Juuri näinä aikoina ensimmäiset ns. saappaat jalassa tehdyt sodan jälkeen syntyneet lapset tulevat vanhaan/entiseen 65 vuoden eläkeikään. Riippuu tietysti siitäkin milloin mitkäkin joukot kotiutettiin, mutta ainakin meillä päin ensimmäiset suurten sodanjälkeisten ikäluokkien lapsoset syntyivät syyskesällä
-45. Kuulutko heihin, olisi mukavaa kuulla montako meistä luuraa tällä palstalla? Ja jos kuulut joukkoon, niin oletko ollut jo kauankin eläkkeellä, oletko juuri jäämässä eläkkeelle vai jatkatko vielä työurallasi?
-45. Kuulutko heihin, olisi mukavaa kuulla montako meistä luuraa tällä palstalla? Ja jos kuulut joukkoon, niin oletko ollut jo kauankin eläkkeellä, oletko juuri jäämässä eläkkeelle vai jatkatko vielä työurallasi?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Jäin varhennetulle eläkkeelle heti täytettyäni 60.Opettajana sain valita tämän vaihtoehdon joo hyvissä ajoin. Kyllä riittikin yli 30 v niin kuluuttavassa työssä.
Minusta vielä reppu selässä.
Toivutaanko koskaan traumoistamme??
Tuskin. Aika pihalla on ainakin mun ikäiset ellei sitten ole jo paremmissa porukoissa.
Isä ja Äiti ainakin elää vielä minun vauhdikasta lähtööni kotoa. Aikaa kun ei saatu muuta perintöö kuin kaksisataa metriä etumatkaa.
Voi ähmelön käki, eikö tosiaankaan ole enempää saappaat jalassa tehtyjä tällä 60 -palstalla kuin kaksi varmaa ja yhtä eppäillään, niinkuin sanonta kuuluu? Ajattelin että meitä löytyy pilvin pimein. No ei sitten.
Kansakoulussa luokallani meitä oli tosi monta, oikea rypäs. Muistan kun mentiin neljännelle luokalle, niin meitä oli yhteensä 44 oppilasta - ja samaan luokkaan kaikki! Viides, kuudes ja seitsemäs luokka oli kaikki yhdessä ja samassa luokassa. Mitähän sielläkin oppi kun eri asiat piti opettaa kaikille luokille? 1944, -43 ja
-42 syntyneet ikäluokat oli huomattavasti pienempiä.
Muuten: suhtautuminen meihin syyskesällä/syksyllä -45 syntyneisiin (ainakin minuun) oli joskus aika jännää. Jos syntymäaika joskus tuli puheeksi vieraammassa seurassa, niin vanhempi väki usein vilkaisi toisiinsa ja saattoivatpa naurahtaakin, vaikka toki hyväntahtoisesti. Selvisihän syy aikanaan... ;-)
Liekö muilla viiteryhmään kuuluvilla samanlaisia kokemuksia?
saappaat jalassa tehtyjä, v.1943. Vaan ei olleet omat miehet vielä kotiutettu. Kyllä historia olisi ihan muuta, jos puhuttaisiin totta. Sukututkijat ovat myös sellaisia hipsuhelmoja, joille ei sovi muu kuin väärennetyt totuudet ja tärkätyt pitsikaulukset mummoilla, sukukuvissa.
Todellinen historia olisi varmaan paljon antoisampaa, myös niille sodan aikana tehdyille lapsille, joilla virtaa vain 50% suomalaista verta suonissaan. Rotusekoitukset ovat kyllä monesti kauniimpia kuin 100% yhden kansan jälkeläiset.
Ja luokatkin ainakin Tampereella olivat 40-päisiä alusta lukioon asti.
Suuret ikäluokathan syntyivät 46-50, ja -47 taisi olla suurin. Sitten -48, ja kolmas muistaakseni -46.
En kuulu sinun ryhmääsi, vaan tuohon suurimpaan.-47 syntyneisiin. Vanhempani tapasivat vasta sodan loputtua.
Jäin tai sain jäädä 56v: ensin putkeen ja nyt olen eläkkeellä. 40v: töitä paiskineena.
En antaisi mitään pois,nautin toistaiseksi.
ALKOIVAT syntyä jo syyskesällä 1945. Riippuen juuri rintamalla olleiden (ja henkiin jääneiden) kotiuttamisajankohdasta. Tästä ikäluokasta ei kuitenkaan ehtinyt tulla läheskään yhtä suurta kuin seuraavina vuosina syntyneistä, koska lasten "toimitusaika" oli ja on jotain 9 kk:n paikkeilla. Eli kyllä 1945 syntyneet (ainakin kotiuttamisen jälkeen siitetyt) kuuluvat suuriin ikäluokkiin.
Ja heistä ensimmäisiä tässä olen peräänkuuluttanut, mutta eipä tunnu montaakaan löytyvän. Ihme ja kumma.
Ei sen puoleen - kyllä varmaan monia sodan aikana ja heti sen jälkeen syntyneitä voidaan oikein hyvin kutsua saappaat jalassa tehdyiksi... ja eikö lie joskus jäänyt suksetkin jalkaan? - Tämän muuten kuulin Hämeessä viime kesänä, joten lentää se huuli sielläkin.
1945 syntyneenä muistan kun esimerkiksi kouluissa oli oltava aamu- ja iltavuorossa, lapsia oli niin paljon, joten kyllä sitä suuriin ikäluokkiin kuuluttiin!
Tilastokeskuksen mukaan, suuret ikäluokat ovat syntyneet 1946-1950.
Vuositasolla tosiaan on niin. Mutta katsopas tilastoista vuoden 1945 toisen vuosipuoliskon syntyneet ja vertaa vähän. Lähteestä ja kirjoituksen/esityksen aiheesta riippuen meidät vuoden -45 lopulla syntyneet joko otetaan mukaan kun sodan jälkeen syntyneistä suurista ikäluokista puhutaan, tai sitten ei. Esim. kouluissa eron huomasi vuoden 1944 ikäluokkaan verrattuna selvästi. Tilastoistahan senkin näkee jos kiinnostaa.
Aloitin ketjun nimenomaan siksi, kun halusin peräänkuuluttaa muita syksyllä 1944 kotiutettujen rintamamiesten "saappaat jalassa tehtyjä" jälkeläisiä. Minulla kun on kunnia kuulua elokuussa -45 syntyneisiin jotka käsittääkseni ovat niitä ensimmäisiä (ainakin meidän luokalla vaikka kuinka monta). Olisi mukavaa jos vielä muutama "kohtalotoveri" ilmoittautuisi. Lähden tästä reissulle, joten valitettavasti en ehdi vastailla ja kommentoida pariin viikkoon.
noita :)
P.s. sori oli ihan pakko, en voinu vastustaa..kiusausta :)
Täällä meillä päin on aikalailla näitä sukset jalassa alkuun laitettuja, ja 45 syntyneitä. Mutta olen jo joskus kertonut että on myös näiden alaluokilla olleista jopa yli puolet miespuolisista siirtynyt sinne tuntemattomuuteen, kuten monisen niin haluaa ymmärtää ? Ovat siis kuolleet nuorena.
Hoksasit juur tuon aloitukseen ihan tarkoituksellisesti ymppäämäni viestin 70-luvun tv-ohjelmasta Vaimoni on noita. Siitä on kehitelty ex tempore hauskaa tilannekomiikkaa varmasti paljonkin. Esim. näin joskus rempseässä (hmmm ;-/) illanvietossa jonkin pohjoispohjanmaalla sijaitsevan pikkukaupungin kauppaklubilla - sillä iloisella 70-luvulla: Vaimoni ei ole näitä, hän on noita... ;-)
Oli muuten punatukkainen.
Italiasta vankileiriltä vasta -47.Veli-48 minä-49 sisko-53.Kaikki töissä.
eli isä oli tuon välin sodassa ja sotasairaalassakin aina muistellen niitä tapahtumiaan aikanaan itkien ja minä lapsonen olin hänen lempilapsensa, kuoli kyllä jo 54vuotiaana jo.
Ja mulla on nykyään osteoporoosia, leikkuussa sanoi lekuri, että kuin kirkasta lasia osa luusta, joo, kerroin että sirpaleista olen koottu kun iskä oli sodassa sen neljä vuotta ja risat!
Veljeni -49 ja -52 ja tuo nuorin veljeni tervein, ei mitään sairauksia hänellä edes vielä!
Muilla kaikenlaista mm. astmaa, verenpainetta ja kilpirauhasta, vanhimmalla tytöllä, mutta kait se sota-aika teki tehtävänsä meille muille sisaruksille, jaa-a, lienee osa suvussa kiertäviä tautijuttuja!
Mutta mennään pv kerrallaan eteenpäin!
Sinulla olisi varmaan Tarina kerrottavana isäsi sotaretkistä, isolla teellä. Kerrotko!?
muistoja isä itkien kertoi!
Hänelle jäi mm jalkoihin sirpaleita ja ehkä muuallekkin, koska oli "mustelmilla paikat", ja kovia kipuja joita "lääkitsi viinalla" aikoinaan...
no Aunukset, Kiestingit ja muut paikat ehti kiertää ennen sairaalaan menoa, "tuliaisina oli mm ihmemitalleja", kait venäläisten ns nykyisin pinssejä ja paljon, en tiedä oliko tapettuija vai vainailta ne otettu!
Vielä on puukontuppi mulla "perintönä" jossa lukee mm. Kiesting, että kauheuksia on ollut.
Ja oli venäjän sanakirja hänellä, josta on jäänyt sanontoja. mm hyvää huomenta ja päivää jne, jotka kyllä osaan ulkoa, vaikka en ollut syntynytkään silloin, mutta jälestäpäin olen ne nähnyt ja lukenut, ja olen ent. Leningradissa käynyt aikanaan pari kertaa vuosia sitten.
Kapitalistit vai mitä ne olivatkaan silloin, olivat etsineet häntä mm. ja silloin kun vetivät autojen perässä...ihmisiä....paenneet kodin vintille...huh....
Paljonhan isä kertoi, mutta en jaksa enää niistä täällä kertoa miten rankkaa se sota oli, vaikka olin vasta 10v kun hän kuoli sitten!
Muistan tosi paljon ja siskoni on kertonut tosi paljon isän sodasta tulleista asioista, mutta mitä niistä muisteleen enää....ollaan rauhassa-....
Etkö voisi kuitenkin pitstää muisteluitasi "paperille", helppoahan se on kun tietsikkaa muutenkin käytät? Jälkipolvila varten nimenomaan. Heille on varmasti erittäin tärkeää, että kerrot mitä muistat isäsi sota- yms. kertomuksista. Ne jutut jos mitkä ovat tärkeää historiaa, sekä koko kansakunnalle että varsinkin teidän lapsille ja lastenlapsille.Tärkeintä on että kirjoitatte niinkuin muistatte isänne kertoneen, ja perusfaktat. Jos joku nuoren polven väestä innostuu, niin siitähän saa myöhemmin kokoon vaikka kirjan kun täydentää Puolustusvoimien arkistojen tiedoilla ko. sotatantereista. Mukana olleiden kokemukset ovat niin arvokas perintö että emme sitä nykypäivänä voi käsittää.
Ethän sisaresi kanssa vie isäsi sotakokemuksia ja -kertomuksia hautaan? Sieltä niitä ei enää saa kukaan kaivettua esiin.
Olen syntynyt alkuvuodesta -44. Isäukko oli saanut lomaa -43 vuoden puolella. Pistänpä aiheeseen liittyvän juttun mukaan. Olipa Vääpeli kyselly sotamieheltä, lomalappua antaessaan että "mitäpä sitä mosuri tekee ensimmäiseksi, päästyään kotiin"? Nain, vastasi sotilas. Mitä seuraavaksi, Vääpeli tivasi. Nain, kuului vastaus. No mitäs sitten, Vääpeli kysyi jo kiinnostuen todella aiheesta. Nain, kuului varma vastaus. No mitä sitten,uteli Esimies. Otan varmaankin sukset pois jalasta, kuului hieman epävarma vastaus.
Täytin viime perjantaina 66 v, eli olen aivan viimeisiä sota-ajan lapsia. Synnyin sillä aikaa kun kahta enoani oltiin hautaamassa. Kun talossa oli muistojuhla (hautajaiset), niin pappi samalla reissulla kastoi minut. Sain nimeni enojeni mukaan. Eläkkeellä olin puolitoista vuotta, mutta tein sitten puolen vuoden työputken ja nyt olen ollut uudestaan eläkeläisenä kuukauden. Olisihan sitä juttua vaikka kuinka paljon, mutta tämä näin aluksi.
Olen alkuvuodesta 46 syntynyt. Kuulemma isä oli koputtanut oveen kotiin tullessaan ja hihkaissut, arvaas millä koputan.
Eläkkeellä ollut pari vuotta, 46 vuotta tuli palveltua samaa työnantajaa.
Emme nykyaikana osaa edes kuvitella sota-ajan tilanteita. Sota siis jatkui vielä elokuussa -44? Voi miten surullista että kaksi äidin veljeä meni samaan aikaan, onneksi synnyit iloksi ja uudeksi toivoksi en ihmettele nimivalintaa ollenkaan. Kerro ihmeellä lisää, mitä muistat tai olet kuullut. Kaikki tiedot siltä ajalta ovat dokumentaarista Suomen ja sotaan osallistuneiden perheiden historiaa. Monet antoivat kaikkensa: elämänsä. Usein tuntuu, että yksityisen pienen ihmisen hengen uhraaminen on aivan liian suuri "lahja" kotomaallemme. Mutta toivo eli!
Ja vielä uskollisista uskollisin, ainakin työnantajaasi kohtaan ;-)
Miten ihmeellä olet ehtinyt 46 vuotta töissä olla, en millään ehtinyt samaan vaikka olen puoli vuotta vanhempi. Eikä ollut sotaväkeäkään harmina. -66 aloitin ja nyt olen lopettelemassa, "täysin palvelleena" 65 vuoden iässä. Olen vähän ylpeäkin siitä että olen ollut töissä näin vanhaksi (plääh mikä sana!), tosin viime vuosina osa-aikaeläkeläisenä mutta kuitenkin. Harva työpaikallani tai tuttavapiirissäni on ollut töissä 65-vuotiaaksi asti.
Moni aloitti työt jo vajaa 15-vuotiaana, kuten minäkin.
Vuonna 62 keskikoulun jälkeen töihin ja 2008 eläkkeelle. Ei siitä historiankirjat juurikaan innostu. Paikkakunnallamme oli kaksi suurta työnantajaa ja niistä valikoitui toinen, vähän sen mukaan olivatko vanhemmat tai kaverit jommassa kummassa. Niissä siten pysyttiin jollei muutettu toiselle paikkakunnalle. Työpaikat olivat turvallisia, niinpä suuri osa väestä rakensi talonsa tänne eikä täältä monikaan muuttanut pois. Voisi sanoa että paikkakunta oli vähän sisään lämpeävä mutta väki oli suhteellisen tyytyväistä. Niukkuutta oli mutta niin oli naapurillakin.
Ajat kuitenkin muuttuvat ja nykyään toinen suurista työnantajista on lopettanut kokonaan ja minunkin entinen työnantaja supistunut kovin pieneksi. Uutta teollisuutta tullut paikkakunnalle ja muuttoliike ollut suurta. Kantaväestön ja muuttaneiden välille syntyy silloin tällöin pieniä konflikteja ja vanha yhteisöllisyys on kadonnut.
Elämä kuitenkin jatkuu. Eläkeläisenä tekemistä riittää joskus liiankin kanssa ja kun terveyskin on kohtuullinen niin täytyy olla tyytyväinen. Olemme olleet etuoikeutettu ikäluokka siinä mielessä ettemme ole joutuneet kokemaan sotaa, varmaan ainoana historian saatossa.
Työuran oltua noinkin pitkä eläkekin on ihan kohtuullinen, riittää jopa matkusteluun.
uusio eläkeläinen, kun vasta päiviäsi vietit. Itse täytin samat vuodet jo helmikuussa ja saman tapainen olen: moneen kertaan olen "lopettanut" työt, mutta hetken kun huokaisee, taas tulee lähdettyä...
Tuo oli muuten tapana entisaikaan: antaa kuolleen nimi uudelle tulokkaalle. Meidänkin suvussa tehtiin niin, Erkkejä ja Penttejä taitaa olla saman verran tällä ja tuolla puolen rajan.
ensin jäin eläkeputkeen 2001, 2005 työttömyyseläkkeelle ja nyt joulukuun alusta vanhuuseläkkeelle. Olen syntynynyt marraskuun lopussa 1945. Saas nähdä millaisen lopullisen eläkkeen saan, työttömyyseläkkeestä kun pihistettiin se tulevan ajan lisä, joka nyt siihen tulee. Tähän asti olen saanut lisäksi kansaneläkettä pikkuisen. Itse luulen, että ei se miksikään muutu, työeläke ehkä vähän nousee, mutta sitten kansaneläke jää pois. Saapas nähdä.
elakkeelle jo 3vtakaperin 57 vanhana,eli olen 49 syntynyt ja kuulun viela suuriin ikaluokkiin..niinkuin v50 syntyneetkin
en ole varma oliko minut tehty'saappaat jalassa',ainakaan siina yhdessa'jalassa' ei ollut saapasta,tai sitten siina oli reika..
Eiköhän Sinun kohdallasi oltu ehditty ottaa saappaat jalasta jo moneen kertaan sodan jälkeen, ja pistää takaisinkin. Jollet sitten muhinut äidin masussa vuositolkulla. Suuriin ikäluokkiin tietysti kuulut.