Minulla ei ole BED diagnoosia, mutta tämä tuntui sopivalta alueelta aloittaa keskustelua...
Syökö täällä kukaan ensisijaisesti ahdistukseen?
Olen normipainon ylärajoissa pyörivä nainen ja syön lähes joka päivä herkkuja (karkki, sipsit, limukka, pitsa jne) kunnes voin pahoin. Olen ahminut etenkin sokeria lapsesta asti, jolloin se oli lohduke yksinäisyyteen. Olen ollut masentunut suunnilleen aina ja vihaan itseäni.
Olen ahdistunut melkein joka hetki. Oikeastaan ainoastaan humalassa ja nukkuessa olen oikeasti rento. Ahdistus on aina taustalla, vaikka olisin omissa oloissani ja kaikki olisi ok.
En kestä päiviä ilman syöpöttelyä. Vaikka syöminen ei ole yhtä tehokasta kuin juominen, harrastan sitä enemmän lähinnä koska ryyppäämisestä tulen vielä pahoinvoivemmaksi. Kärsin jatkuvasti vatsakivuista, ilmavaivoista jne. ja olen luultavasti tuhonnut ruonsulatussysteemini täysin tällä naurettavalla syömisellä. Hampaat ovat pilalla myös.
Yleensä ostan kaupasta karkkia, sipsiä ja limukkaa viidellä eurolla. Syön kaiken järkyttävän nopeasti - Pringles purkki menee 15 minuutissa, vedän illassa paketillisen jäätelöitä. Sitten lisäksi tavalliset ruoat! En edes maista ruokia kunnolla, niin puutunut olen niihin. Ilman tätä mässäilyä olen väsynyt, ärtynyt ja ennen kaikkea AHDISTUNUT. Hermostun välillä niin pahasti, että kädet tärisevät. Sosiaaliset tilanteet ovat minulle todella vaikeita ja tavallaan "palkitsen" itseni siitä, että selvisin koulupäivästä mässäilemällä.
Häpeän "harrastustani" valtavasti. Tiedän, etten ole normaali. Joudun käymään eri kaupoissa vuorotellen, koska samassa käyminen olisi liian noloa. Varastoon en voi ostaa mitään, syön ne.
Terveellisen ruoan syöminen ei auta, muka-nälkä jää silti. Itsekuria minulla ei ole lainkaan.
Koko elämäni pyörii ruoan ympärillä ja syöppöily tekee minut niin sairaaksi, että se rajoittaa elämääni. Miksi sitten syön? EN OSAA OLLA ILMAN. En ole koskaan ollut koukussa mihinkään muuhun, mutta mässäilyyn olen koukussa.
Syökö täällä kukaan ensisijaisesti ahdistukseen?
Olen normipainon ylärajoissa pyörivä nainen ja syön lähes joka päivä herkkuja (karkki, sipsit, limukka, pitsa jne) kunnes voin pahoin. Olen ahminut etenkin sokeria lapsesta asti, jolloin se oli lohduke yksinäisyyteen. Olen ollut masentunut suunnilleen aina ja vihaan itseäni.
Olen ahdistunut melkein joka hetki. Oikeastaan ainoastaan humalassa ja nukkuessa olen oikeasti rento. Ahdistus on aina taustalla, vaikka olisin omissa oloissani ja kaikki olisi ok.
En kestä päiviä ilman syöpöttelyä. Vaikka syöminen ei ole yhtä tehokasta kuin juominen, harrastan sitä enemmän lähinnä koska ryyppäämisestä tulen vielä pahoinvoivemmaksi. Kärsin jatkuvasti vatsakivuista, ilmavaivoista jne. ja olen luultavasti tuhonnut ruonsulatussysteemini täysin tällä naurettavalla syömisellä. Hampaat ovat pilalla myös.
Yleensä ostan kaupasta karkkia, sipsiä ja limukkaa viidellä eurolla. Syön kaiken järkyttävän nopeasti - Pringles purkki menee 15 minuutissa, vedän illassa paketillisen jäätelöitä. Sitten lisäksi tavalliset ruoat! En edes maista ruokia kunnolla, niin puutunut olen niihin. Ilman tätä mässäilyä olen väsynyt, ärtynyt ja ennen kaikkea AHDISTUNUT. Hermostun välillä niin pahasti, että kädet tärisevät. Sosiaaliset tilanteet ovat minulle todella vaikeita ja tavallaan "palkitsen" itseni siitä, että selvisin koulupäivästä mässäilemällä.
Häpeän "harrastustani" valtavasti. Tiedän, etten ole normaali. Joudun käymään eri kaupoissa vuorotellen, koska samassa käyminen olisi liian noloa. Varastoon en voi ostaa mitään, syön ne.
Terveellisen ruoan syöminen ei auta, muka-nälkä jää silti. Itsekuria minulla ei ole lainkaan.
Koko elämäni pyörii ruoan ympärillä ja syöppöily tekee minut niin sairaaksi, että se rajoittaa elämääni. Miksi sitten syön? EN OSAA OLLA ILMAN. En ole koskaan ollut koukussa mihinkään muuhun, mutta mässäilyyn olen koukussa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikka tämä seuraava neuvo vaikuttaakin vaikealta toteuttaa, tuntuu se mielestäni välttämättömältä tilanteesi parantamiseksi. Soita tereyskeskukseen ja kerro epäileväsi sairastavasi masennusta ja että tarvitset lääkäri ajan. Näin voit kasvotusten lääkärin kanssa keskustella sekä itseinhostasi että ahdistuksestasi. Kirjoita esim. lapulle juuri nuo tuntemukset, mitä kirjoitit viestiisi.
Tiedän, että avun hakeminen on ihan hemmetin vaikeaa, mutta et pääse tuosta muuten eroon. Ethän halua olla samassa tilanteessa vielä 10 tai 20 vuoden kuluttua?
Tsemppiä!!!
kiitos vastauksestasi.
olen joskus ollut yhteydessä lääkäriin näiden ongelmien takia, mutta lopettanut käynnit aina koska ne saivat ahdistumaan entistä pahemmin.
tällä hetkellä yritän käydä ulkona, syödä ainakin tavalliset ruat terveellisesti ja syödä vitamiineja, jotka tuntuvat jonkin verran helpottavan. jotenkin pitäisi muuttaa koko ajattelutapaa, mutta tavat ovat niin tiukassa :/