Se odotettu päivä tuli eilen. Tein raskaustestin illalla ja muutaman minuutin odottelun jälkeen testissä näkyi kaksi kirkkaanpunaista viivaa. Olin samalla innoissani ja kauhuissani.
Tulin ensimmäisen kerran raskaaksi tämän vuoden alussa ja ensimmäisen keskenmenon koin toukokuussa. Olin surun murtama. Olimme odottaneet raskaaksi tulemista innokkaasti ja kun se koitti, niin mieheni meni heti kertomaan ilouutisen melkein kaikille. Itse olin vähän varovaisempi ja aina onnitteluja kuullessani sanoin kaikille, että katsotaan nyt, tämähän on vielä niin alussa. Päivää ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä se sitten tapahtui - illalla alkoi veren tulo ja vatsakrampit. En ollut uskoa sitä ensin todeksi ja miehenikin kiisti asian. Muutaman päivän päästä hyväksyimme asian, mutta suru jatkoi vielä pitkään.
Nyt mieltäni painaa tuleva raskaus ja keskenmenon riski. Mieskin sanoi eilen etten nyt liikaa intoilisi, kun aina on riski, että menee kesken. Niin sitten ei tulisi niin kovasti paha mieli, niinkuin viime kerralla. Tuo lausahdus hiukan kirpaisi. Tottakai jo odotan ja unelmoin tulevasta pienokaisesta, enkä voi tunteitani päättää.
Nyt toivoisinkin kuulla kohtalotovereista. Kuinka jaksoitte ja koitte keskenmenon jälkeisen raskauden? Itse päätin etten tällä kertaa halua, että kukaan kuulee raskaudesta heti, sillä oli aivan kamalaa kuunnella ja vastailla ihmisille, jotka välittivät surunsa km:n jälkeen, silloin kun oma surukin oli vielä suurimmillaan.
Tulin ensimmäisen kerran raskaaksi tämän vuoden alussa ja ensimmäisen keskenmenon koin toukokuussa. Olin surun murtama. Olimme odottaneet raskaaksi tulemista innokkaasti ja kun se koitti, niin mieheni meni heti kertomaan ilouutisen melkein kaikille. Itse olin vähän varovaisempi ja aina onnitteluja kuullessani sanoin kaikille, että katsotaan nyt, tämähän on vielä niin alussa. Päivää ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä se sitten tapahtui - illalla alkoi veren tulo ja vatsakrampit. En ollut uskoa sitä ensin todeksi ja miehenikin kiisti asian. Muutaman päivän päästä hyväksyimme asian, mutta suru jatkoi vielä pitkään.
Nyt mieltäni painaa tuleva raskaus ja keskenmenon riski. Mieskin sanoi eilen etten nyt liikaa intoilisi, kun aina on riski, että menee kesken. Niin sitten ei tulisi niin kovasti paha mieli, niinkuin viime kerralla. Tuo lausahdus hiukan kirpaisi. Tottakai jo odotan ja unelmoin tulevasta pienokaisesta, enkä voi tunteitani päättää.
Nyt toivoisinkin kuulla kohtalotovereista. Kuinka jaksoitte ja koitte keskenmenon jälkeisen raskauden? Itse päätin etten tällä kertaa halua, että kukaan kuulee raskaudesta heti, sillä oli aivan kamalaa kuunnella ja vastailla ihmisille, jotka välittivät surunsa km:n jälkeen, silloin kun oma surukin oli vielä suurimmillaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mielestäni tämä motto on hyvä kaikille, jotka stressaa keskenmenoja yms...
"Tulevaa ei kannata murehtia etukäteen. Muuten sitä joko murehtii turhaan tai joutuu murehtimaan kahdesti".
En ole itse keskenmenoa kokenut, mutta kylläkin stressasin koko alkuraskauden enkä osannut nauttia. Näin jälkikäteen olen monesti miettinyt, että eikö olisi voinut nauttia täysillä ja murehtia vain sitten jos aihetta on. Luulen, ettei se tee surua yhtään pienemmäksi, vaikka elääkin mentaliteetilla "en uskalla iloita jos kuitenkin se menee kesken". AInakin pienen ihmisen elämästä on joku iloinnut, vaikka jotain pahaa tapahtuisikin. Toivottavasti muistan tämän jos vielä joskus olen raskaana ja jännään tulevaisuutta, nythän se on hyvä sanoa, kun en ole :)
Onnea odotukseen, älä pelkää turhia vaan nauti!