joka tuntee suurta halua rakastaa. Se vaikeuttaa tulkintakykyäni. Elämääni astui vuosia sitten mies, jonka kanssa kuvittelin jakavani jotakin todella kaunista ja ainutlaatuista. Kuvittelin oman viitekehykseni kautta, että hänkin tunsi samoin. Tiedän, ettei asia ollut niin. En ollut hänelle mitenkään erityinen. Voin silmilläni nähdä meidät kahdenkymmenen vuoden kuluttua kaupassa noin viisikymppisinä, kuinka hän katsoo minua ehkä nähden jotain tuttua vuosikymmenten takaa, mutta jota ei ihan oikein muista ja kuinka minä taas katson häntä kuin jotakin ainutlaatuista, jonka perään itkin vuosia.
Se tuntuu pahalta, ehkä pahemmalta kuin se, että me oikeasti olisimme olleet rakastavaisia, jotka olisimme eronneet koska rakkaus loppui, tai ura vei muualle tms. Se tuntuu niin mitätöivältä. Tässä minä tarjoan jollekin arvokkainta, mitä minulla on ja hän kääntää selkänsä muualle. Tietysti voi aina yrittää selittää, että onneksi minä olen ihminen, joka on herkkä ja kykenee tuntemaan näin suuria tunteita, mutta ei se aina oikein vakuuta. Joskus sitä vain haluaisi olla kyyninen p****, joka ei välitä yhtään mistään tai kenestäkään. Mutta ei kai se minun kohtaloni ole. Minun kohtaloni on tuntea liikaa. Mutta milloin sitä oikein oppii, että kaikki eivät ole samanlaisia? Milloin sitä oikein oppii välttämään näitä kolhuja? Vai jos oppii välttämään, niin merkitseekö se sitä, että ei enää jaksa elää?
Se tuntuu pahalta, ehkä pahemmalta kuin se, että me oikeasti olisimme olleet rakastavaisia, jotka olisimme eronneet koska rakkaus loppui, tai ura vei muualle tms. Se tuntuu niin mitätöivältä. Tässä minä tarjoan jollekin arvokkainta, mitä minulla on ja hän kääntää selkänsä muualle. Tietysti voi aina yrittää selittää, että onneksi minä olen ihminen, joka on herkkä ja kykenee tuntemaan näin suuria tunteita, mutta ei se aina oikein vakuuta. Joskus sitä vain haluaisi olla kyyninen p****, joka ei välitä yhtään mistään tai kenestäkään. Mutta ei kai se minun kohtaloni ole. Minun kohtaloni on tuntea liikaa. Mutta milloin sitä oikein oppii, että kaikki eivät ole samanlaisia? Milloin sitä oikein oppii välttämään näitä kolhuja? Vai jos oppii välttämään, niin merkitseekö se sitä, että ei enää jaksa elää?
Vastaukset 1
Vanhimmat
älä nyt itseäsi syytä tosta!!! Tunne on tunne ja järki n järki ja that´s it. Ole onnellinen ettet ole mennyt naimisiin noiden väärien miesten kanssa.
Nokka pystyyn ja pysy kovana! Ole itsenäinen nainen, myönnä että joskus tulee turpiin eikä se ole sinun syysi jos toinen on pelkkä paskiainen!