Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Seksipelit

Hei, voitteko suositella mitään seksipeliä, jota pariskunta voisi keskenään silloin tällöin harrastaa. Tavallinenkin seksielämä kyllä kukoistaa mutta joskus haluamme vaihtelua.

Mitä "munapolia" suosittelette?

Räsypokkaa pelattu ja maustettu siten, että kumpikin on kirjoittanut lapulle asioita joita haluaa toisen tekevän itselleen (lapuilla on kaikkea mahdollista halauksista ja pusuista alkaen). Mikäli vaatteita ei enää ole niin hävinnyt nostaa toisen osapuolen pinosta lapun ja saa sitten toteuttaa kierroksen voittajan haluaman asian. Toimii.

Sinänsä sääli, että kumppani ei ole kiinnostunut kimppakivasta, koska oikealla porukalla tämä voisi toimia hienosti. Silloin kaikkien naisten laput tietysti laitettaisiin yhteen pinoon...ja sama miehille. Osallistujien nimet olisivat omissa lappupinoissaan, josta voittaja sitten sattumanvaraisesti valitsee onnekkaan häviäjän.

Ryhmäseksi on oma fantasiani, mutta jäänee haaveeksi kun tiedän, että oma kultani ei siihen suostuisi. Ja lienee aika vaikeaa ylipäätänsä löytää sopivaa samanhenkistä luottoporukkaa.

Mutta niistä peleistähän minä alunperin...

Sama kysymys postattu myös muillekin erotiikkapalstoille, sori vaan jos on tahditonta!
0301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tuuppari kirjoitti:

Hei, voitteko suositella mitään seksipeliä, jota pariskunta voisi keskenään silloin tällöin harrastaa. Tavallinenkin seksielämä kyllä kukoistaa mutta joskus haluamme vaihtelua.

Mitä "munapolia" suosittelette?

Räsypokkaa pelattu ja maustettu siten, että kumpikin on kirjoittanut lapulle asioita joita haluaa toisen tekevän itselleen (lapuilla on kaikkea mahdollista halauksista ja pusuista alkaen). Mikäli vaatteita ei enää ole niin hävinnyt nostaa toisen osapuolen pinosta lapun ja saa sitten toteuttaa kierroksen voittajan haluaman asian. Toimii.

Sinänsä sääli, että kumppani ei ole kiinnostunut kimppakivasta, koska oikealla porukalla tämä voisi toimia hienosti. Silloin kaikkien naisten laput tietysti laitettaisiin yhteen pinoon...ja sama miehille. Osallistujien nimet olisivat omissa lappupinoissaan, josta voittaja sitten sattumanvaraisesti valitsee onnekkaan häviäjän.

Ryhmäseksi on oma fantasiani, mutta jäänee haaveeksi kun tiedän, että oma kultani ei siihen suostuisi. Ja lienee aika vaikeaa ylipäätänsä löytää sopivaa samanhenkistä luottoporukkaa.

Mutta niistä peleistähän minä alunperin...

Sama kysymys postattu myös muillekin erotiikkapalstoille, sori vaan jos on tahditonta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu