En tiedä olenko masentunut, vai mitä, mutta pahalta tuntuu. Itse asiassa tiedän täsmälleen syynkin siihen. Siksi en tiedä, luokitellaanko tätä masennukseksi.
Paha olo alkoi jo murrosiässä. Sitä kesti monta vuotta. Joskus jopa toivoin kuolemaa. En kuitenkaan haavoittanut itseäni millään lailla. Ei riittänyt rohkeus. Toivoin vain löytäväni yhden asian, sen tärkeimmän maailmassa - rakkauden.
Sen sitten vihdoin löysinkin vajaa vuosi sitten, olleessani jo päälle kaksikymppinen. Ja samalla paha olo loppui kuin seinään. Olin vihdoinkin onnellinen. Tuntui kuin olisin elänyt unelmaa. Olin löytänyt rakkauden. Sen ensimmäisen ja todellisen.
Mutta onnellisuutta ei kestänyt montaa kuukautta. Suhteemme muuttui minulle tuskaisaksi. Suhteemme alkuaikoina sain poikaystävältäni niin paljon. Mutta muutaman kuukauden päästä muutin hänelle itseselvyydeksi. Rakastin häntä varmaan liikaa. Minä tein kaikkemme suhteemme eteen, poikaystäväni ei juuri mitään. Ahdistuin enemmän kuin koskaan ennen, sen takia miten poikaystäväni minua kohteli. Ja miten välinpitämätön hän välillä oli minua kohtaan. Se tuntui todella pahalta, sillä luulin vihdoinkin löytäneeni sen ihmisen joka todella ymmärtää minua ja jonka kanssa olisin voinut viettää loppuelämäni. Poikaystäväni oli ainut, jota kohtaan olen koskaan tuntenut niin voimakkaita tunteita ja joka näytti pitävän myös minusta.
Nyt on suhde ohi ja mieli taas maassa. Erosta on muutama viikko aikaa. Ahdistun aina, kun mietin ex-poikaystävääni. Ja sitä miten hän minua kohteli. Toisaalta rakastan häntä, mutta toisaalta oli helpotus että suhteemme loppui. Ei hän edes pahaa tarkoittanut, mutta en ollut onnellinen.
Minun masennukseni johtuu yksinäisyydestä ja rakkauden puutteesta. Ei siihen mitkään lääkkeet auta. Siihen auttaisi vain todellisen, molemminpuolisen rakkauden löytyminen. Ihminen, joka todella välittää. Mutta sellaisen ihmisen löytyminen on niin vaikeaa.
Olen aina ollut jotenkin sivullinen, koulussa kaveriporukan ulkopuolella, kuten nyt myös työpaikalla, olen se joka vetäytyy syrjään ja kenelle kukaan ei jaksa jutella. Minulla ei ole koskaan ollut kuin muutama kaveri. Yksinkertaisesti en ole kovin sosiaalinen, vaan niin ujo ja hiljainen. Mutta miten muka voisin luonnettani yhtäkkiä muuttaa? Miksi pitäisi muuttaa? Miksi ujoja syrjitään? Miksi heihin ei jakseta tutustua?
Ennen jaksoin olla ulospäin iloinen ja hymyilevä vaikka mieli oli maassa. Nykyään, viimeisen puolen vuoden aikana, minusta on tuntunut etten jaksa enää hymyillä, en nauraa. Ilmeeni on varmaan tosi surullinen tai hapan, mikä ärsyttää minua itseänikin. Olen myös saanut kuulla siitä ulkopuolisilta. Tuntuu, että välillä vajoan jonnekin todella syvälle surullisuuteen. Tekee mieli vain nukkua, on levoton olo, ahdistaa, itkettää koko ajan, kurkkua kuristaa ja saan pidätellä ettei kyyneleet nousisi silmiin. Mikään ei tunnu tuovan iloa pidemmän aikaa. Tulevaisuus näyttää ihan toivottomalta. Tylsää, tylsää elämää. En haluaisi olla aina yksin. En haluaisi olla aina näin surullinen.
Paha olo alkoi jo murrosiässä. Sitä kesti monta vuotta. Joskus jopa toivoin kuolemaa. En kuitenkaan haavoittanut itseäni millään lailla. Ei riittänyt rohkeus. Toivoin vain löytäväni yhden asian, sen tärkeimmän maailmassa - rakkauden.
Sen sitten vihdoin löysinkin vajaa vuosi sitten, olleessani jo päälle kaksikymppinen. Ja samalla paha olo loppui kuin seinään. Olin vihdoinkin onnellinen. Tuntui kuin olisin elänyt unelmaa. Olin löytänyt rakkauden. Sen ensimmäisen ja todellisen.
Mutta onnellisuutta ei kestänyt montaa kuukautta. Suhteemme muuttui minulle tuskaisaksi. Suhteemme alkuaikoina sain poikaystävältäni niin paljon. Mutta muutaman kuukauden päästä muutin hänelle itseselvyydeksi. Rakastin häntä varmaan liikaa. Minä tein kaikkemme suhteemme eteen, poikaystäväni ei juuri mitään. Ahdistuin enemmän kuin koskaan ennen, sen takia miten poikaystäväni minua kohteli. Ja miten välinpitämätön hän välillä oli minua kohtaan. Se tuntui todella pahalta, sillä luulin vihdoinkin löytäneeni sen ihmisen joka todella ymmärtää minua ja jonka kanssa olisin voinut viettää loppuelämäni. Poikaystäväni oli ainut, jota kohtaan olen koskaan tuntenut niin voimakkaita tunteita ja joka näytti pitävän myös minusta.
Nyt on suhde ohi ja mieli taas maassa. Erosta on muutama viikko aikaa. Ahdistun aina, kun mietin ex-poikaystävääni. Ja sitä miten hän minua kohteli. Toisaalta rakastan häntä, mutta toisaalta oli helpotus että suhteemme loppui. Ei hän edes pahaa tarkoittanut, mutta en ollut onnellinen.
Minun masennukseni johtuu yksinäisyydestä ja rakkauden puutteesta. Ei siihen mitkään lääkkeet auta. Siihen auttaisi vain todellisen, molemminpuolisen rakkauden löytyminen. Ihminen, joka todella välittää. Mutta sellaisen ihmisen löytyminen on niin vaikeaa.
Olen aina ollut jotenkin sivullinen, koulussa kaveriporukan ulkopuolella, kuten nyt myös työpaikalla, olen se joka vetäytyy syrjään ja kenelle kukaan ei jaksa jutella. Minulla ei ole koskaan ollut kuin muutama kaveri. Yksinkertaisesti en ole kovin sosiaalinen, vaan niin ujo ja hiljainen. Mutta miten muka voisin luonnettani yhtäkkiä muuttaa? Miksi pitäisi muuttaa? Miksi ujoja syrjitään? Miksi heihin ei jakseta tutustua?
Ennen jaksoin olla ulospäin iloinen ja hymyilevä vaikka mieli oli maassa. Nykyään, viimeisen puolen vuoden aikana, minusta on tuntunut etten jaksa enää hymyillä, en nauraa. Ilmeeni on varmaan tosi surullinen tai hapan, mikä ärsyttää minua itseänikin. Olen myös saanut kuulla siitä ulkopuolisilta. Tuntuu, että välillä vajoan jonnekin todella syvälle surullisuuteen. Tekee mieli vain nukkua, on levoton olo, ahdistaa, itkettää koko ajan, kurkkua kuristaa ja saan pidätellä ettei kyyneleet nousisi silmiin. Mikään ei tunnu tuovan iloa pidemmän aikaa. Tulevaisuus näyttää ihan toivottomalta. Tylsää, tylsää elämää. En haluaisi olla aina yksin. En haluaisi olla aina näin surullinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen kuullut kertomasi tarinan usein, mutta syyt sen taustalla taitavat olla epäselvempiä kuin luuletkaan. Voisi olla hyvä käydä arviointikäynnillä psykiatrilla ja käydä lävitse oirekuvaa ja taustoja laajemminkin.
Taustalla voi olla masennusta, ahdistusta, riippuvuutta ym ja netin avulla asiasi ei varmaankaan selviä.