Mistä saisi Turusta ostettua Knasteria?
Onko kenelläkään tietoa?
Onko kenelläkään tietoa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsekkin olen etsiskellyt kyseistä tuotetta. Tupakkakauppa, åbong, ruohonjuuri ja ulkomaalaiset kaupat (joista voi kuitenkin ostaa makutupakkaa) myyvät kaikki eioota. Mainittakoon vielä että suurin osa näistä mainitsi ettei kyseinen tuote sovi imagoon.
Voidaan siis olettaa että kuituhamppua ei juuri kukaan uskalla/halua alkaa myymään nykyajan käsitysten valossa. Seurauksena kuitenkin tulisi rikostutkintaa joka tuskin johtaisi minnekkään, mutta moniko firma jaksaa lähteä vuosiksi käsittelemään asiaa tuomioistuimiin, kun pahimmassa tapauksessa saattaa tuon käsittelyajan joutua pitämään firmaa kiinni. Varsinkin kun kohderyhmä tuotteelle osuisi pääasiassa pieneen underground-ryhmään.
Toisaalta itse kyllä polttelisin knasteria julkisesti ihan vain muistuttaakseni ihmisiä ettei kaikki aina ole sitä miltä näyttää =P Tällä voisin ainakin todistaa todeksi väitteen että kannabis (riippumatta THC-pitoisuuksista) aiheuttaa skitsofreniaa kukkahattutädeissä ja huumepropagandaan uskovaisten piirissä.
PS. Vilkaisin vielä pikaisesti googlesta ja ainakin piippu.com on joskus myynyt knasteria (sivustot ainakin tällä hetkellä alhaalla). Lisäksi vain keltainen knaster sisältää kuituhamppua, muut ovat pääasiassa muiden yrttien sekoituksia. Ja vielä kukkahattutädeille, knaster ei sisällä päihdyttäviä aineita.
Aivan =)
Itseäkin ihmetyttää tuo "knasterin pelko" ehkä osa luulee että se on THC:tä sisältävää kannabista.
Tai mistä lie maineensa saanut koska itse knasterhan on täysin laillista ja sitä voi poltella aivan vapaasti.
Piippu.com tosiaan myy mutta ajattelin tilata Hempsteristä (Suomalainen kauppa) sillä on selkeämmät sivut yms.
myydäänkö knasteria ala ikäisille?
Mitä ihmettä te tarkotatte knasterilla?
Mä olen käsittäny aina knasterista puhuttaessa sen, että se on mitä tahansa kasvimateriaalia jota voi käyttää tupakan sijaan polttaessa ja se ei sisällä mitään säväyttävää, kuten THC:ta tai nikotiinia. Siis savun täyteainetta johon voi sekottaa sit esim hatsit joukkoon.
Esim kun trimmailet kannabiskasviasi, niin ne lehdet voi pistää kuivattaen ja tehdä niistä knasteria.
Mut siis tarkotatteko te knasterilla niitä herbal high jymäytyksiä, jotka muka antaa jotain kannabiksen vaikutuksia ilman kannabista?