kertokaa miten saa vinttikoiran lopettaan karkailun

alli ja piriustka

miten saa venäjän vinttikoiran lopettaan karkailun ja ettei se pure muita ja hypi en ole itse keksinyt pelastusta. ja miten saa ne lopettaan vetämisen. apua!!!!!!!!!!


Halausin sitten saaha tietoon koska järjestetään torniossa näyttely harkkoja koirille

4

716

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • afgaanin omistaja

      Niitä löytyy esim. sivuilta www.kumikana.org

      Karkailua on varmaan vinttikoiralta vaikea kytkeä, yleensähän eivät monet vinttikoirien kasvattajat suosittele pitämään koiria vapaana aitaamattomalla alueella. Riistavietti saattaa olla hyvin voimakas.

      Hyppimisestä ja vetämisestä pääsee johdonmukaisella koulutuksella, josta löytyy tuolta sivulta erinomaiset ohjeet.

    • Hippel

      meidän afgaani lopetti vetämisen siten, että aina kun koira alkoi vetää, sitä nypättiin hieman taaksepäin ja sanottiin nimeltä. Kesti viikon kouluttaa vetämätön koira sellaisesta, joka oli aina innoissaan menossa.

      Muista vaan, että ei saa koiraa henkihieveriin kiskoa vaan pieni hihnan nyppäys taaksepäin ja nimen sanominen hieman vihaisesti. Muista palkita koiraasi kun alkaa luonnistua.

    • juuhps..

      kouluttanut tuota koiraasi!!!??? nimittäin siltä kuulostaa kuin sitä ei olisi koulutettu!näyttäisit ensin kuka on "lauman" johtaja,(eli sinä!)koiralle täytyisi heti pentuna opettaa perusasiat, koska aikuisena se on vaikeampaa...anteeksi vaan jos loukkaannut, mutta näin olisi kannattanut tehdä..tämä on vain minun mielipiteeni.

      • Fanni

        En mie pahoittanut mieltä mut se koira ei oo mun...
        Mut kiitti neuvoista no nyt se on lopettanut vet5ämisen ja se myydään..

        Tulee sitä oikee ikävä en vaan tiedä mix..

        Tykkään siitä nyt ja aina se on niin ihana.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      811
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      716
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      515
      711
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe