Pohjustusta: Minulla ei ole ajokorttia, johtuen peloistani huonojen refleksien takia. Olen nyt puolen vuoden ajan kuitenkin suunnitellut kortin vihdoin hankkivani.
Näin unta, että olin lähdössä ajamaan parkkipaikalta. Istahdin autoon kuten muka ennenkin ja penkki olikin siirtynyt keskemmälle ja jysäytin takamukseni kovalle lattialle. Mikäs siinä, ajattelin, sujuu se näinkin ja siirryin penkille.
Sitten tajusin että penkki oli säädetty niin korkeaksi että jouduin pitämään päätäni kallellaan. Ajattelin, että pyydän apua joltain, kun en itse saanut säädettyä penkkiä oikeaksi. Ystävällinen ohikulkija katsoi autoon sisään ja totesi, ettei tässä ole mitään vikaa, kaikki on kuten pitääkin.
Ihmettelin siinä ja huomasin että vaihdekeppikin on kateissa. Mitäs pienistä, käynnistin auton ja sitten huomasin että takaovi on apposen avoinna, vaikka se äsken oli ollut kiinni.
Olen nähnyt unta täsmälleen samasta autosta, jolla ajelen. Joskus ajaminen sujuu, mutta joissain unissa menetän sen hallinnan täysin.
Liekö nämä vain pelkoheijastumia?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.