitte yhdessä tehdä asioita, jotka helpottaa. Julkiset hellyyden osoitukset tekevät sen ihmisten ilmoilla kulkemisen helpommaksi, jos ihmiset käyttäytyvät tuolla lailla tökerösti. Miehesi voisi myös yrittää antaa vastapainoksi sellaisia kokemuksia, että sanoo vaikka kassajonossa kuinka paljon rakastaa vain sua, aivan välittämättä vaikka jokaikinen nainen kaupassa kuulee sen.
Sekin auttaa, että miehesi halaa ja suukottaa silloin, kun olet omasta mielestäsi typerä tai häpeät. Ajan kanssa opit ymmärtämään, että hän rakastaa tasan tarkkaan sua ja sulla ei ole mitään aitoa syytä ajatella muuta.
Ne kokemukset aiheuttavat suurta vaikeutta luottaa, mutta tiedät että olet löytänyt ihmisen, johon tahdot luottaa. Todella ansaitset onnellisen ja turvallisen elämän. Voit sen pysyvästi saada etkä todellakaan ole huono tai viallinen ihminen, vaan kovia kokenut ja sitkeä.