Kyynelkin on timantti
Isä, kyllä sen nyt tiedän,
että ei pelkkä vuosien määrä
voi vanhaa kipua hoitaa.
Kiitos, että nyt on aikaa
ja uudenlaista kypsyyttä
surra mikä on surematta jäänyt.
En häpeä kyyneleitä poskellani.
Voin itkeä ja kiittää yhtaikaa.
Ylistyksellä on monta muotoa.
Sade ropisee mökin kattoon
ja kyyneleet sänkypeitteelle.
Isä, elän luontosi tahtiin.
Elämäni rytmin tiedät.
Suvantopaikat itse asetit.
Silloin kyynelkin on timantti.
Ceta Lehtniemi
Isä, kyllä sen nyt tiedän,
että ei pelkkä vuosien määrä
voi vanhaa kipua hoitaa.
Kiitos, että nyt on aikaa
ja uudenlaista kypsyyttä
surra mikä on surematta jäänyt.
En häpeä kyyneleitä poskellani.
Voin itkeä ja kiittää yhtaikaa.
Ylistyksellä on monta muotoa.
Sade ropisee mökin kattoon
ja kyyneleet sänkypeitteelle.
Isä, elän luontosi tahtiin.
Elämäni rytmin tiedät.
Suvantopaikat itse asetit.
Silloin kyynelkin on timantti.
Ceta Lehtniemi
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyyneleetkin voi pyhittää
:) Hyvin sanottu.
Moni asia ei tunnu sillä hetkellä yhtään hyvältä. Ja oikeastaan omia runojaankaan ei välttämättä ymmärrä. Tai, jos ymmärtää, niin vähitellen.
Varovaisesti lähestyt hyvä niin,
usko on kokemus, ei uskonto.
pitkän tien kulkenut tietämätön,
ei Jumala ylistystä pyydä, ei tarvitse palvontaa,
jospa jumala onlkin Rakkaus ?
Ethän säikähdä ?
Eikä siinä Jumalakaan menetä.
Ei luontoa, ei mitään, ei kukaan.
Runosta on jo aikaa. Tuolloin tuore kipu nosti pintaan vanhan varsin suuren ja raskaan asian. Ja kuin yllätyksenä noussut heikkous, kyyneleet, sulattivat jotain vahvuudestani. Osasin itkeä ja kiittää samanaikaisesti. Muotoilin runooni ensin lauseen: "Ylistyksen muotoa tämäkin". Eräs runoni lukija sanoi tuota ilmaisua väheksyväksi, ja hän ehdotti tilalle "Ylistyksellä on monta muotoa".
Kiitos todellakin on välillä äänetön, välillä huuto; joskus se on kyynelin tai yhtä hyvin ilman niitä.
Kyynelin kiitin Häntä, jonka rakkaus minua pehmitti.
Kivusta, heikkoudesta,hiljaisuudesta niin kuuluvasta nousee jotain kaunista, kokenut olet.
Kuinka voikin joku todeta hyvin, jotain sinnepäin " Kun kuuntelet puhettani, sinun ei pidä kuunnella sanojani. Kuuntele hiljaisuutta." Et takerru sanoihin sinäkään. Rakkaus pehmitti sinut, se ei muista kärsimäänsä pahaa ja kuinka kauniisti se kyyneleetkin pyhitää heikkoudesta niin voimallisesti. Ja mitä voikaan enempää tehdä kuin elää tässä sekunnissa läsnä, näkeminen.
Eilen aivan yllättäen sain käsiini vanhasta sukulaistalosta löytyneen rippiraamattuni. Se on muisto seurakunnasta, saatu 2 viikkoa ennen äitini kuolemaa. Nyt on kulunut kymmeniä vuosia.
Miksihän juuri nyt oli tämä kyynelruno noussut mieleeni?
Ihme, että laitoin sen näin esille vieraiden ihmisten kummasteltavaksi.
Saan vielä ajatella runoni kyynellähdettä. Saan muistella.
Saan ajatella runoani. Saan oppia jotain uutta.
Saan olla kiitollinen, kun elämääni on kannateltu.