Erosimme poikaystävän kanssa 3 vuoden suhteesta, syitä oli monia... mutta meillä oli myös joitain hetkiä jolloin päädyimme samaan petiin. Tästä sai alkunsa raskaus, jonka exsäni vaati keskeyttää ja suoraastaan pakotti. Ajoi minut sairaalaan asti...mutta minä en pystynyt aborttiin, vaan muutin pois kaupungista ja pidin lapsen. Nyt minulla on 5 vuotias tytär josta exsä ei tiedä... Enkä aikonut koskaan kertoakkaan. Mutta näin hänet ja uuden vaimonsa ja heillä on kaksi vuotias poika.... Olen miettinyt josko kuitenkin pitäisi kertoa, koska poika olisi kuitenkin tyttäreni velipuoli..... Toisaalta mies ei koskaan halunnut lastani. Ehkäpä on parempi vaieta iäksi, kun jo 5 vuotta on kulunut ja meillä on kaikki hyvin...
Päätänkö väärin?
Päätänkö väärin?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Itse kertoisin. Helpompi hoitaa homma pois alta nyt, kun kuitenkin joudut asian eteen tuon tuostakin. Mies saa itse tehdä isyydellään mitä haluaa, mutta toki jos tiedät, että kertominen olisi jollain tapaa todella vahingollista sinulle ja lapsellesi, niin ehkei siinä tapauksessa olisi sitten viisasta kertoa.
Ajatteleppas jos tyttösi tuo tuon pojan joskus teille poikaystävänään...siinä vaiheessa onkin jo huomattavasti vaikeampi kertoa...
Jos kaikkia tuollaisia "mahdollisuuksia" alkaa miettimään niin menee ilo elämästä. Entä jos maailma loppuu huomena?
Kato salkkareita. Mut sähä ootki kattonu.
julki!
Eipä tuo mikään mahdoton ajatus olisi, että alkaisi esim.seurustelemaan tuntemattoman lähisukulaisen kanssa.
elämästä jos lapset tietäisivät biologisen isänsä?! Kummallista!
En kertoisi. Meillä on vastaavanlainen tilanne, hieman monimutkaisempi. Ketään ole petetty tai jätetty, joskus elämä vaan menee näin ja näin on ollut hyvä jo melkein 15 v. Ollaan päädytty tähän koska tämä vaihtoehto on kaikille eduksi, ratkaisuun löytyy monta syytä. Tämä on hyvin supistettu versio joten ei mitään kommentteja, se ei vaikuta millään tapaa. Mieti ihan rauhassa asiaa mutta en näe mitään syytä sotkea 2 perheen rauhallista elämää. Paitsi joku varmaan sanoo että "se on lapsen isä, on oikeus tietää". Mun mielestä ap:lla on oikeus jatkaa hyvällä omatunnolla ilman tota ns isää. Tsemppiä mihin ikinä päädytkin.
jatkan näin... Meillä menee tytön kanssa hyvin ja hänellä on "isä", johon luottaa ja jos joskus käy niin onnettomasti, että on pakko kertoa niin kerron sitten. Suotta sotkea enää kenenkään elämää, koska kaikilla on nyt hyvä olla. Ja tämä biologinen isä ei todennäköisesti vähääkään välittäisi, joten miksi suoda se ilo hänelle että saisi taas kerran kääntää selkänsä meille...?
on aivan typerää omia lapsi, kuin hän olisi esine. Asia tulee jossain vaiheessa ilmi kuitenkin ja tiedän että lapsi ei aikuistuttuaan ymmärrä, eikä anna anteeksi että on salattu oikea isä. Mitä itse toivoisitte samassa tilanteessa jos olisitte lapsen asemassa ja saisitte tietää oikean isän vasta aikuisena. Olen itse nähnyt, kuinka aikuinen nainen katkaisi välit äitiinsä koska tämä oli salannut isyyden.
En usko että asia tulee ilmi. Olen sopinut nykyisen mieheni kanssa että tyttäreni on hänen ja asia on myös virallisesti näin ollut koko ajan. (Olemme olleet ystäviä jo kauan ennen tätä raskautta ja annoimme tietoisesti kaikkien luulla että lapsi on hänen.)Ainut joka tietää totuuden isyydestä on hän ja olemme asiaa miettineet ja päätyneet siihen ettei tätä asiaa enempää pohdita ; KAIKISTA PARASTA on pitää tämä salaisuus hautaan saakka.
Näin ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että haluat suojella vain omia valheitasi, lapsen edusta ja oikeuksista välittämättä.
Kukin elää tavallaan ja kantaa vastuun omista ratkaisuistaan.
ajatellut tosiaan asiaa siten kuin jo kysytty? Eli voitko edes kuvitella miten itse suhtautuisit jos sinulta olisi salattu oikea isyys? Äitisi sanoo vaikka huomenna että isäsi ei ole isäsi??? Et uskalla kuvitella koska olet pelkuri ja itsekäs raukka.
ei sun miehelle tarvii kertoo, mut lapselle kerrot tietenkin, ja heti pikkuhiljaa eikä murrosiässä, voi nyyhky, tunnen yhen kaverin, jolta oli salattu vanhempien ei-biologisuus ja samana päivänä kun ulkopuolinen möläytti, niin kaveri kulki koulun käytävällä veitsi kädessä ja kimitti tytön äänellä (oli siis mies), hoitoon läks poika parka....
Minkä ihmeen takia kerrot salaisuudesta täällä julkisella palstalla. Huono omatuntoko vaivaa ja siksi pitää ikäänkuin julkistaa salaisuus ja keventää mieltä.
te pysytte HILJAA jotka pistätte pahaa kritiikkiä tähän palstaan !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Siis toki äiskän pitää kertoa, kuka on biologinen isä. Siis lapsihan saa sen tietää joka tapauksessa. Suomi on nioin pieni paikka, että aina on joku, joka tietää. Siis vaikkei olisi edes testejä tehty. Tässäkin asiassa pitää äidin olla totuudellinen. Se jää sittwen lapsen murheeksi, tutustuuko hän todella isäänsä. Isällehän ei tässä ole laisinkaan edes kerrottu. Isälle ei tarvi kertoa, kaikki riippuu lapsesta, haluaako hän nähdä isäänsä. Tässä tapauksessahan on lapsen elatuksesta huolehdittu ihan mallikkaasti. ja kellään ei pitäisi olla mitään nokan koputtamista mihinkään suuntaan. Toki pitää äidin aloittaa kauniilla sadulla että olipa kerran pieni lapsi, jonka isä oli lähtenyt matkalle ja sitten lapsi saikin toisen isän. Tämä Toinen isä oli kiltti ja hyvä ja tuntui niin lapsen mielestä oikealta isält, mutta todellisuudessa tällä lapsella oli toinenkin isä, jota hän ei ollut koskaan tavannut , saatika kuullutkaan. Eli tätä samaa satua jatketaan niin kauan, että lapsi todella ymmärtää että on itse tämän sadun pää henkilö.
Tämä on lapselle Tosi herkkä asia ja vaatii vanhempien neuvokkuutta ja lapsensa tuntemista kertoa tälläinen asia, mutta hyvät vanhemmat kyllä selviävät tästäkin asiasta. Tärkeää on, ettei asioita salata liian pitkään.
Kannatetaan, meidän suvussa yks jo nelikymppiseks ehtinyt mies teki itsemurhan, kun tajus ettei ollutkaan, "isänsä" lapsi.
En tosin ihan ymmärrä miks, mutta onhan se iso asia..
rasittaa itseään salaisuudella, kun tiedät ja tiedetään että salaisuudet vievät voimia joita tarvitsisi elämiseen. Ns Joharin ikkuna on hyvä esimerkki. Muistat joka päivä kun katsot lastasi kuka lapsen isä on.
On tutkittu ja todettu että salaisuus/salaisuudet vievät tosiaan jopa hengen...stressiä ja niiden mukanaan tuomia sairauksia. Asia voi tulla ilmi esim veriryhmän kautta, jos sattuu täysin poikkeava veriryhmä mitä sinulla on ja "kasvatusisällä". Lapsi haluaa tietää veriryhmänsä ja koulussakin opetetaan miten veriryhmä periytyy....