Tulliportin..

Mieltäni on suuresti askarruttanut onko kyseinen nimi alkujaan saanut nimensä niin, kuin pikaisella miettimisellä voisi päätellä.
Olen omissa tutkielmissani tullut siihen tulokseen, että kyseessä on aivan erilainen lähtökohta nykyiselle "Tulliportinkatu"-nimelle kuin julkisuudessa on esitetty.
Mitä ilmeisemmin kyseisen kadun varrella, tai sen välittömässä läheisyydessä on sijainnut joskus aikaisemmin vanhempaan ikäluokkaan kuuluvien naisten hoitokoti ja sen nimi on jossain vaiheessa siveliäisyys-syistä käännetty päinvastaiseen muotoon.
Tämä on todistettavissa kun luette "T-U-L-L-I-P-O-R-T-I-N" lopusta alkuunpäin!
5526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jutullasi. Siinä on varmaan perää, sillä missään muualla ei ole niin alistettuja ja toisiaan alistavia ja nokkimistaitoisia takanapäin olevia naisihmisiä kuin K-iportinkadulla päin Hokemasuussa!

Äänestä
  • tarkoitat, vaan haitanneeko tuo lentoliikennettä. Olkoot.

    Äänestä

"Leppis" hoki jo 70- luvulla.

Äänestä

Entä kaupungin nimi Joen ..suu. Eli pelkässä pornossa eletään. Myös kansainvälisyys ei ole uusi asia tässä läänissä..

Äänestä
  • aikoinaan siellä oli asunut iloisemmanpuoleinen naisimmeinen sukunimeltään Mantsi. Harvemmin on kukaan ansainnut olemuksellaan niin suurta kunniaa, että kokonainen kunta olisi saanut nimensä yhden ihmisen mukaan, mutta rouva/neiti Mantsi on tuossa onnistunut. Nimi tuli kuin entiselle naisministerille faksi; täysin yllättäen ja pyytämättä!
    Ehkä jollain on asiasta tarkempaa tietoa, mutta noin olen joskus kauan sitten Ilomantsin nimen synnyn kuullut tai lukenut. Kuukkeli ei käyttämälläni hakusanoilla osannut kovin paljon tätä asiaa valaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Johan Lewis kirjoitti:

Mieltäni on suuresti askarruttanut onko kyseinen nimi alkujaan saanut nimensä niin, kuin pikaisella miettimisellä voisi päätellä.
Olen omissa tutkielmissani tullut siihen tulokseen, että kyseessä on aivan erilainen lähtökohta nykyiselle "Tulliportinkatu"-nimelle kuin julkisuudessa on esitetty.
Mitä ilmeisemmin kyseisen kadun varrella, tai sen välittömässä läheisyydessä on sijainnut joskus aikaisemmin vanhempaan ikäluokkaan kuuluvien naisten hoitokoti ja sen nimi on jossain vaiheessa siveliäisyys-syistä käännetty päinvastaiseen muotoon.
Tämä on todistettavissa kun luette "T-U-L-L-I-P-O-R-T-I-N" lopusta alkuunpäin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu