Joo olen mä

iltavärssy kirjoitti:

yrittänyt tota nettideittailuakin. Siinä on vaan se sama ongelma mulla kun tuolla yöelämässä kahden aikaan aamuyöllä tanssilattian kupeessa. Mun mielestä on rasittavaa yrittää myydä itseään. Sitähän se on. Myydä itseään mielenkiintoisena, miehekkäänä, harkita ne oikeat sanat, katsoa oikealla lailla tms tms. H*tti mitä p*skaa - olla sopivan itsevarma muttei liian itsevarma, jaksaa liehitellä muttei liikaa eikä liian vähän. Ja näköäkin pitää olla - ei kuitenkana niin että ulkonäöstä huolehtiminen näkyy liikaa - sitte se on kuitenki "homomaista".

Kaikki sen takia, että löytyäis ihmisen - naisen, itselleen. Jota kunnioittaa - joka kunnioittaa. Jonka kanssa olla elää ja kokea, nauraa ja joskus varmaan riidellä, jolle avautua pikkuhiljaa, kipeistäkin asioista - joita moni - osaa ei kukaan - ei tiedä. Jota kuunnella. Sen vuoksi tarvii käydä sellanen h*vetin teatteri. No, sen takia mä uuvuin baareihin - sen lisäksi että siellä meni rahaa. Aattelin, että kokeillaan nyt tota nettideittailua.

Ja mitä, aivan sama juttu. Profiili täytyy ilmeisesti miettiä tarkoin. Sen täytyy herättää kiinnostusta, olla sopivan neutralli mutta silti samalla hiukan särmikäs - että herättää mielenkiinnon. Sitte näin miehenä pitää tehdä ensimmäinen aloite - tietenkin - se on kaikista tärkein vaihe jos haluaa että viestiin edes vastataan saati jutustelu jatkuisi pidemmälle. Tässä vaiheessa kumpikaan ei edes yleensä tiedä toistensa ulkonäköä ja olemusta - niimpä sanat ja vaikutelma on tärkeitä. En o päässy kovin pitkälle - oon vissiin aika suora sittenkin. Enkä jaksa "small tallkia".

Ja turhautuneisuus ei johdu siitä, että olisin sosiaalisesti rajoittunut. En ole. Myyn työkseni. Mutta se on työtä ja pidän siitä -työnä, vaikka siinä joutuu hiukan samalla myymään itseään. Mutta oman rakkaan, oman naisen, oman parin, läheisyyden, seksin joka johtuu rakkaudesta ja välittämisestä - sen saamisen ei pitäisi olla työtä. Voi olla että jotkut miehet on pinnaallisia mutta jestas - niin on osa naisistakin.

Sillä tavalla mä olen ollut rakastunut vain häneen. Ihastunut olen ennenkin. Mutten häntä ennen tiennyt, mitä on olla rakastunut. Kaikki ei mennyt nappiin. Mä en osannut sanoa kaikkea oikein ja mä luulin itsestäni liikoja - kun luulin että mut voisi ottaa vakavasti. No näin jälkeenpäin - no joo, ei ollut ehkä kympin esitys enkä ollut silloin kymmpi - en kyllä ole nytkään vaikka ehkä numeron kaksi parempi (ja onneksi isompi). Mutta yritys oli.

Nyt mä yritän etsiä muita, mutta se käy työstä. Ei oikein kiinnosta se työ.. Eikä se ole rakkautta tai välittämistä, jos täytyy myydä itseään. Ja mun profiilissa ei koskaan lue "olen kiinnostunut tutustumaan uusiin ihmisiin"... Mä nään ihmisiä arkisin joka päiviä. Kaikenlaisia. Oikeita ystäviä mulla on silti vähän, omaa elämänkumppania ja rakasta 0 kpl. Enkä mä jaksa etsimällä etsiä sellaista. Ei mua kiinnosta ihmiset jotka haluaa olla kiinnostavia kaikille. Yhtä rakastin, se ei rakastanut mua. Nyt täytyis rakastaa vaan itseään, olla itse se syy käydä töissä, pitää huolta itsestään, nostella painoja, syödä riittävästi, pärjätä etc etc. Niinhän se on tähänkin asti ollut. Vaan pitääkö paikkansa että "jokainen tarvitsee tarkoituksen ja perimmäinen tarkoitus kaikelle on harvoin "minä itse". No sen mä keksein itse. Täällä oleminen kenekään elämän tarkoitus tuskin on, siksi mut on löytänyt ja löytää tulevaisuudessakin tuolta tosimaailmasta ennmmin kuin täältä. Jopa iltaisin. Jos haluaa. Jos ei halua, toivon löytäväni jonkun joka haluaa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä