Kysyisin teiltä jotka olette käyneet juttelemassa terapeutille/ psykologille tai vastaavalle, että onko siitä ollut mitään apua? Lyhyellä tai pitkällä aikavälillä? Kuinka kauan kävit?
Onko terapiasta hyötyä??
dldösdfjfnb
132898
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kolme vuotta ja se auttoi minua kovasti, vaikutukset alkoivat näkyä toisena vuotena.
Olen osin työkykyinen ja käy nykyisin vieläkin purkautumassa terapeutillani, jos elämä tuntuu liian raskaalta, jotta olisin työ- ja toimintakykyinen, enkä romahtaisin. Kaamosaika on pahinta.
Kaikki eivät hyödy psykoterapiasta ja on hyvin tärkeää se "henkilökemia" potilaan ja terapeutin välillä-
Ja psykoterapioita on monenalaisia, itse kävin psykoanalyyttisestä/psykodynaamisessa terapiassa. Se sopi minulle, koska en halua mitään "kotitehtäviä", enkä halua, että terapeutti on koko ajan neuvomassa tai ohjaamassa, mitä minun pitäisi puhua tai tehdä. Joillekin muille sopii kognitiivinen tai ratkaisukeskeinen yms. terapia.
Psykoterapian vaikuttavuudesta on tutkimuksia, mutta sattuneesta syystä tutkimuksia tehdään vähän. On ainakin viitteitä siitä, että psykoterapialla masennuksesta toipuvat eivät relapsaisi eli masentuisi niin helposti kuin vain lääkkeitä popsineet.
"n.25-vuotias psykoterapiassa itseään etsivä masentunut nainen"
http://surusumua.blogspot.com/
*suosittelen*
kuin lompakko tyhjeni.
Sain terveyskeskuksen kautta ajan psykologille. Kävin neljä kertaa, pari tuntia kerrallaan. Mulla ainakin auttoi. Teki oikeasti tosi hyvää. Mutta en ollut vakavasti masentunut. Ja mulla oli selkeät ongelmat, joita piti käsitellä. Ei siis tarvinnut etsiä pahan olon aiheuttajaa, kun ne olivat jo tiedossa.
Korjatkaa vain jos olen väärässä, mutta ns. lyhytterapiakin kestää enemmän kuin neljä kertaa.
Tämä ei tarkoita etteikö neljäkin kertaa voisi jo auttaa. Itse olen ollut psykiatrin pakeilla ainoastaan yhden tunnin ja jo se omalta osaltaan auttoi tunnistamaan itsessä niitä ongelmia, joista masennus johtuu.
Minulle on ehdotettu psykoterapiaa, kun olen vielä melko nuori ja kymmeniä vuosia työikää edessä. Vähän kyllä pelottaa, sillä minusta tuntuu, että ongelmat psyykkeessäni ovat juuri niitä juttuja, jotka haluan pitää sisälläni. Luulen, että psykoterapia olisi kohdallani erittäin tehokas hoitokeino, mutta todella rankka sellainen. Olen katsonut aiemmin elämässäni fyysistä sairautta sairastaessani kuolemaa silmiin ilman pelkoa, mutta psykoterapia pelottaa.
terapia, lyhyt sellainen, voi olla vaikkapa vain neljä kertaa. Sillä ei tosin ihmeitä varmaankaan voi vielä saada aikaiseksi. Ehkäpä johonkin tiettyyn, kohdennettuun ongelmaan ratkaisu. terapia on varmasti rankkaa, mutta joskus täytynee tehdä töitä paremman tulevaisuuden eteen. Kokemusta on. Tsemppiä elämään :)
Olen aloittanut keväällä, tai kevättalvella terapian jota hieman terapiaksi epäilen...Kävin ensin sairaanhoitajalla ja se oli yhtä tyhjän kanssa!!! Se meni ns. säästä jutteluksi. Vaadin itselleni ammattitaitoisen terapeutin ja sainkin PSYKOLOGIN...mutta nyt mietin että missähän mennään...mitä saatu aikaiseksi...ja alan epäillä ammattitaitoa tälläkin.... Haluaisin OIKEAN, ammattitaitoisen MOTIVOITUNEEN terapeutin...sen saa varmaan VAIN maksamalla...Ei yht.kunnan teraputit kai ole kovin motivoituneita....?? Minulle suositeltu pitkää tarapiaa 3-5 vuotta kuntoutuksessa.
psykiatrilla terapiassa kunnes huomasin köyhtyneeni rahallisesti. Muutenkaan en huomannut niin merkillistä vaikutusta, joten lopetin ja aloin itse toimimaan. Otin uusia harrastuksia, aloin matkustelemaan jne. Joten uusia ulottuvuuksia elämään on parempi vaihtoehto kuin istua kasvotusten pienessä terapeutin ummehtuneessa huoneessa ja tonkia paskakasoja. Paskakasojen tonkimisesta ei saa kun pahan hajun nenään. Ostin lentoliput ja vietin kolme viikkoa Australian rannikolla. Ihailin mahtavaa maata ja Sidneyssä olin viikon. Ei tavitse edes ajatella paskakasoja, niin paljon enemmän auttoi matka ja elämän avartaminen konkreettisesti saada uutta ulottuvuutta.
Ja niinhän se menee niin aikaa ei saa takaisin. Mennyt on mennyttä ja siellä pysyy, niin miksi tonkisin menneitä vuosiani. Kellon pysäyttäminen kun on mahdotonta niin eteenpäin mennään mekaikki kaiken aikaa. Ohoaika meni ja elämämme eteenpäin tämänkin kirjoituksen aikana peräti kolme minuuttia.
Kävin kaksi vuotta terapeutilla. Minusta terapian aikana syyttelee vahempiaan, sukulaisiaan ja tuttaviaan omasta huonosta tilanteesta. Lopettaessani terapian tajusin, että syyllinen omaan tilaansa on ihminen itse. Jokainen täällä oman elämänsä herra on eikä vanhemmat, sukulaiset tai tuttavat. Ite täällä oma elämä järjestetään sellaseks kun halutaan. Turha jauhaa asioita terapeutin kanssa.
1. Terapiassa nousee esille ikäviä asioita ja olo saattaa tilapäisesti huonontua.
2. En minä ainakaan ole syytellyt ketään terapian aikana, mutta olen käsitellyt tilanteita joissa minua on kohdeltu huonosti/epäoikeudenmukaisesti jne. Ja totta kai jokainen on vastuussa elämästään, mutta se, että kenelläkään muulla ei olisi vaikutusta asioihin. Ei kai asia olen niin, että jos tulee esim. pahoinpidellyksi, niin se on ihan oma vika....? Tai jos tulee raiskatuksi, niin se on ihan oma vika?
3. Terapia ei ole asioiden "märehtimistä", vaan nimenomaan käsittelemistä. Jos terapiassa märehditään, niin se on kyllä terapeutin ammattitaidottomuutta.
4, Psykoterapia on rankkaa, koska se on psyykkistä työtä, SE ei ole mitään jutustelua. Sitten on terapiassa tai terapeutissa jotain vikaa. Mutta ensin menee aikaa luottamuksen saavuttamiseen.
Kuten sanottua, psykoterapia ei sovi kaikille.
Mutta hieman tuntuu siltä, että edellä olevat pakenevat ja kieltävät ongelmansa.
Kiva kuulla erilaisia kokemuksia.
Itse siis kävin ekaa kertaa elässäni juttelemassa depressiohoitajalle, joka teki monenmoisia testejä ja mietin koko ajan että haluan pois sieltä! Testi kysymykset oli mun mielestä ihan mielenvikaisille, miten ne liittyy masennukseen? Mulle tuli siellä kauhea olo ja illallla rytmihäiriöitä. En tykännyt, joten perun loput käynnit varmaan, kun täälläkin kuullostaa enemmän turhilta?!
Testejen mukaan en ole ollenkaan masentunut.
.. ja miksi sinne menisit, jos kerran et ole masentunut?
Kävin itse ensin tk:n mielenterveyshoitajalla keskustelemassa josta myöhemmin ohjattiin yksityiselle terapeutille, kela korvasi osan. Kuljin hänen luonaan kaksi vuotta ja sain kultaisia neuvoja miten jaksaisin loppuelämäni kulkea. Pääsin viimekesänä eläkkeelle masennuksen takia 53 vuotiaana. Masennua vaikuttaa vieläkin elämääni, syön edelleen lääkkeitä Sepramil ja Triptyl. Nyt pääsin depressio-kouluun, jolta toivon että opin paljon uusia ajatuksia ja tapoja elämiseen.