Onko muilla kokemuksia mustasukkaisesta puolisosta, uusioperheestä kun on kysymys? Eli naisystävä on äärettömän mustasukkainen miehen lapsista. Voiko tämmöinen suhde onnistua koskaan?
Asuimme avoliitossa "perheenä" mutta jatkuvat riidat ajoi meidät erilleen.Minä (mies),hyväksyin puolison lapsen mutta puoliso ei minun. Puoliso oli siis omistushaluinen,en olisi saanut oikeastaan tehdä mitään lasteni kanssa. Kuluttavaa.
Rakkaus meidän välillä oli hyvin suurta ja kemiat kohtasivat joten suru on ollut molemmilla kova.Ikävöimme ja rakastamme toisiamme edelleen kovasti mutta tuleeko meistä ikinä enää perhettä? Sitä ei varmaan kukaan tiedä mutta onko muilla samantapaisia kokemuksia?
Asuimme avoliitossa "perheenä" mutta jatkuvat riidat ajoi meidät erilleen.Minä (mies),hyväksyin puolison lapsen mutta puoliso ei minun. Puoliso oli siis omistushaluinen,en olisi saanut oikeastaan tehdä mitään lasteni kanssa. Kuluttavaa.
Rakkaus meidän välillä oli hyvin suurta ja kemiat kohtasivat joten suru on ollut molemmilla kova.Ikävöimme ja rakastamme toisiamme edelleen kovasti mutta tuleeko meistä ikinä enää perhettä? Sitä ei varmaan kukaan tiedä mutta onko muilla samantapaisia kokemuksia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se taitaa olla yleisempää juuri niin että nainen omii miestä kun että mies tekisi samaa.
Tosin uskon, että nuo lapsille mustasukkaiset naiset on harvassa, ja suurin osa hyväksyy
miehensä lapset ilman muuta, ja osaa olla suhteessa se aikuinen.
Itse tunnen yhden tapauksen jossa ystävämme löysivät toisensa, niin että nuorimmatkin lapset oli jo päälle kymmenen. Nainen heittäytyi hankalaksi, arvosteli miehen lapsia ja oli sitä mieltä että parisuhde tulee aina ykkösenä ja lapset kakkosena (naisella oli myös omia lapsia)
Heidän liittonsa karahti ainakin karille aika nopeasti. Mutta uskon, että nainen pystyy kyllä tunteitaan ja käytöstään muuttamaan jos sitä riittävästi haluaa.
ajattelen niin, että uusperheessä nimenomaan sen parisuhteen oltava etusijalla ja todella vahva, jotta kestetään kaikki sun ja mun ja meidän lapset eksineen ja kulttuureineen ja tapoineen. Sehän ei tietenkään tarkota, että lapset jäisi paitsi jostain tai olisvat kakkosia. Miksi ylipäätään pitää asettaa ihmisiä johonkin järjestykseen? Mielestäni ns. ydinperheet kaatuvat usein juuri siihen, että parisuhde on jäänyt taka-alalle, on keskitytty lapsiin ja heidän asioihin, eikä aikaa jää yhdessä miehen/naisen kanssa kahden olemiseen. Uusperheessä tälläiseen on mahdollisuus, asettaa parisuhde tärkeälle sijalle. Uskon, että silloin lapset ja koko perhe voi hyvin, kun aikuisetvoivat hyvin, on omaa ja yhteistä aikaa kaikilla.
Oletteko käyneet puhumassa tilanteesta ammattiauttajalla? Tehkää kaikkenne ja enemmän että saatte homman toimimaan, jos todella teidän suhde on sitä mitä kirjoitit. Ei missään nimessä pidä mennä luovuttaa helpolla! Käytätte kaikki keinot, niin sitten ainakin tiedätte että olette yrittäneet parhaanne.
Olen itse elänyt uusperhe arkea 2vuotta. Miehelläni edellisestä liitosta yksi lapsi, joka on nykyään meijän luona n.kerran kk kun asuu 200km päässä. Lomat tietty on meijän luona kokonaan (kesäloma jaetaan). Mutta mutta, kyllä tässä meijänkin matkalla varrella on haasteita ollu.. Sitä ei edes aina tajunnu mistä mitkäkin tunteet ja ajatukset johtuu. Ja päätimme mieheni kanssa, että jos jotain asiaa emme saa keskenään avautumaan, niin haemme ammattiapua. Olemme toistemme sielunkumppanit, ja teemme kaikkemme. Kerran oli vähältä, että meinasimme mennä ammattiauttajalle, mutta kun kaikessa ymmärryksessä ja ajan kanssa puhuimme ja puhuimme "kyllästymiseen asti" asioista mitkä mieltä painaa, niin se kyllä helpotti ja auttoi. Olemmekin aina pitäneet siitä kiinni, että pitää puhua kaikista tunteista vaikka kuin tuntuisi hankalalta/hölmöltä. Ja se on meillä auttanu. Tsemppiä teille!! :)
juuri tuonlaisista syistä mieheni kanssa keskustelemassa perheneuvolassa tai joku tuollainen vastaava paikka. Itse emme kokeent sitä hyväksi, koska sinne mennessämme tilanteet eivät olleet koskaan päällä, ja sovussa juteltiin ja lähdettiin ilolla kotiin..todellisista tunteista emme uskaltaneet siis siellä puhua...Suosittelen kuitenkin sellaista, tuskin on mitään hävittävää jos rakkautta suhteessanne vielä on! :)
Tsemppiä!
P.S me ollaan mieheni kanssa taistelijoita..yhdessä edelleen, vaikka vaikeaa todellakin välillä on!
tuolla ammattiauttajalla käyminen, jos ei siellä oikeasti puhuta niistä asioista, jotka suhteessa mättää.
Itse tunnustan, että olen ollut mustasukkainen mieheni lapselle (vaikka kohta sataakin paskaa niskaan!), koska lapsen muutettua meidän luoksemme, ei parisuhteellemme ole jäänyt aikaa. Nyt lapsen ollessa vähän isompi, eikä enää niin kiinni isässään, voisi meillä joskus ollakin aikaa olla kahdestaankin. Viiteen vuoteen emme ole käyneet missään kahdestaan, koska lapselle ei ole hoitajaa! " Vieraita" hoitajia ei mies, eikä lapsi halua ja tuttuja ei ole, lapsen äiti on kuollut. Nyt lapsi on sen verran iso, että osaa vähän aikaa olla itsekseenkin kotona (jos kävisimme esim elokuvissa tai syömässä, ei toki yötä pois!) Myös yökyläilyt kavereiden luokse ovat tulleet kuvioihin, mutta silloin pitää koko ajan olla varuillaan, jos ikävä yllättääkin ja lapsi pitääkin hakea kotiin nukkumaan! Yökylästä soittaa myös monta kertaa illassa isälleen, joten eipä se kovin rentouttavaa yhdessäoloa ole, kun miehen puhelin pirisee koko ajan!
Illalla mies "nukuttaa" lapsensa, siis lukee iltasadun ja juttelee vieressä noin tunnin verran, sitten onkin kello jo sen verran, että olen itse niin väsynyt, että käyn jo nukkumaan, joten iltaisinkaan ei kahdenkeskistä aikaa jää.
Tässä kaikessa on tietty se huono puoli, että enpä juuri enää edes kaipaa sitä kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Yksinkin viihdyn ihan hyvin!
Halusin vaan sanoa sinulle "äitipuoli 24/7", että voimia sinulle kovasti!! Ei kovin mukavalta tuo tilanne kuullosta.. Oletko puhunut avoimesti miehellesi tunteistasi? Toivottavasti. Ja toivottavasti hän ymmärtää ja haluaa myös muutosta teidän elämäänne, eihän noinkaa voi jatkua.. johan te ajaudutte ennen pitkään ihan erillenne.. ):