Omatekoinen uistin pelasti kesän

Omatekemä

Pari kesää sitten järven pohjaan jäi lusikkauistin. Sillä oli edellisinä kesinä saatu paljon kuhia, joten menetys harmitti. Mikään muu lusikka tai vaappu ei ollut pysynyt samaan, eikä nykyäänkään yksikään pakeissani olevista uistimista ole vastaavaan pysynyt.

Paitsi tämän menetyn uistimen jäljitelmä. Tein siitä keväällä kopion, kun en yrityksistäni huolimatta saanut samanlaista uistinta enää mistään. Kyseessä oli vuosiuistin 2006. Pistin kopioon hieman omaakin, eli tein siitä hieman leveämmän ja varustin se isommalla helmellä kuin mitä alkuperäinen oli. Värikään ei ihan täysin täsmännyt, sillä alkuperäinen lusikkahan oli tehtaan tekemä ja maalaama. Mutta kyllä tuo valitsemani punakulta-väriyhdistelmä näytti toimivan siinä missä tehdasvärikin.

Kopio näytti toimivuutensa jo ekalla reissulla ja parin tunnin heittorupeaman tuloksena oli kolme kuhaa, kaksi haukea ja yksi iso ahven. Ahven oli iso plussa, joten olin tyytyväinen kun kopio kelpasi myös ahvenelle.

Toinen reissu oli yhtä hyvä, eli kuhaa tuli. Hyviä kuhatärppejä oli muutenkin paljon, kuten oli edelliselläkin kerralla. Pari haukeakin löysi taas tiensä ruokapöytäämme. Kävin samana päivänä vielä toisenkin kerran ja saaliina oli kolme kuhaa.

Eräällä kerralla kokeilin heitellä muita pakeissani olevia lusikoita ja vaappuja, mutta yksikään kaupan tekele ei antanut mitään. Ei niillä muutenkaan ole kalaa tullut niin, että kannattaisi kehumaan ruveta. Hieman siinä ketutti, kun rahaa oli niihinkin uistimiin mennyt aika läjä. Eipä siinä muuta kuin oma tekele siiman päähän ja uusi yritys. Jo muutaman heiton jälkeen oli mittakuha kiinni. Tämä sai kohta kaverin, ja toisenkin. Hetken päästä yksi alamittainenkin kokeili lusikkaa suuhunsa. Takaisin järveen vaan.

Kesän muillakin kalareissuilla oma tekele toimi odotetusti, joten olin kopiooni enemmän kuin tyytyväinen. Oli minulla mukana yksi hopeinenkin oma tekele, jonka olin teipannut holoteipillä oman mieleni mukaan. Hieman kultaista, oranssia ja keltaista keltaista teippiä hopeiseen runkoon ja se oli siinä. Silläkin tuli kaksi kuhaa ja yksi ahven.

Näemmä kannattaa itsekin tehdä lusikoita, joten jos joku oma suosikkisi on jäänyt pohjaan, eikä vastaavaa saa enää muualta, niin ei muuta kuin muistikuvaa tarkastelemaan ja sitten vaan työstämään se metalliin. Työ voi palkita varsin mielekkäästi, kuten itsekin sain sen huomata. Nyt on tarkoitus tehdä pari samanlaista lusikkaa varalle, jotta pysyisi kalansyrjässä kiinni.

Kireitä siimoja kaikille!

5

749

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nusuttaja

      VAGINA pelasti Juhannuksen..ja on ollut senjälkeen tosi ahkesassa käytössä. Turun Itäinen Maamiesseura vuokraa sitä halukkaille 28€/vrk. (Kysy Hemmoa)

      • toyotayKuski

        Woiko tuosta päivävuokrasta tinkiä?


      • Nusuttaja
        toyotayKuski kirjoitti:

        Woiko tuosta päivävuokrasta tinkiä?

        se on edullisempi, jos ottaa vaikka viikoksi:)


      • tötttöööröööö!

        ja sitten sä heräsit housut märkinä.......


      • Nyrkki Kyllikki
        tötttöööröööö! kirjoitti:

        ja sitten sä heräsit housut märkinä.......

        oli kurapaskat housus..onnee vaan witusti ja huonoo kalaonnee sinnekin päin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      163
      10585
    2. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      88
      7481
    3. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      106
      7367
    4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      3
      7336
    5. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      22
      7311
    6. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      42
      7259
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      6662
    8. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      29
      6496
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      84
      5720
    10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      48
      5505
    Aihe