Luin täällä joitakin ikävöintejä ja kaipauksia. Hämmästelen tässä vaan ja tekee mieli kysyä teiltä jotain. Miksi te jotkut kaipaajat ja ikävöijät ette ole tehneet mitään sen eteen, ettei tarvitsisi täällä ikäväänsä itkeä? Rakastatteko enemmän ikävöintiä ja ikävän tunnetta, kuin ikävöintinne kohteen kanssa olemista? Jos ette ole varmoja ikävöintinne kohteen tunteista, niin miksi ette ota niistä selvää? Jos olette ottaneet selvää eikä ikävöintinne kohde tunne samoin kuin te ikävöijät, niin miksi edelleen surkuttelette ikäväänne jotain saavuttamatonta kohtaan? Miksi ette mene ihmisten ilmoille avoimin mielin ja näe sitä, että maailmassa on muitakin ihmisiä kuin teidän saavuttamaton ikävänne kohde? Jos olette menettäneet jonkun itselle tärkeän ihmisen, luuletteko täällä ikävöinnin tuovan sen takaisin?
Ja lopuksi. Miksi ette keskustele ikävästä ja vertaile kokemuksianne? Tulee mieleen sellainen teinimäinen hihittely ja nurkassa nyyhkyttely. Minkä ikäisiä te täällä oikein olette, kun ette saa tehtyä jotain tilanteenne muuttamiseksi?
Ja lopuksi. Miksi ette keskustele ikävästä ja vertaile kokemuksianne? Tulee mieleen sellainen teinimäinen hihittely ja nurkassa nyyhkyttely. Minkä ikäisiä te täällä oikein olette, kun ette saa tehtyä jotain tilanteenne muuttamiseksi?
Vastaukset 6
Vanhimmat
anna olla ,olen ihminen jolla on tunteet ja käyn läpi pettymystä
Tiedätkö mistä sellainen pettymys tulee?
Siitä kun otat niistä tunteista selvää.
Mietihän vielä hieman. Mistä kertovat monet laulut, entä runot?
Epäonninen rakkaus on aina innostanut ihmisiä avautumaan.
Kuvitteletko, että sinun kirjoituksesi muuttaisi jotenkin tätä tuhatvuotisen perinteen jatkumista?
Älä kuvittele, ei tule tapahtumaan.
Koska kaipaukseni kohde on naimisissa ja hänellä on lapsia
Joitakin tilanteita vain ei voi muuttaa. Ehkä opit sen sinäkin, jahka kasvat aikuiseksi
Koska meillä on jonkin verran välimatkaa.
Puhut, kirjoitat asiaa, mutta....., miten niille "uppiniskaisille" miehille voi puhua ? Neuvo sekin vielä ? Tartun neuvosta kiinni ja kirjoitan sinulle miten kävi !
Olen varmaan ikävöinnin grand oldman täällä joukossanne,ja olen asiaa pohtinut omalla kohdallani mistä kumpuaa ajoittain tunnetila sisältäni jolloin muistan rakkaani nauravat kasvot kuin eilisen ja yhdessä vietetyt ilon hetket.
Uskoisin niin,että kaipaavat sielut ovat tunne herkempiä ihmisiä ja se joku ihminen on astunut heidän elämäänsä hetkellä jolloin kaikki aistit ja elimet ovat olleet avoimena vailla suojaa.
Tämä hetki on sattunut niin syvälle sieluun ettei itse eroa ole pystytty käsittelemään oikealla tavalla vaan mieliin on jäänyt harhainen kuvitelma eron olleen pelkkä erehdys .
Tästä syystä mieliin on myös painunut vahva usko siitä että rakkaus ei ole päättynyt lopullisesti vaan se on odottamassa oikeaa hetkeään.
Tämä harhainen kuvitelma muodostuu vuosien vieriessä todellisuuden ja kuvittelun tasapainoiluksi,ja tilanne on avonainen,siksi herkkä ihminen kaipailee edelleen koska on epätietoinen toisen tunteista.
Vaikka olen kiven kova jässikkä, on kynnys ottaa asioista selvä liian suuri,siinä piilee häpeän tunne sekä se lopullinen totuus,joka on yhtä pelottava kuin koepalasta saadun tuloksen kuuleminen lääkäriltä.
Olen kanssasi samaa mieltä,asioille täytyy yrittää tehdä jotain koska sekin on parempi vaihtoehto kuin elätellä turhia toiveita hautaan asti.
Toisaalta itse olen tässä tapauksessa valinnut sen helpoimman tien,yritän elää tämän kaipaukseni kanssa,ja sekin on mahdollista koska olen saanut elää hienoa elämää ja suuri kaipauksen tunne iskee päälle ainoastaan parikertaa vuodessa ja menee ohi muutamassa päivässä,sitä ikäänkuin elää ne kauniit menneen hetket uudelleen noina päivinä.
Toki ymmärrän sen ,ettei tuo kaipaukseni kohde ole enää samanlainen ihmisenä kuin ennen,ja tuskin häneen tuntisin lainkaan vetoa vaikka näkisinkin hänet nyt.
Aikaa kuluu,mutta siellä muistojeni laatikossa on aika pysähtynyt tiimalasiin, ja siellä edelleen on se sama kesä ja se sama sen hetken listamusiikki pauhaa ikkunanlaudalla radiosta,siellä pihakeinussa rakkaani lukee palo silmissään sinä minäänsä ja kaikki on hyvin,siellä muistojeni laatikossa.