Hän jota rakastin ei ole täällä.
Hän lähti sade hiuksillaan.
Nyt tuuli hiljaa itkee vetten päällä,
ja kylmä kaste peittää maan.
Hän jota rakastin yön syliin lähti.
Hän jossain kulkee yli nurmikon.
Nyt lempeästi loista, taivaan tähti.
Hän ehkä yksinäinen tänään on.
Hän jota rakastin on poissa, poissa,
vaan lämpönsä hän jätti sydämeen.
Näen hahmon heijastuvan ikkunoissa
ja yhä kuulen äänen vaienneen.
Hän jota rakastin käy yli sillan
vaan sydäntäni yhä soittaa hän.
Ja aina saapuessa uuden illan
käyn hänen kanssaan halki pimeän.
Hän jota rakastin – ei ole toista.
Sain kerran lahjan kaikkein suurimman.
En avaruuksista, en maailmoista
voi löytää toista, häntä rakastan.
Hän lähti sade hiuksillaan.
Nyt tuuli hiljaa itkee vetten päällä,
ja kylmä kaste peittää maan.
Hän jota rakastin yön syliin lähti.
Hän jossain kulkee yli nurmikon.
Nyt lempeästi loista, taivaan tähti.
Hän ehkä yksinäinen tänään on.
Hän jota rakastin on poissa, poissa,
vaan lämpönsä hän jätti sydämeen.
Näen hahmon heijastuvan ikkunoissa
ja yhä kuulen äänen vaienneen.
Hän jota rakastin käy yli sillan
vaan sydäntäni yhä soittaa hän.
Ja aina saapuessa uuden illan
käyn hänen kanssaan halki pimeän.
Hän jota rakastin – ei ole toista.
Sain kerran lahjan kaikkein suurimman.
En avaruuksista, en maailmoista
voi löytää toista, häntä rakastan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kivaa että vaihteeksi näkee runojakin täällä. Tämä runo on tosi kaunis.
Taidekoulun vessa on likainen
mieslehtori iloluontoinen
alaston perse edessäni
häneltä sain ensihätääni
ei kerta homoa tee
Aikojen kautta,vuosien takaa mieleeni muistoja,
haikeita sataa.
Kaks oli ihmistä, ujoa nuorta,eivät he avanneet
toistensa kuorta.
Hetki vei nuoria suuntaan ja toiseen,kukaan ei
tiedä,miks syytä moiseen.
elämä kantoi ,tunteiden teillä,yhteistä tietä ei
ollut heillä.
Askelten jäljet vierellä hiekan,katosi leikaten terävän miekan.
Ylös ja alas vuosia karttui,kumpikin nuorista aikuiseks varttui.
Ajatus kummankaan ei toisen luona, miks ei siis hetkenä aikana tuona.
Ylhäällä joku pohti ja mietti, heillä on jokin yhteinen vietti.
Puhalsi hiekan,viereltä heidän mietti ja hymyili, on aika teidän
Kulkea muistoissa, nauttia siitä, silti ei enään, aikanne riitä.
Kumpikin kysyy, miks olet tässä,osana mun elämässä.
Nyt ehkä pelkää kumpikin noista, ettei vain satuta
kumpikaan toista.
Ja tämä tarina on tosi,mutta ei varmasti koskaan ..molemmilla oma elämä perheineen
mut muistot ja (känny netti pelaa) joten kiva jos jaksoitte lukea "ajatuksella"
Ps. silloin oltiin 17-19 v. nyt viiskymppisiä..elämä on ihmeellistä.
Todella kauniita muistoja runon muodossa
kekekekeaa,olin oikeesti tosissani ja sain tämän runon oikeesti tältä nuoruuden rakkaudelta,ja tosi että omat elämät ympärillä, jopa toises polves, mut kumma kun joskus oikeen ajattelee miks noita juttuja mietiskelee ja muistelee, otathan huomioon että olemme yhteydessä ns. kaukosilleen.mut tietkö mitä, emme taida koskaan rohjeta tavata, tai sitten ehkä joskus.. kumma juttu ei enään vanhempana rohkee, toista se oli kun oli nuori ja nätti, nyt vain nätti ja sensuelli elämää nähnyt ja maailma avartanut.
ja suhtautuu eri tavoin kuin silloin teininä,vai lienetkö tullut vastuulliseksi isovanhemmaksi, joka ei turhia haihattele..sanohan mielipiteesi,ja muutkin voi sen kertoa tai haukkua pataluhaksi.
mutta hyvää illanjatkoa ja kauniita unia kaikille..
jos vaikka kuitenkin joskus olisi mahdollisuus...
tai täytyy olla rohkea luonto..mut ehkä kuitenkin.
Eihän tämä näin voi mennä jos ei elämässä vielä nähdä kuitenkin mieli molemmin mutta olen se arempi ja apua miten suhtautua kolmenkymmenen vuoden jälkeen.
Onhan me kuvia lähetetty ja juteltu aika kynnys vai onko sittenkään.?